Kani

Kuva: Kirsti Juhonsalo

Kani ei ole jyrsijä, vaan se kuuluu jäniseläimiin. Eron huomaa esimerkiksi katsomalla käpäliä: kanin huopatossumaiset tassut ovat hyvin erilaiset kuin jyrsijöiden ”kädet”. Elintavoissa on kuitenkin yhtäläisyyksiä eräisiin jyrsijöihin.

Kani on alun perin kotoisin Euroopan lounaisosista, mutta laji on levinnyt ihmisen kuljettamana eri puolille maapalloa. Suomessa pääkaupunkiseudun citykanit ovat heitteille jätettyjen kesykanien jälkeläisiä, joista osa kuolee talvisin kylmään ja nälkään. Omin jaloin kani ei olisi suomalaiseen luontoon levinnyt, koska se on varsinaisesti lämpimämmän ilmaston eläin.

Ruohokenttiä ja luolakaupunkeja

Luonnossa kanit kaivavat asunnokseen kymmenien metrien pituisen luolaverkoston, jota voidaan käyttää sukupolvesta toiseen. Luolaverkostoon kuuluu useita sisäänkäyntejä ja maanalaisia isompia kammioita, joista osaa käytetään nukkumapaikkoina ja osaa vessoina. Maan pinnalla kaniryhmän liikkuma-alue on suunnilleen jalkapallokentän kokoinen.

Kotona kanit tarvitsevat viihtyäkseen paljon tilaa, mielellään vähintään yhden huoneen. Kani viihtyy sellaisissa ympäristöissä, joissa niille on sekä piilopaikkoja että paikkoja, joilta on helppo tähystää ympäristöön. Omakoti- tai rivitalossa liikkumatilaa voi lisätä ulkoiluaitauksella, joka mahdollistaa myös kaivamisen. Kanien innokkuus kaivamiseen vaihtelee yksilöiden välillä, mutta etenkin eräille naaraille se on erittäin tärkeää.

Huoneessa vapaana liikkuvista kaneista useimmat oppivat sisäsiisteiksi. Kissanhiekkalaatikko sopii hyvin kanille, etenkin seinillä ja katolla varustettu malli (ilman heiluvaa kissanluukkua), koska se vastaa kanien mielessä luolaverkoston käymäläkammiota. Jos pissaa tai papanoita on tullut lattialle, ne kannattaa siirtää esimerkiksi talouspaperin avulla hiekkalaatikkoon, jolloin se saa vessapaikan merkityksen. Torumisesta ei ole apua, mutta pissa kannattaa pestä lattiasta huolellisesti, jotta lattiaan ei jäisi hajua, joka ylläpitää kanin mielessä paikan merkitystä vessana.

Seurallisuutta ja reviirimerkintää

Luonnossa kanit elävät usean kymmenen yksilön ryhminä. Samaan ryhmään kuuluu sekä naaraita että uroksia. Urosten välinen sopu perustuu siihen, että niillä on tilaa tarvittaessa väistää toisiaan. Kotonakin kani tarvitsee viihtyäkseen oikein valitun kanikaverin.

 Kanien kohdalla kahden naaraspoikasen hankkijoiden kannattaa varautua siihen, että on sellaisiakin tapauksia, joissa yhdessä kasvaneet naaraspoikaset alkavat tapella tullessaan murrosikään. Tämä saattaa johtua sitä, että luonnossa vain osa kaneista jää aikuistuttuaan asumaan emonsa ja sisarustensa kanssa ja osa muuttaa johonkin toiseen kaniyhteisöön. Tappelevat kanit on erotettava välittömästi, koska ne saattavat vahingoittaa toisiaan, ja jommallekummalle on etsittävä uusi koti. Kumpaakaan ei silti pidä jättää oman kotinsa ainoaksi kaniksi. Sellainenkin kani, joka ei enää siedä siskoaan samassa asunnossa, hyväksyy yleensä seurakseen uuden naaraan, joka ei ole sille sukua, tai leikatun uroksen.

Kanien sosiaaliseen käyttäytymiseen sisältyy myös kumppanien nuolemista, etenkin otsasta. Siksi kesykanikin pitää silittämisestä, etenkin otsan silittämisestä sormella, jos se luottaa omistajaansa. Otsan silittäminen on myös hyvä keino saada hiukan huolestunut kani rauhoittumaan.

Kanit eivät juuri ääntele, mutta niillä on muita keinoja viestiä keskenään. Takajalan äänekäs napautus maahan on varoitus lähestyvästä pedosta. Myös kotona tämä ”rummutus” kertoo, että kani kokee jonkin asian hälyttävänä. Kyseessä voi olla jokin ihmisen mielestä viaton asia, kuten omistajan äkillinen liike tai perheen koira. Kanin pelko on kuitenkin syytä ottaa todesta ja järjestää pelon aiheuttaja pois sen arkielämästä.

Jos kani kiljaisee tai rääkäisee todella kovaa, se on säikähtänyt hyvin pahasti. Äänetönkin kani voi silti olla kovan pelon vallassa.

Korvat kertovat myös paljon. Uteliaan kanin korvat ovat V:n muotoisesti koholla, hämmentynyt olo taas saa korvat asettumaan eri korkeuksille. Jos kani on liikkumatta paikallaan ja korvat aivan tiukasti selkää pitkin painettuina, se kokee voimakasta pelkoa.

Leuan hierominen esineisiin on reviirimerkintää. Urokset merkitsevät myös virtsasuihkuilla – etenkin naaraansa, mikä ei naarasta häiritse lainkaan. Jos leikkaamaton uros elää ilman kaniseuraa, se voi kohdistaa tämän lemmenosoituksen naispuoliseen omistajaansa. Se ei ole ”protesti”, niin kuin joskus luullaan, vaan osa luonnollista käyttäytymistä. Toruminen ei auta, mutta kastraatio yleensä lopettaa tämän tavan.