Luonnoneläimet ja lainsäädäntö

Luonnonvaraisia eläimiä hoitavan henkilön tulee olla tietoinen useista eri säädöksistä, jotka vaikuttavat näiden hoitoon. Muun muassa nämä lait liittyvät luonnonvaraisten eläinten hoitoon:

Laki eläinten hyvinvoinnista (693/2023)

Laki eläinten hyvinvoinnista

Eläinten hyvinvointilaki (693/2023, tässä tekstissä EHL) koskee kaikkia eläimiä, eli myös luonnonvaraisia eläimiä. Luonnonvaraisten eläinten pidossa on noudatettava kaikkia hyvinvointilaissa säädettyjä vaatimuksia eläimen kohtelusta, hoidosta, pitopaikasta ja lopetuksesta.

EHL 5 §:ssä määritellään, että luonnonvarainen eläin tarkoittaa sellaista luonnonvaraiseen eläinlajiin kuuluvaa luonnossa elävää eläintä, joka on luonnossa syntynyt tai joka on kasvatettu luontoon päästettäväksi. Määritelmällä ei kuitenkaan tarkoiteta eläintä, joka on karannut ihmisen hoidosta ja joka on erotettavissa luonnossa syntyneistä eläimistä.

EHL 7 §:ssä todetaan, että sairasta, vahingoittunutta tai muutoin avuttomassa tilassa olevaa luonnonvaraista eläintä on autettava. Jos eläin on sellaisessa tilassa, että sen hengissä pitäminen olisi ilmeisen julmaa sitä kohtaan, eläin on lopetettava tai on huolehdittava siitä, että se lopetetaan. Luonnonvarainen eläin voidaan lisäksi palauttaa luontoon, jos eläimen tila sen sallii.

Eläinten hyvinvointilaissa säädetään, että kunnan on huolehdittava järjestämälleen eläinlääkärin vastaanotolle tuotujen sairaiden tai vahingoittuneiden luonnonvaraisten eläinten lopettamisesta. Kunnan järjestämällä eläinlääkärillä on siis velvollisuus tarvittaessa lopettaa vastaanotolle tuotu sairas tai vahingoittunut luonnonvarainen eläin.

Lisäksi EHL 12 §:ssä todetaan, että luonnonvaraista eläintä tulisi käsitellä niin, että se ei kesyynny tarpeettomasti.

Ruokinnasta ja ravinnosta EHL 21 §:ssä todetaan, että hoidossa olevien eläinten ruokinnassa ja juotossa on otettava huomioon eläimen fysiologiset tarpeet ja varmistettava, että eläin saa sopivassa määrin hyvälaatuista ravintoa ja vettä tai muuta juotavaa. Ravinnon ja juotavan koostumuksen ja tarjoamistavan on vastattava eläimen fysiologisia tarpeita ja olennaisia käyttäytymistarpeita. Nisäkkäiden ja lintujen pysyvässä pitopaikassa on oltava jatkuvasti vettä eläimen saatavilla, mukaan lukien sulaa vettä myös talvella.

Laissa todetaan myös (22 §), että jos hoidossa oleva eläin on ihmisen välittömässä valvonnassa tai tavoitettavissa, eläimen hyvinvointi ja pitopaikka laitteineen on tarkastettava vähintään kerran päivässä ja tarvittaessa useamminkin. Nämä kaikki seikat pätevät myös hoidossa oleviin luonnonvaraisiin eläimiin.

Myös luonnonvaraisten eläinten kohdalla tulee noudattaa erityisvaatimuksia sairaiden ja vahingoittuneiden eläinten hoitoa koskien (23 §).

EHL 28 §:ssä todetaan, että luonnonvaraista selkärankaista eläintä ei saa ottaa elätettäväksi. Kiellosta voidaan kuitenkin poiketa, kun kyseessä on eläimen pyydystäminen ja hallussapito avuttomassa tilassa olevalle eläimelle annettavaa hoitoa varten. Avuttomassa tilassa olevan luonnonvaraisen eläimen hoidosta (29 §) säädetään seuraavaa:

Loukkaantunut tai muutoin avuttomassa tilassa oleva luonnonvarainen eläin voidaan ottaa lyhytaikaisesti haltuun sille annettavaa ensiapua tai hoitoon toimittamista varten. Ensiavun jälkeen eläin on sen tilan salliessa vapautettava takaisin luontoon tai toimitettava hoitoon EHL 61 §:ssä tarkoitettuun hoitopaikkaan. Jos eläintä ei voida vapauttaa eikä sen hoitoa voida järjestää, se on lopetettava.

Eläinten pitäjällä tai hoitajalla on oltava riittävä osaaminen eläimen asianmukaiseksi hoitamiseksi (EHL 30 §). Tämä pätee myös luonnonvaraisiin eläimiin. Pätevyys voi olla hankittu esimerkiksi käytännön kautta ja opiskelemalla. Tiettyä koulutusta ei vaadita.

EHL 61 §:ssä todetaan avuttomassa tilassa olevien luonnonvaraisten eläinten hoitolatoiminnan harjoittamisesta seuraavaa:

Avuttomassa tilassa olevien luonnonvaraisten eläinten hoitoa harjoittavan on viimeistään 30 vuorokautta ennen toiminnan aloittamista tai lopettamista tai toiminnan oleellisesti muuttuessa tehtävä siitä kirjallinen ilmoitus sille aluehallintovirastolle, jonka toimialueella toimintaa harjoitetaan.

Ennen hoitopaikkaan toimitetun luonnonvaraisen eläimen pidempiaikaiseen hoitoon ryhtymistä on selvitettävä, tarvitaanko eläimen hallussapitoon luonnonsuojelulain tai metsästyslain mukainen poikkeuslupa. Vieraslajien hallussapidosta säädetään vieraslajeista aiheutuvien riskien hallinnasta annetussa laissa. Hoitopaikkaan toimitettu luonnonvarainen eläin on vapautettava sen tilan salliessa takaisin luontoon. Jos eläintä ei sille vamman, sairauden tai muun syyn takia annetun hoidon päätyttyä voida vapauttaa, eikä sitä voida sijoittaa pysyvästi eläintarhaan, se on lopetettava.

Ilmoituksenvaraista toimintaa koskevien ilmoitusten sisällön löydät eläinten hyvinvointilain kohdasta § 62. Tietoa löytyy myös Ruokaviraston ohjeesta. Aluehallintovirasto voi kieltää luonnonvaraisten eläinten hoitolatoiminnan harjoittamisen (102 §). Jos hoitolatoimintaa harjoittava henkilö tahallaan tai huolimattomuudessaan laiminlyö 61 §:n 1.

momentissa säädetyn avuttomassa tilassa olevien luonnonvaraisten eläinten hoitolatoimintaa koskevan ilmoituksen toiminnan aloittamisesta, voidaan hänet tuomita eläinsuojelurikkomuksesta (109 §). Ohjeet hoitolatoiminnasta ilmoittamisesta löytyy myös AVI:n ohjeesta.

Eläinten hyvinvointilain mukaan (63 §) toiminnanharjoittajan tulee pitää luetteloa hoidossa olevista eläinlajeista ja eläimistä. Luetteloa on pidettävä ajan tasalla joko paperisella lomakkeella tai sähköisessä muodossa siten, että se voidaan tarvittaessa esittää valvontaviranomaiselle. Luetteloa on säilytettävä kolme vuotta sen vuoden päättymisestä, jolloin luetteloon viimeksi kirjattiin eläintä koskeva merkintä.

Valvontaviranomaisilla on EHL 78 §:n mukaan oikeus tehdä tarkastus ilman epäilyä siellä, missä eläimiä hoidetaan 61 §:ssä tarkoitetulla tavalla.

EHL 106 §:n nojalla pidetään rekisteriä loukkaantuneiden luonnonvaraisten eläinten hoitoa harjoittavista toimijoista.

Luonnonsuojelulaki

Luonnonsuojelulaissa kielletään rauhoitettujen eläinten pyydystäminen, tappaminen, siirtäminen, haltuun ottaminen tai muu häirintä. Eliölajien suojeluun liittyviä säännöksiä (68 §) sovelletaan luonnonvaraisiin eläimiin lukuun ottamatta metsästyslain 5 §:ssä mainittuja riistaeläimiä ja rauhoittamattomia eläimiä sekä kala- ja rapulajeja. Tästä poiketen 78, 79 ja 83 §:ssä säädettyä sovelletaan kuitenkin myös karhuun, ilvekseen ja saukkoon sekä suteen muualla kuin poronhoitoalueella.

Sairaana, vahingoittuneena tai muutoin avuttomassa tilassa tavatun rauhoitetun eläimen auttamiseen sovelletaan eläinten hyvinvointilakia (71 §). Lain mukaan ELY-keskus voi antaa poikkeusluvan suojeltavan eliölajin yksilöiden siirtämiseen ja hallussapitoon, jos se on eliölajin säilyttämisen tai suotuisan suojelutason saavuttamisen ja eliölajin ilmastonmuutokseen sopeutumisen kannalta välttämätöntä (85 §).

Suomessa luonnonvaraisena esiintyvät linnut, nisäkkäät, matelijat ja sammakkoeläimet ovat pääsääntöisesti rauhoitettuja. Edellä mainituista lajiryhmistä ainoastaan metsästyslain 5 §:ssä mainitut rauhoittamattomiin ja riistalajeihin kuuluvat linnut ja nisäkkäät eivät ole täysin rauhoitettuja. Näiden osalta rauhoitusajoista säädetään Metsästysasetuksessa (24 §). Ainoastaan haitallisilla vieraslajeilla ei ole rauhoitusaikaa.

Luonnonsuojeluasetuksessa luetellaan muihin ryhmiin kuuluvat rauhoitetut eläimet. Rauhoitetun eläimen pyydystäminen ja haltuunotto on luonnonsuojelulaissa kielletty. Eläinten hyvinvointilain mukainen lyhytaikainen ensiapu ja hoitoon toimittaminen on kuitenkin mahdollista pyydystämis- ja hallussapitokiellosta huolimatta.

Rauhoitettujen eläinten hoidon lähtökohtana on, että eläin pyritään palauttamaan mahdollisimman
nopeasti luontoon. Jos luontoon palauttaminen ei ole mahdollista, vaan hoitoa jatketaan eläinten hyvinvointilain 61 §:n mukaisessa ilmoituksen tehneessä hoitopaikassa lopullisena sijoituspaikkana, on hoitopaikassa tapahtuvaa hallussapitoa varten haettava luonnonsuojelulain 89 §:n mukaista rauhoitetun eläimen hallussapitolupaa.

Hallussapitolupaa haetaan ELY-keskukselta. Hallussapitoluvan myöntämisen edellytykset on määritelty luonnonsuojelulaissa. Lain mukaan luvan myöntämisen edellytykset ovat tiukat. Lupa voidaan myöntää ainoastaan tutkimus-, suojelu- tai koulutustarkoitukseen. Suojelutarkoitus voi täyttyä, jos eläinyksilö/-yksilöiden hallussapito on lajin säilymisen kannalta merkityksellistä. Lain tarkoittama suojelutarkoitus
ei käytännössä toteutuisi tilanteessa, jossa oltaisiin hakemassa lupaa esimerkiksi yleisen eläinlajin yksittäisen yksilön hallussapitoon. Koulutus- ja suojelutarkoituksessa rauhoitettuja eläimiä voidaan pitää ELY-keskuksen poikkeusluvalla eläintarhoissa.

Jos rauhoitettua eläintä ei ole mahdollista palauttaa luontoon, eikä eläimelle saada järjestettyä sellaista hoitopaikkaa, jolla olisi luonnonsuojelulain mukainen poikkeuslupa eläimen hallussapitoon, eläin on lopetettava. Lopettamista varten ei tarvitse luonnonsuojelulain mukaista poikkeuslupaa eikä lopettamisesta tarvitse esimerkiksi tiedottaa luonnonsuojeluviranomaista (luonnonsuojelulaki (9/2023) 71 §).

Luontoon palauttamisen osalta rauhoitettujen eläinten kannalta kannattaa huomioida, että erityisesti luontodirektiivin liitteen IV lajeja (esim. liito-orava) koskevat säännökset ovat tiukkoja ja lajin lisääntymis- ja levähdyspaikat aiheuttavat maanomistajalle voimakkaita velvoitteita alueen säilyttämisestä. Jotta eläimen luontoon palauttamisesta ei aiheudu maanomistajalle uusia rasitteita, tulee luontodirektiivin
liitteen IV lajit palauttaa sellaiselle paikalle, jossa kyseistä lajia esiintyy jo ennestään,
mikäli alkuperäiseen elinympäristöön palauttaminen ei ole mahdollista.

Mikäli epäilee saimaannorpan olevan avun tarpeessa, tulee olla yhteydessä Metsähallitukseen (p. 0206 39 5000) avun tarpeen arvioimiseksi. Saimaannorppaa ei saa ottaa kiinni ilman Metsähallituksen saimaannorppa-asiantuntijoiden konsultaatiota eikä viedä hoitoon muualle kuin Metsähallituksen järjestämiin hoitotiloihin erikseen ohjeistettavalla tavalla tartuntariskin minimoimiseksi.

Saimaannorpan luontoon palauttaminen vaatii luonnonsuojelulain mukaisen poikkeusluvan. Saimaannorppaa esiintyy maailmassa ainoastaan Saimaalla. Saimaannorpan hoito ei saa altistaa hoidettavaa yksilöä tarttuville taudeille, jonka vuoksi sen hoito toteutetaan Metsähallituksen tiloissa erikseen sovittujen toimintatapojen mukaisesti. Sammakkoeläinten osalta tautitilanteen kehittymistä seurataan. Myös muiden luonnonvaraisten eläinten hoidon aikana voi muodostua tautiriski, mutta Suomesta ei ole tunnistettu saimaannorpan lisäksi muita eläinlajeja, joissa taudin leviäminen luonnonpopulaatioon voisi olla säilymisen kannalta laajasti haitallista. Muiden rauhoitettujen lajien palauttaminen luontoon ei siis vaaranna niiden suojelun tasoa eikä siksi vaadi poikkeuslupaa, jos palauttaminen tehdään eläinyksilön alkuperäiselle esiintymispaikalle tai eläimen on mahdollista palata alkuperäiselle esiintymispaikalleen omatoimisesti.

Joissain tapauksissa hoidossa olleita liito-oravia on ollut suojelusyistä tarpeen palauttaa alueellisesti useiden kymmenien kilometrien päähän vahingoittuneen liito-oravan löytöpaikasta. Tällaisessa tapauksessa luontoon palauttamisen yhteydessä on toteutettu myös rauhoitetun eläimen siirto, ja siirtoa varten on tullut hakea ELY-keskukselta poikkeuslupaa ennen siirron toteuttamista. Jos on epäselvää,
tarvitseeko eläimen luontoon palauttaminen poikkeuslupaa luonnonsuojelulaista vai ei, asiassa tulee olla yhteydessä ELY-keskukseen.

Luvat lajien rauhoitussäännöksistä poikkeamiseen (Ympäristö.fi)

Metsästyslaki & metsästysasetus

Metsästyslakia sovelletaan riistaeläimiin ja rauhoittamattomiin eläimiin, jotka on määritelty Metsästyslaissa (5 §). Lain (84 §) mukaan sairasta, vahingoittunutta tai muutoin avuttomassa tilassa olevaa tässä laissa tarkoitettua eläintä on pyrittävä auttamaan tai asiasta on pyrittävä ilmoittamaan alueen omistajalle, metsästysoikeuden haltijalle tai poliisille. Valtioneuvoston metsästysasetuksessa (666/1993)
säädetään riistalajien ja rauhoittamattomien lintujen rauhoitusajoista.

Suurpedot

Suurpetoja koskevat Eläinten hyvinvointilaki ja Metsästyslaki. Suurpetoja hoitoon otettaessa on kuitenkin huomioitava, että EU:n Luontodirektiivin (1992/43/ETY) 12. artikla kieltää suurpetojen hallussapidon yleisesti, ja toisaalta artikla sallii, että Suomen Riistakeskus voi myöntää siitä poikkeamisen. Suurpetojen hoitoon ottaminen ja hallussapito vaativat siis aina Suomen riistakeskuksen myöntämän poikkeusluvan.

Tilapäisesti annettavaa sairaanhoitoa tai muuta hyväksyttävää tilapäistä tarvetta varten hoitoon otettu eläin on sen tilan salliessa vapautettava, jos on oletettavissa, että eläin sopeutuu vaikeuksitta luonnonvaraiseen elämään. Suurpetojen tapauksessa on huomioitava, että MMM:n tulkinnan mukaan kesyyntynyt ja ihmiseltä ruokaa saamaan oppinut eläin voi olla käytökseltään arvaamaton ja vaarallinen, eikä kesyyntyneitä yksilöitä tulisi siksi vapauttaa. Käytännössä esimerkiksi silloin, jos hoitoon
otetaan orpoja suurpetojen pentuja, tulisi niille löytyä loppuelämäksi sijoituspaikka EHL:n (28 §) mukaisesti eläintarhaan. Jos eläintä ei voida vapauttaa eikä sen hoitoa järjestää lain mukaisesti, on eläin lopetettava. Suurpetojen hoitoon ottamisessa ja vapauttamisessa korostuu tapauskohtaisuus ja siihen liittyvät olosuhteet.

Vieraslajilaki

Sekä unionin että kansallisessa vieraslajiluettelossa esiintyvien lajien maahantuonti, kasvatus, myynti ja muu hallussapito on kielletty. Lukuun ottamatta Vieraslajilain 3 § poikkeuksia. Laki vieraslajeista aiheutuvien riskien hallinnasta (ns. Vieraslajilaki) 1709/2015 määrittelee haitallisia vieraslajeja koskien 11 §:ssä, että kansallisesti merkityksellistä haitallista vieraslajia ei saa päästää ympäristöön, eikä sitä saa tarkoituksellisesti pitää hallussa tai kasvattaa. Siksi esimerkiksi Suomen luonnossa yleisiä
supikoiria ja minkkejä ei voi ottaa hoitoon. Ajankohtainen tieto vieraslajeista, kuten
lajilistat sekä hallintasuunnitelmat, löytyy sivustolta vieraslajit.fi.

Eläintautilaki

Eläintautilaissa (48 §) kielletään maaeläinten vapauttaminen luontoon, jos eläimet vapauttava henkilö
tietää tai epäilee niiden voivan levittää eläintautia, josta voi olla haittaa muille eläimille tai ihmisille.

Maa- ja metsätalousministeriö voi kulloinkin vallitsevasta eläintautitilanteesta riippuen kieltää tietyn eläinlajin yksilöiden ottamisen luonnosta pitopaikkaan tai niiden vapauttamisen luontoon. Tällä hetkellä on voimassa maa- ja metsätalousministeriön asetus, jossa kielletään luonnonvaraisten villisikojen ottaminen luonnosta pitopaikkaan sekä niiden siirtäminen alkuperäisestä elinympäristöstä toiseen elinympäristöön (MMMa 202/2021, 3 §). Asetuksella ennaltaehkäistään afrikkalaisen sikaruton leviämistä.

Myös Ruokavirasto voi kieltää eläinten luonnosta ottamisen ja luontoon vapauttamisen eläintautien ennaltaehkäisemiseksi perustamillaan tartuntavyöhykkeillä. Luonnonvaraisten eläinten hoitoa harjoittavien tulee seurata eläintautitilannetta ja viranomaisten antamia määräyksiä ja ohjeita.

Lääkitsemislaki ja lääkitsemistä koskevat asetukset

Lääkitsemisellä tarkoitetaan lääkkeen tai muun eläinten käsittelyssä käytettävän aineen käyttöä. Eläimen lääkitsemisellä on edistettävä eläimen terveyttä ja hyvinvointia. Lääke ja muu eläinten käsittelyssä käytettävä aine on annettava eläimelle siten, että siitä aiheutuu mahdollisimman vähän haittaa eläimelle ja että siitä ei aiheudu merkittävää haittaa ihmiselle tai ympäristölle. Luonnonvaraisia riistaeläimiä ei saa lääkitä sellaisena ajankohtana, että niistä saatavissa elintarvikkeissa saattaisi lääkkeen varoaika huomioiden esiintyä terveydelle haitallisia lääkejäämiä metsästysaikana.

Laissa eläinlääkärinammatin harjoittamisesta (29/2000, 2 §) säädetään että vain kyseisen lain mukaan eläinlääkärinammattia harjoittamaan oikeutettu henkilö saa päättää eläimen eläinlääketieteellisestä tutkimuksesta, taudinmäärityksestä ja tähän liittyvästä hoidosta ja lääkityksestä.