Eläinsuojeluvalvonnan tulokset julki: turkistiloilla yhä enemmän puutteita, lemmikkieläimiin kohdistuvat laiminlyönnit lisääntyivät
6.6.2019
TIEDOTE 6.6.2019
Ruokavirasto julkaisi tänään eläinten hyvinvoinnin valvonnan tulokset vuodelta 2018. Raportti kattaa tuotantoeläinten otantatarkastukset, eläinkuljetusten ja teurastamojen tarkastukset sekä epäilyyn perustuvat, kaikkia eläinlajeja koskevat tarkastukset.
Raportin mukaan 37 %:lla turkistiloista havaittiin puutteita, mikä on selkeästi enemmän kuin edellisenä vuonna, jolloin puutteita havaittiin 23 %:lla tiloista. Suurin osa puutteista liittyi suoraan eläinten hyvinvointiin liittyviin asioihin, eikä esimerkiksi kirjanpitoon liittyviin seikkoihin.
– Turkisala on tehnyt viime aikoina isolla rahalla näyttäviä imagonkohotuskampanjoita, joiden tarkoituksena on ollut vakuuttaa kansalaiset siitä, että suomalainen turkistuotanto on eettisesti korkeatasoista. Samaan aikaan valvontatulokset kertovat, että iso osa tarhoista ei täytä edes lain minimiä, sanoo SEYn toiminnanjohtaja, eläinlääkäri Kati Pulli.
Vuonna 2018 valvontaa kohdistettiin erityisesti turkiseläinten pitoon. Turkistiloja tarkastettiin 106, mikä on noin 17 % kaikista turkistiloista. Mukana oli niin elinkeinon itsensä sertifioimia tiloja kuin sertifioimattomiakin tiloja.
– Kun lähes joka viides turkistiloista oli mukana tarkastuksissa, on selvää, että ongelmissa ei voida puhua yksittäistapauksista. Ongelmat koskevat myös turkiselinkeinon itsellensä myöntämän sertifikaatin saaneita tiloja, vaikka ala on pyrkinyt esittämään laiminlyöntien tapahtuvan vain liittoon kuulumattomilla tiloilla, Pulli sanoo.
Turkiseläinten pitoa koskevaa lainsäädäntöä on yritetty uudistaa koko kuluvan vuosikymmenen ajan. Maanantaina julkaistussa hallitusohjelmassa ei mainittu lainkaan turkiseläinten hyvinvointiasioita. Turkiseläinten suojelua koskeva asetus on sen sijaan maa- ja metsätalousministeriössä taas työn alla ja valmistunee samoihin aikoihin koko uuden eläinlain kanssa.
– Odotamme hallitukselta selkeää muutosta turkiseläinten pitoon. Eläinmyönteisyydellä ääniä saaneiden puolueiden tulee tehdä parhaansa turkiseläinten pito-olosuhteiden parantamiseksi ja siirtymäajalla koko alan lakkauttamiseksi, Pulli sanoo.
– Turkiseläinten suojelua on luvattu parantaa jo vuodesta 2013, jolloin turkistarhauksen lakkauttamista vaatineen kansalaisaloitteen eduskuntakeskustelussa todettiin, että eläinten pito-olosuhteita on parannettava, vaikka itse alaa ei haluttukaan lakkauttaa. Näitä parannuksia turkiseläimet ovat saaneet odottaa jo kuusi pitkää vuotta.
Epäilyyn perustuvissa tarkastuksissa lemmikkieläinten osuus kasvaa edelleen
Yhä suurempi osuus tarkastuksista kohdistuu lemmikkieläinten pitoon. Ruokaviraston raportin mukaan lemmikkieläinkohteisiin on vuonna 2018 tehty aikaisempia vuosia enemmän epäilyyn perustuvia eläinsuojelukäyntejä. Lemmikkieläinkohteisiin tehtävien tarkastusten määrä on ollut Ruokaviraston tilastojen mukaan kasvussa koko 2010-luvun.
– Myös SEYn toimijoiden tietoon tulee paljon lemmikkieläinten huonoon kohteluun liittyviä ilmoituksia. Vapaaehtoiskentän toimijoiden tuntuma on sama: lemmikkieläintapaukset ovat lisääntyneet viime vuosina, sanoo Pulli.
Viranomaiset ovat joutuneet ryhtymään toimenpiteisiin, kieltoihin ja määräyksiin yhä useammassa käyntikohteessa kautta vuosikymmenen.
– Eläinten kaltoinkohtelu on myös meidän kokemuksemme mukaan muuttumassa vakavammaksi. Tapaukset, joissa eläin on aivan välittömässä avun tarpeessa, ovat lisääntyneet, sanoo Pulli.
Lemmikkieläinten pidon ongelmissa syy on usein ihmisten tietämättömyys eläinten tarpeista. Vakavimmissa eläinsuojelutapauksissa taustalla on usein myös ihmisten uupumusta sekä sosiaalisia ja mielenterveydellisiä ongelmia. Myös suoranaista piittaamattomuutta esiintyy paljon.
– Ihmisten lisääntynyt pahoinvointi ja osattomuus näkyy eläinten kohtelussa. Kun ihminen putoaa yhteiskunnan kelkasta, eikä pysty huolehtimaan itsestään, ei voimavaroja jää eläinten hoitoon. Usein ongelmana on myös se, että omistajalla ei yksinkertaisesti ole rahaa eläimen terveydenhoitoon tai laadukkaaseen ruokaan, sanoo Pulli.
– Samaan aikaan lemmikkejä on yhä enemmän ja helpommin kenen tahansa saatavilla. Eläin hankitaan usein seuraksi ja lohduksi, mutta jos tietoa tai resursseja eläimen hoitoon ei ole, ovat seuraukset vakavia. Eläimiä otetaan ilman riittävää harkintaa.
Lisätietoja:
Ruokaviraston eläinten hyvinvoinnin valvontaraportti:
Haastattelut:
Kati Pulli
Toiminnanjohtaja
050 371 2740
kati.pulli@sey.fi
Sinua saattaa kiinnostaa myös
SEY: Eläintenpitokielto ei vieläkään toimi – valvontaa tehostettava rikoslain muutoksella
Eläintenpitokieltoja määrätään vuosittain useita kymmeniä, mutta viranomaiset eivät pysty valvomaan niiden toteutumista. Kiellon…
Lue lisääLemmikkieläinten huono kohtelu on lisääntynyt – syynä tiedon puute, lisääntyneet sosiaaliset ongelmat ja piittamattomuus
Tiedote. Julkaistu: 15.06.2018. Elintarviketurvallisuusvirasto Evira julkaisi eilen eläinten hyvinvoinnin valvonnan tulokset vuodelta 2017.…
Lue lisääJo yli 100 000 vaatii parempaa eläinsuojelulakia
Animalian ja SEY Suomen Eläinsuojeluyhdistysten liiton Eläinlaki-vetoomuksen on allekirjoittanut jo yli 100 000…
Lue lisää