Parempi laki eläimille
>> Allekirjoita vetoomus | >> Kampanjasivulle
Moni väittää, että Suomi on eläinten hyvinvoinnin edelläkävijä. Nykyinen eläinten hyvinvointilain luonnos ei väitettä tue. Lakiluonnokseen tulisi kirjata vähintään seuraavat parannukset, jotta sitä voitaisiin kutsua missään määrin edistykselliseksi.
Tuotantoeläinten kasvatus häkissä tulee kieltää
Eläimen hyvinvoinnin toteutumisen kannalta on ensisijaisen tärkeää, että eläin saa toteuttaa lajityypillisiä käyttäytymistarpeitaan. Tällaisia ovat muun muassa liikkumiseen, lepäämiseen, sosiaalisiin suhteisiin, ympäristön tutkimiseen, ruokailuun, leikkimiseen ja emojen kohdalla poikasten hoivaamiseen liittyvät tarpeet. Eläintutkimus on osoittanut, että nämä tarpeet ovat sisäsyntyisiä sekä vapauteen syntyneellä eläimellä että pitkällekin jalostetulla, vankeudessa elävällä eläimellä, jonka olosuhteet eivät mahdollista luontaisen käyttäytymisen toteuttamista. Tuotantoeläinten kasvatukseen käytettävät häkit ovat käytännössä liian pieniä, jotta eläin voisi toteuttaa niissä lajityypillistä käyttäytymistään. Häkkeihin ei myöskään mahdu riittävästi virikkeitä.
Perinteiset häkkikanalat kiellettiin EU-maissa vuonna 2012. Sallituiksi jäivät kuitenkin niin sanotut virikehäkit, joissa kanoilla on vain aavistuksen verran enemmän tilaa kuin aiemmissa häkeissä. Lisäksi kanoilla on käytössään munintapesä, orsi ja pieni kuopsutteluun tarkoitettu alue. Kuitenkin häkin perustavanlaatuiset ongelmat jäivät jäljelle: ne ovat ahtaita, verkkopohjaisia häkkejä, joissa lajityypilliset käyttäytymistarpeet eivät pääse suurimmaksi osaksi toteutumaan. Jo nyt kulutus suuntautuu kasvavassa määrin häkittömästi kasvatettujen lattia-, luomu- ja ulkokanaloiden muniin. Kaikki kanojen häkkikasvatus tulisikin kieltää ja ajaa hallitusti alas.
Turkistarhaus tulee lakkauttaa
Turkistarhoilla kasvatettavat lajit, eli punaketut, naalit, minkit ja supikoirat ovat aktiivisia petoeläimiä, joiden liikunnan ja toiminnan tarve on suuri. Turkiseläimet eivät ole lajeina kesyjä ja ne pelkäävät usein ihmistä. Tarhausta on harjoitettu aktiivisesti noin sata vuotta, ja eläinkantoja on täydennetty pitkään luonnosta. Turkiseläimiä on jalostettu vasta muutamia vuosikymmeniä, ja jalostus on keskittynyt lähinnä turkin laatuun, eläimen kokoon ja pentutuotantoon.
Tyypillinen turkiseläinhäkki ei täytä eläinten hyvinvointitarpeita. Se on virikkeetön ympäristö, josta puuttuvat mahdollisuudet riittävään liikkumiseen ja lajityypilliseen käyttäytymiseen, esimerkiksi ketuilla kaivamiseen ja minkeillä uimiseen. Supikoirilla ei ole vankeudessa mahdollisuutta nukkua talviunta. Kaikilla turkiseläinlajeilla esiintyy epänormaalia käyttäytymistä, kuten pelkoa, pentujen tappamista, stereotyyppistä käyttäytymistä, apatiaa sekä turkin ja raajojen puremista.
Turkistarhauskiellot etenevät Euroopassa vauhdikkaasti. Suomen tulisi pysyä kehityksessä mukana ja kieltää turkistarhaus siirtymäajalla.
Liikkumista rajoittavat parsinavetat ja emakkohäkit on kiellettävä. Samasta syystä turkistarhaus on lakkautettava kokonaan.
Kaikkien nautojen on päästävä laiduntamaan ja ulkoilemaan ympäri vuoden
Eläimen hyvinvoinnille ensisijaisen tärkeää on, että se saa toteuttaa lajityypillisiä käyttäytymistarpeitaan. Tällaisia ovat muun muassa liikkumiseen, lepäämiseen, sosiaalisiin suhteisiin, ympäristön tutkimiseen, ruokailuun, leikkimiseen ja emojen kohdalla poikasten hoivaamiseen liittyvät tarpeet. Eläintutkimus on osoittanut, että nämä tarpeet ovat sisäsyntyisiä sekä vapauteen syntyneellä eläimellä että pitkällekin jalostetulla, vankeudessa elävällä eläimellä, jonka olosuhteet eivät mahdollista luontaisen käyttäytymisen toteuttamista.
Yli puolet Suomen lypsylehmistä elää pihatossa ja määrä kasvaa jatkuvasti pihattojen yleistyessä. Loput lypsylehmistä elävät parsinavetoissa, joissa eläimiä pidetään päästään kiinnitettynä parteen. Nykylain mukaan vain noin puolet naudoista pääsee ulkoilemaan, sillä ulkoiluvelvoite koskee vain parressa pidettäviä lypsylehmiä, joiden tulee päästä ulos 60 päivänä kesäkaudella. Ulkoilu voi tapahtua laitumella tai navetan yhteyteen rakennetussa ulkotarhassa. Lakiesityksessä ulkoilu olisi laajennettu 90 vuorokauteen. Jotkut tuottajat päästävät lehmiä ulos ympäri vuoden, sillä ulkoilusta on hyötyä esimerkiksi naudan sorkkaterveydelle. Nauta kestää myös kylmää.
Pihatossa eläviä lehmiä ja lihakarjaa ei olisi uudenkaan lain mukaan pakko päästä koskaan ulkoilemaan, vaikka ulkoilusta on tutkitusti monenlaista hyötyä naudalle. Uusiin investointitukea saaviin pihatoihin tulisi kuitenkin rakentaa ulkoilutarha.
Laiduntamispakkoa ei esitetä millekään naudoille, vaikka laiduntaminen on naudalle mitä lajityypillisintä käyttäytymistä. Se myös edistää naudan terveyttä: naudat, jotka pääsevät laiduntamaan, ovat terveempiä kuin pelkästään sisätiloissa pidettävät naudat.
Ruotsissa sekä parressa pidettävien että pihatossa elävien nautojen tulee päästä laiduntamaan. Laidunnuskauden kesto vaihtelee pohjoisen 60 päivästä etelän 120 päivään.
Kaikille naudoille on järjestettävä laidunnusmahdollisuus kesäisin ja ulkoilumahdollisuus vuoden ympäri.
Kaikille eläimille on taattava oikeus jatkuvaan juomaveteen
Nykyinen eläinsuojelulaki ei takaa jatkuvaa vedensaantia kaikille eläimille, eikä lakiehdotus ole sitä edelleenkään tarjoamassa turkiseläimille. Turkiseläimiä tulisi lakiehdotuksen mukaan juottaa kolme kertaa vuorokaudessa. Juottamisen toteutumista olisi kuitenkin käytännössä mahdotonta valvoa, mikä vaarantaa eläinten hyvinvoinnin.
Taloudelliset tekijät eivät saa olla syynä evätä miltään eläimeltä jatkuvaa juomakelpoista vettä. Puhdas juomavesi on perustavanlaatuinen tarve, ja sen saannin tulisi olla itsestäänselvyys. Jatkuvan juomaveden eväämisen perusteena esitetty turkisalan haastava taloudellinen tilanne ei saa vaikuttaa eläinten perustarpeiden toteutumiseen.
Eläinten pysyvissä pitopaikoissa jokaisella eläimellä tulee olla jatkuvasti juomakelpoista vettä tarjolla.
Eläinten itseisarvo on kirjattava lakipykäliin
Eläimellä on itseisarvo, joka on riippumaton sen arvosta ihmisille. Eläimet ovat tuntevia ja kokevia olentoja, joiden elämää tulee kunnioittaa. Ihmisten tulee myös huolella tarkastella, miten ja missä tarkoituksissa eläimiä voidaan käyttää ihmisten hyödyksi.
Eläimen itseisarvon tulee olla eläinten hyvinvointilain lähtökohta. Eläimen itseisarvo olisi riippumaton sen rahallisesta arvosta ihmiselle. Itseisarvo tulee ottaa huomioon kaikessa eläimiä koskevassa lainsäädännössä.
Nykyisessä lainsäädännössä eläin rinnastetaan esineeseen, jota pidetään ihmisen omaisuutena.
Maininta itseisarvosta olisi eläinten eduksi muun muassa oikeusasteissa. Se auttaisi oikeuslaitoksia ottamaan käyttöön tiukempia rangaistuksia. Rangaistusasteikko mahdollistaa jo nykyistä kovemmat tuomiot eläinsuojelurikoksista, mutta oikeuslaitos määrää rangaistukset usein asteikon alapäästä. Jos eläimillä olisi itseisarvo, olisi perustellumpaa antaa kovempia rangaistuksia, kun eläin ei olisi enää niin rinnasteinen esineeseen.
Osa eläintuottajista on vastustanut eläinten itseisarvon mainitsemista laissa. Vaikka maininta itseisarvosta saataisiin mukaan lain taustaperusteluihin, ei se tulisi estämään kaikkea eläinten käyttöä. On tärkeää, että itseisarvon mainitseminen lisää keskustelua siten, että eläimen arvoa voitaisiin punnita yhteiskunnassa uudelleen. Maininta eläinten itseisarvosta voisi velvoittaa huomioimaan eläinten hyvinvoinnin ja oikeuden positiivisin kokemuksiin nykyistä paremmin.
Itseisarvon ajatuksen kirjaaminen lainsäädäntöön ei riitä, vaan se tulee ottaa huomioon myös lajikohtaisissa asetuksissa siten, että sillä on käytännössä vaikutusta eläinten pitotapoihin.
Parsinavetat on kiellettävä
Parsinavetta on Suomen yleisin lypsylehmien pitomuoto. Siinä lehmä elää kaulastaan kytkettynä parteen, joka on pitkänomainen makuupaikka. Parteen kytkettynä elävä nauta ei pääse liikkumaan tai kääntymään, vaan se voi ainoastaan seisoa tai maata. Parressa pidettävät lypsylehmät olisi päästettävä lakiesityksen mukaan ulkoilemaan 90 päivänä kesäaikana. Jotkut tuottajat päästävät lehmiä ulos ympäri vuoden, sillä ulkoilusta on hyötyä esimerkiksi naudan sorkkaterveydelle. Nauta kestää myös kylmää. MTK:n mukaan Suomen lypsylehmistä yli kolmasosa eli parsinavetoissa vuonna 2019.
Parteen kytkeminen rajoittaa liikkumisen lisäksi naudan mahdollisuuksia laumaeläimelle tärkeään kanssakäymiseen toisten nautojen kanssa. Parressa lehmä ei voi kunnolla puhdistaa kehoaan nuolemalla ja rapsuttamalla. Kytkeminen tekee makuulla olosta epämukavaa. Jatkuva paikallaanolo heikentää lihaskuntoa. Nautojen koko on kasvanut vuosien saatossa, ja parret ovat monessa navetassa liian pieniä nykynaudoille. Huonot parsirakenteet ja liian pienet parret aiheuttavat myös vammoja lehmien utareisiin.
Kytkemisen aiheuttaman turhautumisen uskotaan myös lisäävän epänormaaleja käyttäytymismuotoja, kuten stereotyyppistä käyttäytymistä.
Lakiehdotuksen mukaan uusia parsinavettoja ei saa enää rakentaa. Myös vanhoista parsinavetoista on luovuttava siirtymäajalla.
Porsaiden kirurginen kastraatio on kiellettävä
Lähes kaikki Suomessa syntyneet karjuporsaat kastroidaan muutaman päivän ikäisinä, eli niiden kivekset poistetaan leikkaamalla tai pihdein. Toimenpide suoritetaan käytännössä aina ilman tehokasta kivunlievitystä tai puudutusta. Suuret lihatalot Suomessa vaativat tuottajiltaan kipulääkkeen käyttöä kastraation yhteydessä, mutta kipulääke lievittää vain toimenpiteen jälkeistä kipua. Käsittelyssä olevassa eläinsuojelulain uudistuksessa kipulääkitys määrättäisiin jatkossa pakolliseksi, mutta siihen riittäisi toimenpiteen yhteydessä annettu kipulääke, joka ei lievitä toimenpiteen aikaista kipua.
Kirurginen kastraatio ei ole välttämättömyys, mikäli kuluttajat oppivat syömään lihaa, jossa voi olla niin sanottua karjunhajua. Noin 10 % teuraspainoisista karjuista muodostaa tätä hajua. Karjunhajun muodostumiseen voidaan vaikuttaa myös mm. käytettävällä rehulla, teurastusiällä ja -painolla. Kastraatio voidaan toteuttaa myös rokotteella eli niin sanotulla immunokastraatiolla.
Suomen tulisi luopua porsaiden kirurgisesta kastraatiosta kokonaan.
Uusia eläinlajeja ei saa määritellä tuotantoeläimiksi
Uuden eläinten hyvinvointilain tavoitteena on edistää eläinten hyvinvointia varmistamalla, että eläimet voivat ihmisen hoidossa toteuttaa lajinmukaisia käyttäytymistarpeitaan. Lakiin tullaan kirjaamaan siksi lista sallituista eläinlajeista, joka tulisi rajaamaan pois sellaiset lajit, joille ei Suomen oloissa pystytä järjestämään riittävän lajinmukaista hoitoa ja olosuhteita.
Positiivilista eli lista sallituista eläinlajeista ei ole lainsäädännössämme uusi asia, sillä Suomessa on nykyisinkin luettelo sirkuksissa sekä luonnonvaraisten eläinten tuotantotarhoissa sallituista eläinlajeista.
Uuden lakiluonnoksen liitteenä oleva lista tulisi kattamaan ne lintu- ja nisäkäslajit, joita jatkossa voitaisiin pitää tuotantoeläiminä, sirkuseläiminä tai kiertävissä eläinnäyttelyissä.
Säännöksen ja listojen tarkoituksena olisi varmistaa, että meillä pidetään vain sellaisia eläimiä, joiden pito voidaan käytännössä järjestää lain edellyttämällä tavalla. Eläimen on voitava pitopaikassaan käyttäytyä lajinmukaisesti eli liikkua, levätä, huoltaa kehoaan, etsiä ruokaa sekä tilanteen mukaan hoitaa sosiaalisia suhteitaan. Pitopaikan on myös vastattava eläimen fysiologisia tarpeita. Jos eläin sairastuu, sen on saatavan asianmukaista hoitoa.
Nykyisenkaltaista, teollista eläintuotantoa kyseenalaistetaan niin ympäristö-, eläinten hyvinvointi -kuin ravinnontuotannon tehokkuussyistä. Siirtymä eläinperäisestä proteiinintuotannosta kohti kasviperäistä on väistämätön. On tärkeää, että eläintuotantoa pyritään myös lainsäädännön toimin vähentämään. Sen vuoksi tuotantoeläiminä käytettäviä eläinlajeja on pyrittävä vähentämään, eikä missään nimessä lisäämään.
Lähde: Eläintieto.fi
Eläinsuojeluvalvonnan resursseja on lisättävä ja eläinsuojeluvalvonta tulee järjestää myös päivystysaikaan
Eläinsuojelulakia uudistettaessa maa- ja metsätalousministeriö toteutti laajan kyselyn, jossa selvitettiin eri sidosryhmien näkemyksiä eläinsuojelun uudistustarpeista. Kansalaisille suunnatussa kyselyssä kävi ilmi, että eläinsuojeluvalvonnan riittävyys on yksi kansalaisten suurimmista huolenaiheista eläinsuojelussa. Noin viidesosa kyselyyn vastanneista toivoi valvonnan lisäämistä sekä valvojien koulutukseen panostamista.
Valvontaeläinlääkäri on viranomainen, jonka tehtävänä on valvoa tuotanto- sekä seura- ja harrastuseläinten oloja ja hyvinvointia. Valvontaeläinlääkärit muun muassa tekevät eläinsuojelutarkastuksia eläinten pitopaikkoihin. Valvontaeläinlääkärit työskentelevät vain virka-aikana, jolloin akuutit eläinsuojelutapaukset voivat jäädä esimerkiksi poliisin harteille. Poliisin asiantuntemus eläinsuojeluasioissa kuitenkin vaihtelee, eivätkä poliisin toimintaedellytykset eläinten hyvinvoinnin arvioimisessa ole aina parhaat mahdolliset.
Eläinsuojeluvalvonnan resurssit ovat liian pienet. Virka-aikojen ulkopuolella voi olla vaikea saada apua akuuteissa eläinsuojelutapauksissa, eivätkä resurssit riitä kaikkien tarvittavien eläinsuojelutarkastusten tekemiseen.
Käytännössä ilmoitukset lemmikkieläinten laiminlyönneistä tulevat yleensä yksityishenkilöiltä, sillä lemmikkieläimet ovat vain epäilyyn perustuvien eläinsuojelutarkastusten kohteena. Eläinsuojeluviranomaisten halukkuus ja resurssit puuttua eläinten hyvinvoinnin laiminlyönteihin vaihtelevat kuitenkin suuresti alueittain.
Viranomaisille on turvattava riittävät resurssit puuttua kaikkien eläinten hyvinvoinnin laiminlyönteihin.
Epäilyyn perustuvista tuotantoeläinten pitopaikkoihin tehdyistä tarkastuksista yli kolmannes johti toimenpiteisiin.
On eläinten hyvinvoinnin kannalta ensiarvoisen tärkeää, että valvontaeläinlääkäreiden määrää koko maassa lisätään, jotta kaikki tarvittavat eläinsuojelutarkastukset saadaan toteutettua.
Eläinten ympärivuorokautisen hyvinvoinnin turvaamiseksi tulee kuntiin tai maakuntiin perustaa lisää valvontaeläinlääkärin virkoja, jotta päivystysaikainen eläinten hyvinvoinnin valvonta voidaan toteuttaa.
Löytöeläinten kuljetus eläinten talteenottopaikkaan on järjestettävä
Kunnilla on lain mukaan velvollisuus huolehtia irrallaan tavattujen koirien, kissojen ja muiden pienikokoisten seura- ja harrastuseläinten hoidosta 15 päivän ajan. Löytöeläinten talteenottopaikkoihin päätyy Suomessa lähes 10 000 eläintä vuodessa. Kuntien velvollisuus hoitaa irrallaan tavattuja lemmikkieläimiä olisi säilymässä myös uudessa laissa eläinten hyvinvoinnista.
Löytöeläintoiminnan keskeinen ongelma on se, että eläinten kuljetusta kiinniottopaikalta kunnan osoittamaan talteenottopaikkaan ei ole osoitettu minkään tahon tehtäväksi. Käytännössä tämä on vaikeuttanut eläinten talteenottoa ja johtanut tilanteisiin, joissa kiinni otettua eläintä ei ole saatu toimitettua talteenottopaikkaan. Osa kunnista onkin järjestänyt eläinten kuljetuksen vapaaehtoisesti sopimalla kuljetuksesta esimerkiksi talteenottopaikan pitäjän tai paikallisen eläinsuojeluyhdistyksen kanssa.
Monessa kunnassa löytöeläinten kuljetus kunnalliseen talteenottopaikkaan sekä tästä koituvat kustannukset ovat vapaaehtoisten toimijoiden varassa. Tämä kuormittaa kohtuuttomasti vapaaehtoistoimijoiden resursseja ja vaarantaa eläinten hyvinvoinnin, mikäli vapaaehtoisia ei ole riittävästi.
Löytöeläinten kuljetus sekä siitä koituvat kulut olisi luontevaa säätää eläinten hoidosta vastuussa olevan kunnan tehtäväksi.
Loukkaantuneiden ja emottomien luonnonvaraisten eläinten hoito on järjestettävä
Vahingoittunutta tai muutoin avuttomassa tilassa olevaa luonnonvaraista eläintä on voimassa olevan eläinsuojelulain mukaan lajista riippumatta pyrittävä auttamaan. Lopetus tulee kyseeseen, jos eläin on sellaisessa tilassa, että sen hengissä pitäminen on ilmeistä julmuutta sitä kohtaan. Velvoite ollaan sisällyttämässä myös uuteen lakiin eläinten hyvinvoinnista.
Luonnonvaraisten eläinten hoito ei eläinlääkintähuoltolain mukaan kuulu kunnan järjestämän eläinlääkintähuollon piiriin. Vahingoittuneiden luonnonvaraisten eläinten talteenotossa ja hoidossa on merkittäviä puutteita ja suuria alueellisia eroja.
Esimerkiksi Helsingissä pelastuslaitoksen eläinpelastusyksikkö auttaa sairaita, loukkaantuneita tai ahdinkoon joutuneita eläimiä. Eläimistä hädässä voi ilmoittaa pelastuslaitoksen tilannekeskukseen. Korkeasaaressa toimiva villieläinsairaala ottaa vastaan avun tarpeessa olevia luonnonvaraisia eläimiä. Turussa luonnonvaraisten eläinten hoito järjestetään kaupungin ja eläinsuojeluyhdistyksen yhteistyönä.
Suurimassa osassa kunnista auttamista ei ole järjestetty mitenkään, vaan käytännössä vahingoittuneiden eläinten kuljetus ja hoito sekä näistä koituvat kustannukset lankeavat vapaaehtoisille toimijoille. Vapaaehtoisten osaaminen ja resurssit eivät aina vastaa eläinten hyvinvoinnin tarpeita.
Lakiluonnoksessa esitetään, että luonnonvaraisten eläinten lopettaminen olisi jatkossa virkaeläinlääkärin vastuulla. Pelkkä mahdollisuus eläimen lopettamiseen ilman eläimen löytäjälle aiheutuvia kustannuksia ei paranna tilannetta riittävästi.
Laissa tulee määritellä taloudellinen vastuutaho, jolta saa periä kaikki kustannukset loukkaantuneiden luonnonvaraisten eläinten hoidosta, kuljetuksesta ja tarvittaessa eläimen lopetuksesta.
Eisijaisesti velvoite loukkaantuneiden luonnonvaraisten eläinten hoidosta tulisi olla alueen virkaeläinlääkärillä. Varsinaista hoitoa, kuntoutusta ja eläinten luontoon palauttamista varten luonnonvaraiset eläimet tulee ensisijaisesti toimittaa asiantuntevalle taholle hoitoon. Kaikille alueille on määrättävä taho, jonne hoitoa tarvitsevat luonnonvaraiset eläimet voi kuljettaa.