Eläinsuojelu
Eläimiä, niiden pitoa ja kohtelua, säätelee useat erilaiset lait ja säädökset mm. eläinsuojelulaki, eläinsuojeluasetus, järjestyslaki ja metsästyslaki.
Eläinsuojeluvalvontatehtävät kuuluvat eläinsuojelulakiin perustuen kunnan- ja kaupungineläinlääkäreille, poliiseille ja terveystarkastajille. Heidän lisäkseen on pieni joukko aluehallintovirastojen valtuuttamia vapaaehtoisia eläinsuojeluvalvojia, jotka voivat tehdä tarkastuksia tietyin rajoituksin. Käytännössä se tarkoittaa, etteivät he voi tehdä tarkastuksia kotirauhan piirissä. Valvontaviranomaisia ovat lisäksi tarkastuseläinlääkäri teurastamon tai teurastuspaikan alueella ja rajaeläinlääkäri rajanylityspaikan, maastapoistumispaikan ja rajatarkastusaseman alueella.
Uuden ohjeen mukaan varsinaiset eläinpelastustehtävät kuuluvat kunnallisille pelastuslaitoksille. Eli jos esimerkiksi kissa ei tule puusta alas, yleiseen hätänumeroon ei voi enää soittaa. Lapissa oman kunnan pelastuslaitoksen numero löytyy Lapin Pelastuslaitoksen sivuilta.
Sen sijaan yleiseen hätänumeroon 112 voi soittaa, jos eläin aiheuttaa vaaraa ihmisille tai eläimen pelastamisessa tarvitaan viranomaisten erityiskalustoa. Tällaisia tilanteita ovat esimerkiksi moottoritiellä juokseva hirvi ja jäihin pudonnut peura. Myös sellaisissa kiireellisissä tapauksissa, jos asia tarvitsee välitöntä poliisin puuttumista kuten esimerkiksi eläimen pahoinpitely, ota yhteys poliisiin, puh. 112.
Lue lisää Hätäkeskuslaitoksen sivuilta Eläin hädässä.
SEY:n kouluttamat vapaaehtoiset eläinsuojeluneuvojat eivät ole viranomaisia eikä heillä ole viranomaisten oikeuksia esimerkiksi ottaa eläintä pois eläimen omistajalta, kuten ei edellä mainituilla aluehallintoviraston eläinsuojeluvalvojillakaan. Neuvojat tekevät eläinsuojelutarkastukset eläimen omistajan luvalla. Tarvittaessa asia siirretään eläinsuojeluviranomaisen hoidettavaksi.
Eläinsuojelutarkastusten lisäksi neuvojat tekevät valistustyötä esim. kouluissa, kerhoissa ja muissa tilaisuuksissa. He osallistuvat messuille ja näyttelyihin ja antavat haastatteluja tai kirjoittavat lehtikirjoituksia. Lisäksi neuvojat antavat ohjeita puhelimitse.Aiemmin puhuttiin eläinsuojeluvalvojista, mutta nimitys on nyt muutettu neuvojaksi.
Facebookissa toimiva Eläinten pelastusrinki – koko Suomi , on yli 20 000 henkilön vapaaehtoisista koostuva ryhmä ympäri Suomea. https://www.facebook.com/groups/907225516089816/
Valvontaeläinlääkäri Ylitornio, Rovaniemi, Ranua, Kolari, Pello
https://www.rovaniemi.fi/Palvelut/Elainsuojelu/1d51be49-ba4a-4b20-a93a-a552c85fd9fd
Eläinsuojeluilmoituksen teko Rovakaaren ympäristöterveydenhuolto
https://www.rovaniemi.fi/Palvelut/Elainsuojelu/1d51be49-ba4a-4b20-a93a-a552c85fd9fd
Eläinsuojeluvalvoja Nina Rissanen
040 715 1793
nina@rovaniemenelainkeskus.fi
Rovaniemi
Neuvoja puhelimitse ja sähköpostitse antavat sekä ilmoitusten perusteella eläinsuojeluneuvontakäyntejä tekevät SEYn neuvojat Pohjois-Suomessa:
Saila Keskitalo
041 550 8808
saila.keskitalo(at)hotmail.fi
Enontekiö, Kittilä, Kolari, Muonio, Pello
Tarja Tolonen
045 138 8203 yhteydenotot viestillä, Messengerillä tai sähköpostilla
tarja.tolonen(at)sey.fi
Kemijärvi, Haapavesi