Käsittely

Kuva: Emma-Etelka Kozma/Pixabay

Oikeat nosto-otteet

Pikkulemmikkien oikeassa käsittelyssä yhdistyy kaksi asiaa samanaikaisesti. Eläintä käsiteltäessä varotaan kaikenlaista puristamista, raajojen vääntymistä ynnä muuta, jotta niiden ohuet luut eivät murtuisi tai ne eivät muuten vahingoittuisi. Samalla eläintä pidetään kuitenkin niin, että se ei voi pudota ja että se myös itse tuntee olevansa tukevalla alustalla ja käsien riittävästi ympäröimänä. Tällöin sen ei tarvitse pelätä putoavansa.

Kaneja, marsuja, rottia, chinchilloja ja deguja nostettaessa asetetaan toinen käsi etujalkojen kainaloiden alle ja toinen käsi takajalkojen alle. Sitten eläin nostetaan selkä omistajan rintakehää vasten, jolloin se on hyvin tuettuna. Rotalla on näistä eläimistä kaikkein paras tasapainoaisti, joten sitä voi kantaa myös käsivarrella niin, että toinen käsivarsi on varmistamassa kyydissä pysymisen. Chinchillan kanssa on oltava tarkkana: kevyellä otteella hännän tyvestä ja selästä voidaan varmistaa, ettei chinchilla pääse putoamaan, vaikka se syöksähtäisi yhtäkkiä liikkeelle. Chinchillan häntää saa pitää kiinni ainoastaan aivan tyvestä, sillä häntä on erittäin herkkä vahingoittumaan.

Pienemmät jyrsijät otetaan käsien muodostamaan kuppiin niin, että kädet asetetaan ensin lattialle eläimen viereen molemmin puolin kämmenet ylöspäin, minkä jälkeen kädet suljetaan hellävaroin eläimen ympärille.

Jos eläin vaikuttaa vähänkin hermostuneelta, kannattaa sitä sylissä pidettäessä istua lattialle, jos mahdollista. Tällöin eläin ei vahingoitu, vaikka se kaikesta huolimatta pääsisi loikkaamaan otteesta.

Ei hännästä eikä korvista

Mitään eläintä ei koskaan pidä nostaa hännästä eikä korvista. Molemmat aiheuttavat eläimelle kipua. Hännästä nostaminen voi myös aiheuttaa vakavia, parantumattomia vaurioita. Mongoliangerbiilin häntä voi katketa, ja rotan tai degun hännästä voi nahka kuoriutua irti. Tilalle ei kasva uutta häntää eikä nahkaa, ja vaurioitunut häntä on infektioreitti vakaville tulehduksille.

Hiirtä tai rottaa voi kuitenkin tarvittaessa pitää kevyesti kiinni aivan hännän tyvestä, jos eläin seisoo valmiiksi tukevasti toisella kädellä tai jollain alustalla.

Jos eläin ei anna kiinni

Vaikka eläin välttelisi kiinniottamista, sitä ei missään tapauksessa pidä jahdata. Takaa-ajo tuntuu eläimestä hyvin pelottavalta ja se vähentää entisestään eläimen halukkuutta tulla käsiin seuraavalla kerralla. Marsu tai kani voi pahimmassa tapauksessa kuolla tällaisessa tilanteessa sydänpysähdykseen.

Kanin voi houkutella makupalojen avulla esimerkiksi vessaan, jossa on helpompi tehdä hoitotoimenpiteitä. Kantokoppaa voi pitää lattialla pysyvästi, jotta kani tottuu siihen. Kantokoppaan voi välillä tarjota jotakin erityisherkkua. Jos kania tarvitsee kuljettaa johonkin, se on helpompaa, kun koppa on tuttu ja positiivinen paikka.

Arkaa eläintä kiinni otettaessa on ensin huolehdittava siitä, että eläin pysyy levollisena. Se onnistuu liikkumalla rauhallisesti ja välttämällä katsomasta eläimeen päin. Eläimen lähelle asetetaan tyhjä maitotölkki tai muu pahvirasia. Hiirelle, hamsterille tai mongoliangerbiilille käy myös talouspaperirullan pahvihylsy. Jos eläin on luonteeltaan utelias, tehokkainta on valita sille uusi rasia tai putki. Sitten odotetaan, että eläin menee tutkimaan uutta esinettä sisältä, jolloin kulkuaukot suljetaan kädellä ja koko rasia eläimineen nostetaan sinne, minne se on tarkoitus viedä.

Hiekkakylpevät eläimet, kuten gerbiilit, degut tai chinchillat, saa kiinni myös asettamalla lattialle niiden tutun hiekkakylpylaatikon, johon ne yleensä pian loikkaavat kylpemään.

Syli ja silitys

Silittäminen miellyttää vain niitä eläinlajeja, joiden luontaiseen käyttäytymiseen kuuluu laumatoverin nuoleminen. Ihmisen sormien liukuva liike tuntuu tällöin samantapaiselta kuin kaverin kieli. Silloinkin oleellista on, että eläin luottaa tähän ”nuolevaan” yksilöön. Eläin voi nauttia ihmisen siliteltävänä olemisesta vain, jos se suhtautuu häneen luottavaisesti.

Mukavinta eläimelle on oman lajin luontaista käyttäytymistä vastaava silitys. Esimerkiksi kanit nuolevat toisiaan usein otsasta, mistä syystä monien kanien suosikkisilittelyä on otsan silittäminen myötäkarvaan sormella. Kanille on mieluisampaa, jos se saa lähestyä itse ihmistä ja antautua silitykselle.

Silitettävänä olemisesta välittävät kaikkein vähiten ne eläinlajit, jotka ovat luonnossakin yksineläjiä – ja joiden luontaiseen käyttäytymiseen ei siis sisälly kaverin nuoltavana olemista. Tämä on syy siihen, miksi muun muassa syyrianhamsterit eivät halua olla siliteltävinä. Hamsterin tai kääpiöhamsterin kanssa seurusteleminen onkin sitä, että hamsteri tutkii omistajaansa ja kiipeilee tämän sylissä. Hamsteri on katsottava, ei siliteltävä lemmikki.

Nimeltä kutsuminen

Minkä tahansa jyrsijän tai kanin voi opettaa tulemaan luokse, kun eläintä kutsuu nimeltä. Helpoimmin nimen oppiminen käy niin, että eläimen nimi sanotaan kutsuvalla äänellä täsmälleen samalla hetkellä, kun sille annetaan kädestä herkkupala. Tätä toistetaan joitain kertoja päivässä useiden päivien ajan. Sen jälkeen herkkupalaa voi pitää pienen matkan päässä eläimestä, esimerkiksi muutaman kymmenen sentin päässä, ja kutsua sitä nimeltä. Vähitellen eläin alkaa luokse tulla pelkästä kutsusta. Luoksetulo säilyy parhaiten, jos eläin saa yhä nimensä oppimisen jälkeenkin herkkupalan heti, kun se on tullut kutsuttaessa – ainakin silloin tällöin.

Jos eläimiä on useita ja jokaiselle halutaan opettaa niiden oma nimi, opettaminen käy helpoimmin, kun nimet ovat tarpeeksi erilaisia. Nimet kuulostavat eläinten korviin erilaisilta etenkin silloin, kun niissä on eri vokaaleja. Esimerkiksi nimet Tiku ja Piku voivat kuulostaa eläinten korvissa jokseenkin samalta, kun taas nimet Tiku ja Taku on jo helpompi erottaa toisistaan.

Herkkupaloja voi vaihdella ja eläimille voi antaa välillä erityisen mieluisia herkkuja. Näin opetushetket säilyvät mielenkiintoisina. On kuitenkin hyvä muistaa, että herkkupalat vähennetään eläimen saamasta muusta ruuasta.