Suurpedot

Susiperhe toimii yhteistyössä ja pitää hyvää huolta toisistaan. Sillä aikaa kun susivanhemmat hankkivat perheelle ravintoa, vanhemmat sisarukset toimivat pikkupentujen lastenvahteina. Kuvat: Holly Kuchera/shutterstock.com

Suurpedot kärsivät usein perusteettomasta vainosta, jonka takana on yleensä virheellisiä uskomuksia ja turhaan lietsottua pelkoa. Etenkin susi on liitetty lukemattomissa yhteyksissä julmuuteen, häikäilemättömyyteen ja verenhimoisuuteen, vaikka kyse on arasta petoeläimestä, joka pysyttelee kaukana ihmisistä aina kun mahdollista. Susihavainto asutuksen läheisyydessä saa usein aikaan todellisen mielipidemyrskyn sudentappovaatimuksineen ja maalailtuine kauhukuvineen. Tosiasiassa susi on aiheuttanut ihmisen kuoleman Suomessa viimeksi 1800-luvulla, ja silloinkin kyse oli mahdollisesti suden ja koiran risteymästä.

Petovahinkojen torjuntaan on olemassa erilaisia petoystävällisiä keinoja, kuten petoaidat, joiden kustannuksiin voi hakea tukea valtiolta. Salametsästys on siitä huolimatta Suomen susien parisatapäiselle, erittäin uhanalaiselle joukolle suuri uhka.

Salametsästys johtaa usein myös susilaumojen hajoamiseen, mikä puolestaan tarkoittaa luontoon omilleen jääviä nuoria susia. Ne eivät yksin ja kokemattomina pysty kaatamaan susien tärkeintä ravintoa, sorkkaeläimiä, ja saattavat sen vuoksi hakeutua asutuksen lähelle etsimään pienempiä saaliita kuten kotieläimiä. Salametsästys pahentaa siis osaltaan juuri sitä ongelmaa, josta kenties haluttiin eroon: susien tuloon lähemmäs ihmisiä. Salametsästäjistä arviolta vain 10 prosenttia jää kiinni, ja rangaistukset ovat olleet lieviä.

Jos susia jostain syystä on metsästettävä, olisi tärkeää kohdistaa metsästyspaine laumojen nuoriin yksilöihin, jotta lopputuloksena ei olisi hajonnut, kaaokseen joutunut lauma ja yksinäisiä vaeltelijoita, jotka voivat päätyä asutuksen lähelle edellä mainitusta syystä. Salametsästäjät ovat kuitenkin tappaneet viime vuosina useita pantasusia, laumojensa johtavia yksilöitä, jotka on varustettu susitutkimuksen kannalta arvokkailla seurantalaitteilla. Näin he ovat aiheuttaneet suurta vahinkoa susitutkimukselle, susiyksilöille, susikannalle ja lauman hajoamisen kautta myös paikallisille asukkaille.

Suurpetojen valokuvaus ja tarkkailu piilokojuista on nykyään suosittua. Alan yritykset pyrkivät varmistamaan petojen näkemisen järjestämällä metsiin haaskoja. Haaskojen käytöstä voi kuitenkin olla myös haittaa. Koska haaskoina käytetään ihmisen kasvattamia ja tappamia kotieläimiä, pedot tottuvat niillä aterioidessaan väistämättä ihmisen ja kotieläinten hajuun. Tämä voi laskea niiden kynnystä liikkua aiempaa lähempänä asutusta tai kotieläinten laidunmaita.

Myös haaskojen sijoittelu voi johtaa eläinten tuloon lähemmäs asutusta kuin ne muuten tulisivat. Vaikka valokuvaus ja ”petoturismi” voi osittain lieventää suurpetoihin kohdistuvia pelkoja, on oltava tarkkana, ettei tällä toiminnalla aiheuteta paikallisia ongelmia petojen ihmispelon lieventymisen kautta.

Haaskojen käytön lisäksi kotitalouksien jätteet on hävitettävä asianmukaisesti, jotta ne eivät houkuttele petoja. Petojen esiintymisalueilla koti- ja lemmikkieläimet on pidettävä suojassa petojen hyökkäyksiltä, sillä ne eivät ymmärrä eroa ihmisten omistamien ja luonnonvaraisten eläinten välillä. Ne voivat hyödyntää helpon saaliin mahdollisuuden, jos siihen törmäävät. Tämä ei ole röyhkeyttä tai julmuutta, vaan pyrkimystä selviytyä luonnon kovassa kilpailussa.