Toiminta
Koko toimintansa ajan yhdistyksemme on pitänyt tärkeänä levittää eri tavoin eläinsuojeluvalistusta toimialueellaan.
On kirjoitettu paikallislehtiin, hankittu alueemme kirjastoihin esille eläinsuojeluaiheiset kansiot, pidetty kouluissa ja päiväkodeissa eläinsuojelutunteja sekä eläinaiheisia piirustus- ja kirjoituskilpailuja, osallistuttu erilaisiin tapahtumiin jne.
Mahdollisuuksien mukaan olemme myös tukeneet alueellamme toimivien eläinsuojeluvalvojien työtä heidän puolustaessaan eläinten oikeuksia jokapäiväisessä arjessaan.
Tuemme lintujen talviruokintaa ja järjestämme kissojen leikkauskampanjoita.
Pidämme useita kokouksia ja palavereja vuodessa sekä järjestämme koulutusta ja tuemme jäsentemme kouluttautumista.