Yhdistyksen säännöt
1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka
Yhdistyksen nimi on Hämeenlinnan Seudun Eläinsuojeluyhdistys ry ja sen kotipaikka on Hämeenlinnan kaupunki. Yhdistyksen toimialueeseen kuuluu Hämeenlinnan seutukunta, Hattula ja Janakkala.
2. Tarkoitus ja toiminnan laatu
Yhdistyksen tarkoituksena on herättää myötätuntoa ja rakkautta eläimiä kohtaan, toimia eläinten hyväksi ja edistää eläinsuojelutilanteen myönteistä kehitystä toiminta-alueellaan yhteisymmärryksessä ja yhteistyössä alueen muiden eläinten hyvinvoinnista huolta pitävien toimijoiden kanssa. Tarkoituksensa toteuttamiseksi yhdistys voi järjestää erilaisia tilaisuuksia ja tapahtumia, tiedottaa, neuvoa ja julkaista alaa koskevia lehtiä ja kirjoituksia. Toiminnan tukemiseksi yhdistys voi asianomaisella luvalla järjestää keräyksiä, arpajaisia, juhlia sekä ottaa vastaan avustuksia, lahjoituksia ja testamentteja. Yhdistys käyttää keräämiään ja saamiaan varoja säännöissä luetellun toimintansa mukaisesti.
3. Jäsenet
Yhdistykseen jäseneksi voi liittyä jokainen, joka hyväksyy yhdistyksen tarkoituksen ja säännöt. Yhdistys voi kutsua kunniajäsenekseen henkilön, joka on ansioitunut eläinsuojelutyössä tai muutoin on ansainnut yhdistyksen kiitollisuuden. Kunniajäsenellä on puhe- ja äänioikeus yhdistyksen kokouksissa. Häneltä ei peritä jäsenmaksua. Hallitus voi koostaa yhdistyksen jäsenistä ja aktiiveista toimikuntia tai eri aihealueiden tiimejä, jotka hoitavat eri osa-alueita ja ilmoittavat toimistaan hallitukselle.
4. Jäsenen eroaminen ja erottaminen
Jäsenellä on oikeus erota yhdistyksestä ilmoittamalla siitä kirjallisesti hallitukselle tai sen puheenjohtajalle taikka ilmoittamalla erosta yhdistyksen kokouksessa merkittäväksi pöytäkirjaan. Yhdistyksen hallitus voi katsoa jäsenen eronneen, jos tämä on jättänyt vuosittaisen jäsenmaksunsa maksamatta kahtena perättäisenä vuotena. Hallitus voi erottaa jäsenen yhdistyksestä, jos jäsen on jättänyt erääntyneen jäsenmaksunsa maksamatta tai muuten jättänyt täyttämättä ne velvoitukset, joihin hän on yhdistykseen liittymällä sitoutunut tai on menettelyllään yhdistyksessä tai sen ulkopuolella huomattavasti vahingoittanut yhdistystä tai ei enää täytä laissa taikka yhdistyksen säännöissä mainittuja jäsenyyden ehtoja.
5. Liittymis- ja jäsenmaksu
Jäseniltä perittävän vuotuisen jäsenmaksun suuruudesta päättää syyskokous.
6. Hallitus
Yhdistyksen asioita hoitaa hallitus, johon kuuluu syyskokouksessa valitut puheenjohtaja ja 4–6 muuta varsinaista jäsentä sekä 1–3 varajäsentä. Hallituksen toimikausi on kalenterivuosi. Hallitus valitsee keskuudestaan varapuheenjohtajan sekä ottaa keskuudestaan tai ulkopuoleltaan sihteerin, rahastonhoitajan ja muut tarvittavat toimihenkilöt. Hallitus kokoontuu puheenjohtajan tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtajan kutsusta, kun he katsovat siihen olevan aihetta tai kun vähintään puolet hallituksen jäsenistä sitä vaatii. Hallitus on päätösvaltainen, kun vähintään puolet sen jäsenistä, puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja mukaan luettuna on läsnä. Äänestykset ratkaistaan yksinkertaisella äänten enemmistöllä. Äänten mennessä tasan ratkaisee puheenjohtajan ääni, vaaleissa kuitenkin arpa.
7. Yhdistyksen nimen kirjoittaminen
Yhdistyksen nimen kirjoittaa hallituksen puheenjohtaja, varapuheenjohtaja, sihteeri tai rahastonhoitaja, kaksi yhdessä.
8. Tilikausi ja tilintarkastus
Yhdistyksen tilikausi on kalenterivuosi. Tilinpäätös tarvittavine asiakirjoineen ja hallituksen vuosikertomus on annettava toiminnantarkastajalle viimeistään kahta viikkoa ennen kevätkokousta. Toiminnantarkastajan tulee antaa kirjallinen lausuntonsa viimeistään yhtä viikkoa ennen kevätkokousta hallitukselle.
9. Yhdistyksen kokoukset
Yhdistys pitää vuosittain kaksi varsinaista kokousta. Yhdistyksen kokoukseen voidaan osallistua hallituksen tai yhdistyksen kokouksen niin päättäessä myös tietoliikenneyhteyden tai muun teknisen apuvälineen avulla kokouksen aikana tai ennen kokousta. Jos yhdistyksen jäsen haluaa osallistua kokoukseen etänä, tulee hallitukselle ilmoittaa siitä vähintään 3 päivää ennen kokousta. Yhdistyksen kevätkokous pidetään helmi-kesäkuussa ja syyskokous marras-joulukuussa hallituksen määräämänä päivänä. Ylimääräinen kokous pidetään, kun yhdistyksen kokous niin päättää tai kun hallitus katsoo siihen olevan aihetta tai kun vähintään kymmenesosa (1/10) yhdistyksen äänioikeutetuista jäsenistä sitä hallitukselta erityisesti ilmoitettua asiaa varten kirjallisesti vaatii. Kokous on pidettävä kolmenkymmenen vuorokauden kuluessa siitä, kun vaatimus sen pitämisestä on esitetty hallitukselle. Yhdistyksen kokouksissa on äänioikeutettu ja vaalikelpoinen jokainen yhdistyksen jäsenrekisteriin merkitty ja hallituksen hyväksymä, vähintään 15-vuotias jäsen. Yhdistyksen kokouksen päätökseksi tulee se mielipide, jota on kannattanut yli puolet annetuista äänistä. Äänten mennessä tasan ratkaisee kokouksen puheenjohtajan ääni, vaaleissa kuitenkin arpa. Jos täysivaltainen yhdistyksen jäsen on estynyt osallistumasta kokoukseen hän voi käyttää äänioikeuttaan valtuuttamansa asiamiehen välityksellä. Asiamies voi edustaa korkeintaan yhtä jäsentä.
10. Yhdistyksen jäsenkokousten koollekutsuminen
Hallituksen on kutsuttava yhdistyksen jäsenkokoukset koolle vähintään seitsemän vuorokautta ennen kokousta jäsenille postitetuilla kirjeillä tai lehti-ilmoituksella tai sosiaalisessa mediassa tai sähköpostilla.
11. Varsinaiset kokoukset
Yhdistyksen kevätkokouksessa käsitellään seuraavat asiat:
kokouksen avaus
valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjantarkastajaa ja tarvittaessa kaksi ääntenlaskijaa
todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
hyväksytään kokouksen työjärjestys
esitetään tilinpäätös, toimintakertomus ja toiminnantarkastajan lausunto
päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta ja vastuuvapauden myöntämisestä hallitukselle ja muille vastuuvelvollisille
käsitellään muut kokouskutsussa mainitut asiat
Yhdistyksen syyskokouksessa käsitellään seuraavat asiat:
kokouksen avaus
valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjantarkastajaa ja tarvittaessa kaksi ääntenlaskijaa
todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
hyväksytään kokouksen työjärjestys
vahvistetaan toimintasuunnitelma, tulo- ja menoarvio sekä jäsenmaksun suuruus seuraavalle kalenterivuodelle
valitaan hallituksen puheenjohtaja ja muut jäsenet
valitaan yksi toiminnantarkastaja ja hänelle varatoiminnantarkastaja
käsitellään muut kokouskutsussa mainitut asiat
Mikäli yhdistyksen jäsen haluaa saada jonkin asian yhdistyksen kevät- tai syyskokouksen käsiteltäväksi, on hänen ilmoitettava siitä kirjallisesti hallitukselle niin hyvissä ajoin, että asia voidaan sisällyttää kokouskutsuun.
13. Sääntöjen muuttaminen ja yhdistyksen purkaminen
Päätös sääntöjen muuttamisesta ja yhdistyksen purkamisesta on tehtävä yhdistyksen kokouksessa vähintään kolmen neljäsosan (3/4) enemmistöllä annetuista äänistä. Kokouskutsussa on mainittava sääntöjen muuttamisesta tai yhdistyksen purkamisesta. Yhdistyksen purkautuessa käytetään yhdistyksen varat yhdistyksen tarkoituksen edistämiseen purkamisesta päättävän kokouksen määräämällä tavalla. Yhdistyksen tullessa lakkautetuksi käytetään sen varat samaan tarkoitukseen.