Uusi Valitse Sydämellä -palvelu yhdistää ostamisen ja auttamisen – tervetuloa käyttämään!
15.2.2021
SEY Suomen eläinsuojelu on usean muun suomalaisen hyväntekeväisyysjärjestön kanssa mukana ainutlaatuisessa yritysyhteistyössä, jonka tavoitteena on tehdä auttamisesta arkea. Valitse Sydämellä -palvelussa asiakas päättää itse, mitä hyvää lahjoituksilla tehdään.
Kuluttajilla on tutkitusti halu tehdä vastuullisia ja kestäviä valintoja, mutta arjessa niiden tekeminen on työlästä ja monesti jopa mahdotonta. Valitsesydamella.fi-alusta vastaa tähän tarpeeseen: se yhdistää palveluita myyvät yritykset, asiakkaat ja avustusjärjestöt ja tekee vastuullisista valinnoista ja auttamisesta aiempaa helpompaa.
Näin se toimii
Asiakas voi hankkia Valitse Sydämellä -sivustolta esimerkiksi auton öljynvaihdon, kampaamopalvelun tai kiinteistönvälittäjän palvelut samaan tai halvempaan hintaan kuin suoraan yrittäjältä. Ostaessaan palvelun asiakas voi samalla valita, mille avustuskohteelle hän haluaa osan tuotosta ohjata. Valitse Sydämellä -palvelu on sitoutunut lahjoittamaan vähintään 50 % liikevoitosta mukana olevien kumppanijärjestöjen avustuskohteisiin.
Asiakkaalle palvelu on helppo paikka tehdä vastuullisia valintoja ja auttaa omaa sydämen kohdettaan. Palvelussa on mukana jo reilusti toistasataa avustuskohdetta, ja määrä kasvaa lähitulevaisuudessa sadoilla uusilla kohteilla.
Palveluja tarjoaville yrityksille Valitse Sydämellä on asiakashankinta- ja myyntikanava, jonka kautta on mahdollista saada uusia asiakkaita – ajankohtaista varsinkin nyt vaikeassa taloustilanteessa. Mukana on erityisen paljon paikallisyrityksiä, mikä kannustaa kuluttajaa valitsemaan lähialueen palveluita ja tukemaan paikallisyrittäjien toimintaa.
Mikä on järjestöjen rooli ja miksi SEY on mukana?
Valitse Sydämellä tarjoaa järjestöille uuden tasapuolisen ja ilmaisen rahankeräyskanavan, josta jokainen mukana oleva järjestö hyötyy. Palvelun lanseerausvaiheen kumppanijärjestöt ovat Mannerheimin Lastensuojeluliitto, Ensi-ja turvakotien liitto, Seta, ViaDia, Munuais- ja maksaliitto, SEY Suomen eläinsuojelu, Operaatio Ruokakassi, Kuopion ruoka-apu ja Kirkkopalvelut, jonka myötä myös Yhteisvastuukeräys, Kotimaanapu ja Kaikillekone.fi ovat mukana palvelun avustuskohteina.
Palvelussa mukana olevat järjestöt vaikuttavat palvelun ohjaamiseen ja kehittämiseen kokonaisvaltaisesti toimimalla yhteistoimintaryhmässä ja Valitse Sydämellä -palvelun hallituksessa. Valitse Sydämellä -palvelu on 100-prosenttisesti suomalaisessa omistuksessa ja sen toimintaa pyörittää suomalainen Influenssi Oy.
Tule mukaan ja kerro kaverille
Mitä useampi asiakas palvelua käyttää, sitä enemmän rahaa avustuskohteille ohjautuu. Siksi kannustamme käyttämään palvelua!
Tule mukaan käyttämään www.valitsesydamella.fi -palvelua ja vinkkaa siitä myös kaverille. Tehdään yhdessä auttamisesta arkea, valinta kerrallaan.