Luonto on luonnoneläimen koti
Kuva: SEYn arkisto
Mediassa törmää säännöllisesti uutisiin kesyistä luonnonvaraisista eläimistä. Joskus pihapiiristä helppoa ruokaa etsivät ketunpoikaset, joskus taas lööppeihin päätyy kesy ilves tai hirvi. Jokin aika sitten suositussa lastenohjelmassa oli osio, jossa pienet lapset vanhempineen houkuttelivat oravia syömään kädestä.
Näiden tarinoiden kautta maalautuu luonnoneläimistä ja niiden tarpeista usein vääristynyt kuva. Kesyyntyminen näyttää hauskalta ja hellyttävältä sivujuonteelta tarinassa, jossa on tavoiteltu eläimen parasta. Tavallaan näin onkin, sillä ihmisten tarkoitus ei toki ole ollut aiheuttaa eläimelle vahinkoa.
Kesyyntymisellä on kuitenkin luonnonvaraisen eläimen kannalta usein peruuttamattomat seuraukset, ja se aiheuttaa sille merkittäviä riskejä luontoon palauttamisen jälkeen. Oma lukunsa ovat eläimet, joista tulee niin kesyjä, ettei niitä voida palauttaa luontoon.
Eläinsuojelulain mukaan luonnonvaraiselle eläimelle saadaan antaa sen tarvitsema hoito ja apu, jos eläin on loukkaantunut tai muutoin tarvitsee tilapäistä apua. Lain mukaan eläin on kuitenkin vapautettava heti, kun sen tila sallii ja eläimen voidaan olettaa pärjäävän vaikeuksitta luonnossa.
Mutta entä jollei eläimen voida olettaa pärjäävän luonnossa? Jos eläin on tottunut saamaan ruokansa aina kupista tai se seuraa ihmistä kuin koira, altistuuko se vapauttamisen jälkeen nälkäkuolemalle tai ilkivallalle?
Eläinsuojelulain mukaan kesyäkään luonnonvaraista eläintä ei saa ottaa elätettäväksi. Jotta pysyvästi hoitoa tarvitsevalle eläimelle voitaisiin tarjota edes jonkinlainen mahdollisuus lajityypilliseen käyttäytymiseen ja olosuhteisiin, käytännössä kesyyntyneelle eläimelle ainoa mahdollinen loppuelämän sijoituspaikka olisi eläintarha.
Loukkaantuneille luonnonvaraisille eläimille löytyy kuitenkin vain harvoin pysyviä sijoituspaikkoja eläintarhoista. Lisäksi luonnonvaraisen eläimen hoitaminen pysyvästi eläintarhassakin edellyttää eläinyksilökohtaista hallussapitolupaa.
Kesyyntyneen luonnoneläimen kanssa ollaankin raskaiden valintojen edessä. Lopetuspäätös on vaikea, kun kettu nukkuu jalkopäässä tai varis istuu olkapäällä. Järkevintä ja ehdottomasti eläimen edun mukaista olisi välttää nämä tilanteet ennalta.
Kesyistä luonnoneläimistä kertovat uutiset herättävät myös huolta eläimen tilasta. Esimerkiksi tänä kesänä Lappeenrannan seudulla ihmisiä lähestyneen, kesyltä vaikuttaneen hirvenvasan käyttäytymisen syyksi selvisi myöhemmin aivokasvain.
Asutuksen läheltä ravintoa etsivien metsän eläinten käytöksen taustalla voi olla myös erilaisia vammoja tai sairauksia, jotka estävät luonnon kovassa kilpailussa pärjäämisen ja pakottavat eläimet hakemaan helpompaa ravintoa pihapiireistä. Hellyttävien videoklippien takana on pahimmillaan tunnistamatta jäänyttä kipua ja kärsimystä.
Luonnonvaraisen eläimen kivun arviointi ja tunnistaminen on haastava tehtävä, sillä nämä eläimet eivät näytä voimakastakaan kipua ulospäin. Paikallaan kyyhöttävä eläin voi olla yhtä lailla terve ja käyttäytyä normaalisti kuin olla äärimmäisen pakokauhun vallassa tai kärsiä kovista tuskistakin.
Ainoa keino eläimen kivun kokemusten arvioimiseen on saada tutkittua se mahdollisimman huolellisesti kauttaaltaan. Tässä tehtävässä tarvitaan usein ammattitaidon lisäksi erikoisvälineistöä, kuten röntgenkuvauslaitteistoa. Tästä syystä luonnonvaraisten eläinten hoidon keskittäminen muutamiin asiantunteviin ja kattavasti varusteltuihin paikkoihin olisi eläinten kannalta ehdottomasti paras ratkaisu. Toivottavasti tällainen tilanne saavutetaan Suomessa lähitulevaisuudessa.
Jos luonnoneläin tarvitsee tilapäistä apua, sen on oltava asianmukaista ja viivytyksetöntä ja siinä on pyrittävä estämään eläimen kesyyntyminen kaikin käytettävissä olevin keinoin. Hoidon tavoitteen tulee olla eläimen kuntouttaminen mahdollisimman nopeasti sellaiseen tilaan, että se voidaan palauttaa kotiinsa: luontoon. Jolleivät nämä edellytykset täyty, on näiden eläinten ottaminen hoitoon eettisesti kyseenalaista.
Päivi Ylikorpi
Aiemmin eläinsuojelun parissa työskennellyt Päivi Ylikorpi toimii nykyään kouluttajana
eläintenhoidon ammattitutkintoon valmistavassa aikuiskoulutuksessa.