Eläintenviikko 2020 – Arvokas kissa

Julkaisemme Eläinten viikolla 4.10-10.10.20 seitsemän tositarinaa Joensuun eläinsuojeluyhdistyksellä olleista kissoista. Tässä kissan kertomus nro 1.

4.10.2020
Sateenkaaren tuolta puolen.

Minä olen Tirri, Tirri Vähä-Kattila. Tarinani alkaa siitä kun päädyin löytölään. Sitä ennen olin ulkona, yksin, eksyksissä. En oikein tiedä miksi jouduin ulos eikä kukaan tullut minua etsimään tai kyselemään. Koska kukaan ei minua kaivannut, kaltaisiani uusia kissoja tuli löytölään koko ajan ja epäiltiin että olen tiineenä, minusta tuli Joensuun eläinsuojeluyhdistyksen kissa. Sillä hetkellä kun minut haettiin se oli menoa; minä ja sijaiskotini ihminen tiesimme heti löytäneemme toisemme, sen puuttuvan jota on aina kaivannut. Käperryin sijaistätini syliin ja kehräsin. Tätä minä olin odottanut, sitä ihmistä joka välitti ja rakasti. Ihmiseni sanoi samaa, sinua olen odottanut, nyt olet siinä. Olin matkalla kotiin.
Sijaiskotiin päästyämme minut hakeneet ihmiset huolestuivat, näytin kuulema siltä että voisin olla tiineenä mutta en ihan kuitenkaan, jotain oli ehkä vialla. Oloissani oli jotain kummallista ja massuni pömpötti oudosti. Illan ja yön nautin lämmöstä, läheisyydestä ja rakkaudesta. Aamulla minut vietiin lääkäriin. Selvisi, että minulla oli pitkälle edennyt FIP, se on semmoinen viruksen aiheuttama, kisasta toiseen tarttuva vatsakalvontulehdus, joka johtaa väistämättä kuolemaan. Niinpä minut nukutettiin ikuiseen uneen ennen kuin kuntoni piakkoin romahtaisi kokonaan ja joutuisin kärsimään. Sain nukkua pois oman ihmiseni sylissä, sen jonka olin tavannut edellisenä iltana. Lyhyestä ajasta jonka sain viettää hänen kanssaan olen kiitollinen. Hän rakasti minua paljon. Oma ihmiseni hautasi minut, teki minulle hautakiven ja pitää minua aina sydämessään. Olen poissa mutten unohdettu. Olisinpa alusta asti saanut olla sen ihmisen kissa jolle olin arvokas.

5.10.2020
Emo isolla E:llä

Olen Lumi. Ikää minulla on vähän mutta lapsia minulla on paljon. Entinen omistajani ei viitsinyt leikkauttaa minua ja kyllästyi loppujen lopuksi penturumbaan. Hän otti yhteyttä Joensuun eläinsuojeluyhdistykseen ja Minä ja 6 pentua muutimme yhdistyksen sijaiskotiin. Saimme ensi alkuun loishäätö kuurit sillä olimme kuulema tosi matoisia. Minä pelkäsin ihmisiä ja olin mielummin piilossa. Annoin kuitenkin tehdä tarvittavat hoitotoimenpiteet koska ajattelin että siitä voisi olla minulle itselleni hyötyä. Painoin 2.3kg ja olin kuulema melko luiseva, jaksoin kuitenkin huolehtia kaikista kuudesta lapsestani. Aikaa kului muutamia viikkoja ja huomasin että ihmiset onkin ihan mukavia. He pitivät meidän vessat siistinä ja kupit täynnä ruokaa. Silittäminenkin tuntui oikeastaan ihan hyvältä. Kun pennut olivat kasvaneet vei sijaiskoti minut lääkäriin ja sanoivat että enää sinun ei tarvitse huolehtia yhdestäkään pentueesta ja se koskisi myös minun lapsiani, sillä heille oli myös leikkausaika varattuna. Mitä lienee sillä tarkoittivat. Toivuin lääkärikäynnistä hyvin ja reipastuin päivä päivältä. Ennen kuin kukaan ehti lähteä uuteen kotiinsa lapseni sairastuivat. Osa aivasteli ja yhdelle lapsistani nousi 40.5 asteen kuume. Sijaiskoti kiikutti meidät lääkäriin jossa meidät testattiin kaikkien mahdollisten pöpöjen varalta. Meiltä löytyi herpes virus. Se on kuulema tosi yleinen meillä kissoilla. Kun nuhat oli selätetty kaikki muuttivat omiin koteihinsa.Nykyisin pidän ihmisistä tosi paljon ja haluan olla kokoajan läsnä. Haluan vastalahjaksi auttaa heitä kotiaskareissa ja milloin missäkin. Olen hyvin leikkisä. Öisin tyhjennän vessapaperirullat sillä olen laittanut merkille että ihmiset tyhjentävät sitä vain vähän kerrassaan niin aamusella se homma onkin jo tehtynä valmiiksi seuraavaa päivää varten. Olen kiitollinen ihmisille tämän hetkisestä elämästäni .

.

6.10.2020
Olisko teillä hetki aikaa?

Haluisin kertoo veljestäni ja populaatioista. Tiiättekö mikä se on? Kissapopulaatio on semmonen missä paljon kissoja asuu yhdessä, niitä ei leikata eikä oikein hoidetakkaan ja usein ne populaatiot on sisäsiittoisia; perheenjäsenet ja sukulaiset tekee keskenään uusia kissoja. Se sisäsiittoisuus on huono juttu, kaikenlaiset viat alkaa lisääntyä; esimerkiksi joku voi jäädä hirveen pieneksi, jotkut on sokeita, tulee kaikenlaisia kehityshäiriöitä.
Meidän äiti tuli semmoisesta populaatiosta Joensuun eläinsuojeluyhdistykselle kun se ootti meitä. Vaikka äiti sai levätä ja syödä hyvin ennen kun me synnyttiin, ei se sitä sisäsiittosuutta poistanut.
Meitä putkahti yön pimeinä tunteina maailmaan useempi sisarus. Yhtä lukuunottamatta meillä kaikilla oli napatyrä.. ja sitten oli vielä pikkuveli; se oli ihan rikki. Sen masu ei ollut kasvanut kiinni ollenkaan; kaikki jutut mitkä pitäis olla kissan sisäpuolella olikin ulkopuolella ja tilanne vaan paheni joka kerran kun se hengitti ja sen sydän löi. Ne ihmiset jotka auttovat äitiä synnyttämään, itkivät ja joutuvat pikkuveljen päästämään pois, ettei sen tarvii kärsiä. Sitä ei olis voinu ehjätä mitenkään. Pikkuveljen maallinen matka kesti vajaan kymmenen minuuttia, ihan vaan siks että meidän sukulaisia ei oltu leikattu ja ne sitten teki lisää kissoja keskenään. Kuvittele.
Äiti jakso meitä jonkun aikaa hoitaa, mutta sitten se sairastui. Kovasti sitä hoidettiin, mutta mikään ei auttanu. Vissiin sen kroppa ei enää jaksanu kun se oli tehny ties miten monta pentuetta. Äiti lähti sitten sinne missä pikkuveli jo oli, sinne sateenkaaren taa. Me muut sisarukset onneks kasvettiin hyvin ja meidän napatyrätkin korjaantu, kun meidän sijaiskodin täti teki meille semmoset puvut, jotka esti sitä reikää mahassa olemasta. Meistä kasvo ehjiä kissoja. Olis ollu kiva jos pikkuvelikin olis saanu elää. Ja äiti.

7.10.2020
Erikoinen erikokoinen

Hei olen Elmeri. Äitini pudotti minut ihmisten eteen koska ilmeisesti huomasi ettei minulla ollut kaikki kunnossa. Ihanat ihmiset veivät minut löytöeläintaloon. Sieltä minut siirretti Joensuun eläinsuojeluyhdistyksen sijaiskotiin koska olin vielä niin pieni että tarvitsin ravintoni ruiskun kautta. Pari ensimmäistä vuorokautta nukuin ihmisäitini paidan sisällä ja sain tasaiseen tahtiin maitoa. Siitä aloinkin sitten virkistymään ja otin jalat alleni eikä askelkaan huojunut. Niimpä ihmisäitini alkoi ihmetellä että kehityksen mukaan olisin paljon vanhempi mitä painoni kertoi. Kauaa paino ei tuosta noussut kun sain rajun vatsataudin. Onneksi pääsin nopeasti lääkäriin ja lääkkeet purivat hyvin. Kyseisellä lääkärikäynnillä lääkärikin alkoi epäillä muotoni vuoksi olisinko mahdollisesti kääpiö populaation myötä. Ihmisäitini pohti muiden yhdistyksen ihmisten kanssa tilannettani ja tulivat siihen tulokseen että minut kuvattiin jotta he näkisivät että kaikki sisäelimet ym mahtuisivat kasvamaan ja voisin elää normaalia kissan elämää. Kun menin sinne kuvaukseen minut laitettiin unille. Tässä vaiheessa ihmisäitini, siskoni ja kummini hyvästelivät minut siltä varalta että jos kuvissa olisi löytynyt jotakin suurempaa poikkeavaa minua ei olisi herätetty enää. Kuvista ei löytynyt poikkeavaa ja sain jäädä sijaiskotiini loppuelämän kotiin. Tällä hetkellä minulla menee oikein hyvin. Olen kasvanut aikalailla kissan mittoihin mutta olen melko kömpelö. En osaa hahmottaa hyppymatkojani ja putoan usein lattialle. Olen melko koiramainen koska kasvoin koiranpennun kanssa. Osaan kerjätä ja istua jos minulle tarjotaan namia. Kesän aikana olen myös opettanu meillä sijaiskodissa olevia kissanpentuja tavoille ja mikäs sen mukavampaa kuin rallata niiden kanssa kun he ovat kehityksessä aika samalla tasolla kuin minä itse. Tässä minun tarinani. Pieni mies isossa rakkauden täyteisessä maailmassa.

8.10.
Orvot metsäpennut

Loppukesästä marjastajat löysivät pusikosta 4 kissanpentua huutamasta. Alle 5 viikkoiset pennut ei olisi kauaa selvinneet yksin metsässä huutaen nälkäänsä, joten nämä nopeasti ajattelevat ihmiset nappasivat pennut mukaansa ja toimittivat ne Joensuun Eläinsuojeluyhdistys ry:n hoiviin. Pennut pääsivät pulloruokittavaksi sijaiskotiin, jossa oli mahdollisuus herätä öisin. Pennuilla oli oma lämpösammakko. Pehmolelu, josta oli poistettu sisältöä niin että sisään mahtui lämpöpullo antamaan pennuille lisälämpöä, joka on orvoille pennuille yksi tärkeimmistä asioista. Sen viereen oli mukava nukahtaa kun oli saanut vatsan täyteen kissojen emonmaidonvastiketta. Pikkuhiljaa aloitettiin kiinteään ruokaan harjoittelu tarjoamalla lautaselta maitoa johon oli sekoitettu vähän penturuuan kastiketta. Siitä edettiin vähän kerrassaan, kunnes maitoa oli tarjolla vain muutaman kerran vuorokaudessa raikkaan veden lisänä.

Pennut kasvoivat hyvin, riekkuivat verhoissa ja muissa hyvin jännittävissä paikoissa ihmisen iloksi. Sosiaalistuessa muiden kissojen kanssa opittiin myös hurjia hyökkäyksiä milloin mihinkin kunnes uuden palvelusväen valinta oli edessä luovutusikäisenä.Yksi ”metsäpennuista” on Kismet (ig: tortitudekismetcat), jonka palvelija kertoo seuraavaa :

”Hei! Kismet voi hyvin, on pysynyt terveenä. Aivan ihana tyyppi, kaikessa aina mukana etenkin siivoushommissa. Ulkoillaan valjaissa ja lasitetulla parvekkeella katsellee mitä pihamaalla tapahtuu.”

9.10.
Muuttokuormasta unohtuneet

Eräänä päivänä uudet vuokralaiset alkoivat tehdä muuttoa ja saavuttuaan uuteen kotiinsa huomasivat he siellä olevan kissoja keskenään. He ottivat yhteyttä paikalliseen esyyn jotka noutivat kissat huostaansa. Asunnossa oli muiden kissojen lisäksi tiine emo joka siirtyi Joensuun eläinsuojeluyhdistykselle. Mimmu emon vatsa oli jo laskeutunut joten oli odotettavissa että pennut syntyvät minä hetkenä hyvänsä. Aikaa kului kuitenkin jo 2 viikkoa eikä mitään tapahtunut. Limatulppakin oli irronnut jo muutama vrk sitten. Mimmu vietiin lääkärin tarkastukseen koska edessä oli pitkät juhannuspyhät. Röntgenissä selvisi että pentuja oli vatsassa vain yksi ja kokoakin sillä oli jo sen verran että synnytyksessä olisi voinut olla luvassa komplikaatioita. Päädyimme sektioon. Sieltä tulla tupsahti maailmaan Mosse poika. Sijaiskoti opetti Mossea nisälle kun Mimmu emo nukkui nukuteaineitaan pois. Herättyään Mimmu tiesi tasan kenen vauva Mosse on. Mossesta tuli aivan äitinsä silmäterä ja hän hurmasi sijaiskotinsakin täysin. Mimmu sairastui nisätulehdukseen joka hoidetti antibiootein. Antibiootin myötä Mimmulla katosi ruokahalu. Hän ei syönyt kuin pesään tarjoiltuna pieniä annoksia useemman kerran vrk. Hän vaati hieman prinsessa kohtelua ja sitä hän saikin.

Kun Mosse tuli luovutusikään oli molempien aika muuttaa omiin koteihinsa. Mimmu kotiutui uuteen kotiinsa nopeasti. Otti heti alkuun tietokonetuolin nukkumapaikakseen, nykyisin nukkuu jo ihan omassa pedissäänkin kun sieltä näkee hyvin joka paikkaan. Ikkunoista ulos katselu ja leluilla leikkiminen on hänen suosikkijuttujaan, tykkää tosi paljon höyhenlelustaan. Mimmu on äärimmäisen ihmisrakas ja pelkkä katsekontakti saa hänet kehräämään.

Mosse on aivan vallaton rasavilli. Hän kietoo kaikki pikkusormensa ympärille ja on jokaisessa asiassa mukana. Mossen lempipaikka on syli. Mielipuuhiin kuuluu kärpästen metsästys.


Pikkuinen Tirppa

Olen ihan pikkuinen kissa, aikuinen jo kuitenkin. Pääsin kotiin aikuisena ja pelkäsin vähän kaikkea. Olen monen sukupolven sisarusten pentuna syntynyt, mutta pääasiassa terve, kaikille ei käynyt yhtä hyvin.

Täällä minua odotti sisko ja veli ja koiria joista en niin välitä edelleenkään, vaikka en varsinaisesti pelkääkään. Nukun välillä niiden paikoillakin ihan vaan näyttääkseni, että olen sitä minäkin rohkea tiikeri. Koirat nukkuu sit muualla. Mutta ne sisko ja veli! Maailman parhaat. Isoveli alkoi heti opettamaan ettei tartte pelätä, mutta täytyy sanoa että kyllä minä pelkäsin kauan. Mutta äiti ja isi antoivat mun olla ja tutustua. Meillä on hurjan iso talo, yläkerrassa on aivan mahtavaa leikkiä norsulaumaa iltaisin siskon kanssa. Sanovat, että kissat on hiljaisia ja elegantteja. Hah! Sanon minä. Siitä on kuulkaa eleganttius kaukana kun me tytöt pistetään menemään.

Päivät me nukutaan kylppärissä, pesukoneen päällä olevassa isossa vasukorissa. Siihen me kaikki ahtaudutaan  pesemään toisiamme ja nukahdetaan. Alusta saakka vasukori on ollut mulle turvasatama, se on ollut ainoa paikka missä minua saa silitellä niin että rentoudun ja alan kehrätä.

Niin. Ainoa mikä minuu ärsyttää on se, etten osaa naukua. Ainoo ääni minkä saan aikaan on sellainen näkätys. Mutta onnistuu se herkkujen kerjääminen silläkin. Ja tiukalla tuijotuksella.

Täytyy sanoa, että aika kiva elämä mulla nyt, ihan pienellä raitapaita-tiikerillä.

Orvot eläkeläiset

Meidän elämämme sai käänteen jota emme osanneet odottaa. Elelimme ihmistemme kanssa kaikessa rauhassa kunnes yhtenä iltana, hetkessä, kaikkialla oli kauheasti savua, tuli hirveän kuuma ja kaikki alkoi peittyä liekkeihin. Säikähdimme siskoni kanssa ihan hirveesti ja pingoimme pihalle sen minkä jaloistamme pääsimme. Menimme metsään piiloon ja kun seuraavana päivänä uskaltauduimme kurkistamaan, ei ollut kotia, ei omia ihmisiä, vain savuava kasa ja ventovieraita letkuineen ja isoine autoineen. Palasimme kiireen vilkkaan metsään ja aina välillä kävimme tarkistamassa tilanteen; ei, koti ei tullut takaisin, ei, ihmisiämme ei enää ollut. Viikon kuluttua meidät napattiin kiinni loukulla entisen kotimme rauniolta. Kilttejähän me olemme, mutta kaikki oli niin hämmentävää ettemme uskaltaneet ihmisten meitä muuten kiinni ottaa. Kun kukaan ei meistä ollut enää huolta pitämässä, meistä tuli Joensuun eläinsuojeluyhdistyksen kissoja. Kävimme lääkärissä, joka totesi meidät terveiksi. Saimme uuden kodin, jossa vietämme eläkepäiviä. Onneksi löytyi perhe jonka mielestä olemme arvokkaita vaikka meillä on jo reippaasti ikää.


Jaa sivu