Marsu

Kuva: SEYn arkisto

Marsu on kotoisin Andien vuoristosta Etelä-Amerikasta. Sen historia kesyeläimenä on paljon pidempi kuin millään muulla jyrsijällä, mutta toisaalta lyhyempi kuin esimerkiksi kissalla ja koiralla: marsuja on pidetty lihantuotantoeläiminä parintuhannen vuoden ajan. Tästä huolimatta marsussa ei näiden vuosituhansien aikana ole oleellisesti muuttunut muu kuin ulkonäkö.

Marsu on päiväaktiivinen ja melko pitkäikäinen: se elää 5–8 vuotta, jotkin yksilöt kauemminkin.

Varovaisuutta ruohotasangolla

Marsun alkuperäistä elinympäristöä ovat vuoristoylänköjen ruohotasangot. Piilopaikkanaan marsu käyttää hylättyjä toisten eläinten pesäkoloja, mutta ei kaiva itse. Marsu ei myöskään kiipeile eikä loiki.Avoimessa maastossa liikkuvan pikkujyrsijän on otettava petoeläinten aiheuttama uhka vakavasti. Pelästyessään marsu voi joutua hyvin suuren kauhun valtaan. Tästä syystä marsua ei pidä koskaan ajaa takaa, koska pahimmassa tapauksessa se voi kuolla sydänpysähdykseen. Kuten kaikki muutkin pikkulemmikit, marsun ulottuvilla on myös oltava sopivia piilopaikkoja, jotta se tuntee olonsa turvalliseksi.

Kotona marsut tarvitsevat mahdollisimman paljon lattiapinta-alaa, koska niiden maailmaa ei voi kasvattaa ylöspäin kiipeilytelineiden avulla siten kuin useimpien jyrsijöiden. Pienet maaston epätasaisuudet kuuluvat silti sen luonnolliseen elinympäristöön. Pesäkopin katot tai muut tähystyspaikat tekevät sen ympäristöstä luonnollisemman. Omakoti- tai rivitalossa liikkumatilaa voi lisätä ulkoiluaitauksella.

Puhelias laumaeläin

Luonnossa marsut liikkuvat laumoina, joissa on uros ja naaraita jälkeläisineen. Aikuistuessaan urokset lähtevät etsimään itselleen omaa naarasseuraa. Etenkin nuoret urokset tulevat kyllä toimeen keskenäänkin, mikä perustuu siihen, että luonnossa on runsaasti tilaa väistää. Kotonakin marsu tarvitsee viihtyäkseen oikein valitun marsukaverin.

Marsut pitävät yhteyttä toisiinsa äänillä, joita tunnetaan lähes 30 erilaista. Kovaääniset, venytetyt vihellykset ”kuii kuii kuii” ovat kutsuääniä. Kotona marsu saattaa esittää niitä omistajalleen kuullessaan tämän avaavan jääkaapin oven. Lähes äänetön hyrinä kertoo tyytyväisyydestä esimerkiksi sylissä siliteltäessä. Rauhallinen, hidas hampaiden naksuttaminen on sekin tyytyväisyyttä, kun taas terävämpi hampaiden naksutus on uhkaus. Jos marsu naksuttaa hampaitaan kiivaasti ihmiselle, se pitää tätä pelottavana. Marsua ei kannata silloin yrittää ottaa käsiin, sillä se voi purra.

Säksättävä narina ilmaisee ärtymystä toista marsua kohtaan. Sitä voi kuulla arvojärjestyksestä miteltäessä, kuten silloin kun poikanen on kasvanut aikuiseksi. Tilannetta kannattaa tarkkailla, mutta jos kumpikaan marsu ei yritä vahingoittaa toista, asiaan ei tarvitse puuttua: ajan mittaan marsut saavat keskinäisen arvojärjestyksensä ratkaistua ja narinakohtaukset loppuvat.