Ulkoilu

Kuva: JackieLou DL/Pixabay

Enemmistö jyrsijöistä on sisälemmikkejä

Useimpia pikkulemmikkejä ei voi ulkoiluttaa siitä syystä, että ne voivat pieninä ja vikkelinä helposti pujahtaa omille teilleen ja kadota. Jyrsijä ei välttämättä tule nimeltä kutsuttaessa luokse ulkona, vaikka se olisikin opetettu siihen sisällä.

Osa harrastajista on toisinaan kokeillut jyrsijöiden pitämistä kesällä nurmikolla aitauksessa, mutta eläimet kaivautuvat yleensä nopeasti ulos sellaisesta. Itsekseen liikkeellä oleva pikkujyrsijä on helppo saalis monille eläimille kissoista variksiin, joten tällainen ulkoilu on pikkulemmikeille liian vaarallista. Valjaatkaan eivät ole vaaraton ratkaisu näin pienille eläimille, koska niiden luut ovat ohuet ja voivat murtua, jos eläin pyristelee valjaiden pukemista vastaan.

Lemmikkijyrsijöistä ainoastaan jotkin rotat kiintyvät omistajaansa niin voimakkaasti, että ne voi ottaa mukaan ulos luottaen siihen, että ne pysyttelevät omistajansa olkapäällä. Tämäkin edellyttää, että rotan kanssa on kotona seurusteltu paljon ja säännöllisesti.

Aitaus kaneille tai marsuille

Kanit ja marsut ovat pikkulemmikeistä ainoat, joille voi mielekkäästi laittaa ulkoiluaitauksen omakoti- tai rivitalon pihalle taikka kesämökille. Marsut ovat erityisen kylmänarkoja, joten niiden ulkoiluun sopivat vain tyynet kesäpäivät, jolloin lämpötila on suunnilleen 20–25 asteen välillä. Kaneilla on hiukan parempi viileyden sietokyky, mutta niille sopiva ulkoilusää riippuu siitä, millaisissa oloissa kani on suurimman osan ajasta.

Sisällä huoneenlämpötilassa asuvilla kaneilla turkin alusvilla pysyy ohuena, joten ne tarkenevat ulkonakin kunnolla vain yli 15 asteen lämpötiloissa. Jos taas kanit asuvat koko ajan tai suurimman osan ajastaan ulkona, niille alkaa alkusyksyn viiletessä kasvaa hiukan lämpimämpi aluskarva. Ulkonakin asuvat kanit tarvitsevat kuitenkin aina plussan puolella olevan lämpötilan. Niillä on siis oltava vapaa pääsy (esimerkiksi seinään tehdyn kulkuaukon kautta) lämmitettyyn ulkorakennukseen, tai toinen vaihtoehto on ottaa ne syksyn tullen sisälle. Suuret lämpötilanmuutokset ja muutokset ilmankosteudessa saattavat vaikuttaa epäsuotuisasti kanin herkkään ruoansulatukseen.

Ennen kevään tai kesän ensimmäisiä ulkoiluja eläinten ruoansulatus on totutettava tuoreeseen ruohoon. Jos kani tai marsu saa yhtäkkiä syödäkseen suuren määrän tuoretta ruohoa, se voi saada jopa hengenvaarallisia vatsavaivoja. Siksi tuoretta ruohoa tuodaan niille ensin viikon-parin verran sisälle, aluksi vain hiukan ja päivä päivältä vähitellen enemmän, ennen kuin eläimet viedään ulkoaitaukseen.

Sekä yksittäisinä kesäpäivinä käytettyyn että vakituisesti asuttuun aitaukseen tarvitaan eläimille hyvät suojat säitä ja petoja vastaan. Seinät ja katto tehdään metalliverkosta, jotta ohikulkevat kissat ja muut eläimet eivät pääse sisään. Iso katos suojaa auringolta ja sateelta, umpinainen kuivaheinällä sisustettu pesäkoppi puolestaan tuulelta. Juomavettä pidetään luonnollisesti aina tarjolla.

Marsut eivät kaiva. Niiden aitauksen seinien alareunojen osalta siis riittää, että reuna on sen verran tiiviisti maata vasten, että sen alta ei mahdu pujahtamaan ulos.

Kanien uloskaivautumisen ehkäisemiseksi aitaverkko upotetaan noin 30 cm syvyydeltä maahan. Mitä suurempi aitaus on, sitä epätodennäköisempää on, että kanit yrittävät kaivautua sieltä ulos. Onkin sanottu, että kaniaitauksen tietää olevan tarpeeksi iso silloin, kun kanit eivät yritä pois sieltä. Esimerkiksi 10 x 10 metriä on jo sen verran viihtyisä aitaus, että kanit pysyvät yleensä hyvin sen sisäpuolella.

Kanien osalta toinen mahdollisuus on tehdä aitauksen pohja kanaverkosta tai muusta harvasta metalliverkosta, jolloin ne voivat syödä ruohoa sen läpi ja aitausta voi siirtää, kun ruoho on syöty vähiin. Tällainen aitaus on parempi kuin pieni kanihäkki sisätiloissa, mutta sen varjopuolena on, että kanit eivät pääse kaivamaan.

Valjaat kaneille

Jos kani suhtautuu luottavaisesti sekä omistajaansa että ulkomaailman ääniin, valjaissa ulkoileminen antaa kerrostalossakin asuvalle kanille mahdollisuuden käydä nuuhkimassa ulkoilmaa. Valjaiksi kannattaa hankkia nimenomaan kanille tarkoitetut valjaat eikä esimerkiksi kissanvaljaita. Kanin ruumiinmuodon mukaan suunnitellut valjaat ovat mukavammat ja pysyvät luotettavammin päällä.

Jos kani ei ole aikaisemmin ollut valjaissa, kätevä keino totuttaa kani niiden pukemiseen on antaa sen samanaikaisesti syödä herkkuruokaansa. Kun kani suhtautuu hyvin valjaisiin sisätiloissa, voi sen kokeilla viedä ulos valjaissa. Ulos mentäessä valitaan metsästä tai niityltä rauhallinen paikka, jossa ei ole irrallaan juoksevia koiria ja josta on vähintään sata metriä vilkasliikenteiselle tielle. Näin kanin maistelemissa kasveissa ei ole liikaa autojen pakokaasujen sisältämiä raskasmetalleja.

Kanin kanssa ulkoileminen tapahtuu kanin ehdoilla, mikä tarkoittaa, että ihmisen näkökulmasta se on melko tapahtumaköyhää. Kania ei voi opettaa seuraamaan hihnassa. Ulkoiluttajan tehtävänä on seurata tai seisoskella kanin mukana, kun se hypähtelee välillä eteenpäin ja pysähtyy välillä syömään. Jos kani pyrkii menemään sellaiseen suuntaan, mihin se ei saa mennä, hihnasta vetäminen ei hyödytä, vaan kani nostetaan syliin ja kannetaan parempaan paikkaan.

Kanit suhtautuvat ulkoiluun yksilöllisesti. Jotkut kanit ovat uteliaan kiinnostuneita, toiset pelokkaita. Jos kani vielä muutaman ulkoilukerran jälkeenkin vain kyyhöttää paikoillaan, ulkoilu saattaa tuntua siitä liian jännittävältä. Tällöin on parempi järjestää kanille lisää virikkeitä sisätiloissa. Hyvä vaihtoehto on istuttaa nurmea saviastiaan ja tuoda se kanille syötäväksi ja kaiveltavaksi.