Kissan luovutusikä on 14 viikkoa
Kuva: Jenni Pasanen
Kissanpentujen tulee saada viettää elämänsä ensimmäiset 14 viikkoa emonsa ja sisarustensa kanssa. Liian varhain emosta ja sisaruksista erotetulla pennulla on suurentunut riski mm. stressiherkkyyteen, aggressiivisuuteen, arkuuteen, pitkittyneeseen imemiskäyttäytymiseen ja virtsamerkkailuun aikuisiällä.
Kissanpennun luovutusikä on vähintään 14 viikkoa. Sitä nuorempi pentu ei ole valmis jättämään emoa ja sisaruksia. Vaikka pennut söisivät jo kiinteää ravintoa, eikä emo enää ehkä imetäkään, on emolla ja sisaruksilla korvaamaton merkitys pennun henkiselle kehitykselle.
Pikkukissat oppivat kissan kielen 2–14 viikon iässä emoltaan. Liian varhain vieroitetut pennut eivät ole oppineet viestinnän hienouksia riittävän hyvin, ja niillä saattaa olla myöhemmin suuria vaikeuksia tulla toimeen muiden kissojen kanssa.
Emon ja muiden pentujen kanssa leikkiessään pikkukissa oppii myös säätelemään puruvoimaansa. Leikin tiimellyksessä annettu liian kova puraisu johtaa leikin loppumiseen, ja näin pentu oppii hillitsemään hampaankäyttöään. Alaikäisinä luovutetut pennut saattavat myös koko ikänsä imeskellä esimerkiksi villavaatteita tai ihmisten ihoa. Niiden on lisäksi todettu olevan stressiherkempiä kuin luovutusikään tai sen yli emon ja sisarusten kanssa yhdessä olleet pennut. Niillä on esimerkiksi enemmän stressistä johtuvaa virtsamerkkailua.
Kissa on pitkäikäinen lemmikki ja yhteisiä vuosia on edessä monia. Jotta yhteiset vuodet olisivat mahdollisimman antoisia, uuden ihmisperheen täytyy malttaa mielensä ja taata pennulle turvallinen varhaislapsuus oman emon ja sisarusten kanssa. Sen pohjalle on hyvä rakentaa terve ja tasapainoinen aikuisuus uudessa kodissa.
Luovutusikäisen kissanpennun tunnistaminen
Jotkut varhain emosta ja sisaruksista erotetut pennut voivat toisaalta kiintyä niitä hoitavaan ihmiseen jopa häiritsevän voimakkaasti. Se, miten liian varhainen vieroitusikä näkyy kissan käyttäytymisessä, riippuu vieroitusiän lisäksi mm. pennun perimästä ja luonteenpiirteistä sekä sen kokemuksista ja opitusta käyttäytymisestä.
Etenkin stressiherkkyys ja arkuus heikentävät kissan elämänlaatua ja lisäävät myös todennäköisyyttä sille, että kissa päätyy jossain elämänsä vaiheessa kodinvaihtajaksi tai jopa heitteille jätetyksi tai lopetettavaksi. Aralle kissalle on myös vaikeampaa löytää uutta kotia, ja se stressaantuu muutoksista keskivertokissaa enemmän.
Kissanpentu alkaa maistella kiinteää ravintoa jo varhain, noin neljän viikon iässä. Samoihin aikoihin pentu alkaa tehdä tarpeensa itse hiekkalaatikolle tai muuhun sopivaan paikkaan. Pahimmillaan emon omistaja luulee, että pentu on valmis lähtemään uuteen kotiinsa, kun se osaa syödä itse. Näin ei missään nimessä ole. Maidolla ja imemismahdollisuudella on tärkeä rooli pennun elämässä vielä silloinkin, kun se saa valtaosan tarvitsemastaan energiasta kiinteästä ravinnosta. Pentu oppii myös elintärkeitä sosiaalisen käyttäytymisen lainalaisuuksia ensimmäisten elinkuukausiensa aikana.
Alaikäisen kissan tunnistamisen merkit
Miten sitten tietää, minkä ikäisiä esimerkiksi naapurin navettakissan pennut ovat, jos niiden syntymäaika ei ole tiedossa? Seuraavia tunnusmerkkejä kannattaa ainakin tarkkailla:
- Pennun silmät eivät saa olla siniset, jollei pentu kuulu rotuun, jossa silmät pysyvät sinisinä. Kaikilla pennuilla on nimittäin siniharmaat silmät, joiden väri alkaa vaihtua noin 6–7 viikon iässä lopulliseen väriinsä, esimerkiksi ruskeiksi tai vihreiksi. Maatiaiskissan silmät ovat siniset hyvin harvoin.
- Pennun suussa tulee olla kattava rivistö maitohampaita, ja mahdollisesti etuhampaat ovat alkaneet jo vaihtua keskeltä alkaen. Maitohampaat ovat pysyviä hampaita hieman pienempiä ja teräväkärkisempiä.
- 14-viikkoisen pennun turkki ei ole enää untuvaisen pörröinen, vaan melko sileä ja vartalonmyötäinen. Pentu näyttääkin kolmikuisena oikeastaan jo aika paljon aikuisen kissan pienoismallilta.
Myös pennun käyttäytymisestä ja liikkumisesta saa arvokasta tietoa sen meneillään olevasta kehitysvaiheesta. 14-viikkoinen pentu pesee turkkinsa sujuvasti itse ja saattaa kynsiä ympäristöään, esimerkiksi raapimispuuta. Pennun tulee juosta, hyppiä ja kiipeillä ketterästi myös korkeisiin paikkoihin. Huteruus liikkeissä kielii joko varhaisesta iästä tai todella rajoittuneesta kasvuympäristöstä – molemmissa tapauksissa on syytä huolestua.
Koska jo kahdeksanviikkoinen pentu täyttää yleensä kaikki edellä mainitut tunnusmerkit, on hyvä tarkistaa myös pennun paino. 14-viikkoisen pennun tulee painaa yli 1 000 grammaa, siis maitopurkin verran. Vanhempien koolla, pentueen koolla ja emon ravitsemustilalla voi olla tähän pieni vaikutuksensa, mutta kilon paino on melko hyvä nyrkkisääntö maatiaiskissalle, joka on kasvanut oikeissa oloissa.
Päivi Ylikorpi
Kirjoittaja on koulutukseltaan eläinlääkäriasematyöskentelyyn suuntautunut eläintenhoitaja ja hän kouluttaa eläintenhoitajaopiskelijoita aikuiskoulutuskeskus Amiedussa. Hänellä on pitkä työkokemus eläinsuojelutehtävistä erityisesti kissojen parissa. Ylikorpi on kirjoittanut laajaa arvostelu- ja myyntimenestystä saavuttaneen Kissanhoidon käsikirjan, josta on ilmestymässä viides, kauttaaltaan uudistettu painos. Hän on myös yksi Mitä kuppiin kissalle? -kirjan kirjoittajista.
