Tarinoita eläinsuojelun arjesta
Sanna Aho löysi merkityksellisen harrastuksen luonnonvaraisten eläinten parista
Kuopiolainen Sanna Aho löysi reilu vuosi sitten harrastuksen, joka muutti hänen tapaansa nähdä ympäröivä luonto. Ystävänsä innostamana hän ryhtyi vapaaehtoiseksi luonnonvaraisten eläinten hoitajaksi.
”Ennen tuskin kiinnitin luonnoneläimiin tai metsään paljonkaan huomiota. Nyt katson luontoa ihan uusin silmin. Ulkona liikkuessa huomaan asioita, joita en aiemmin edes noteerannut. Myös luonnoneläimiä tarkkailen aivan eri tavalla – mietin, onko niillä kaikki hyvin.”
OPPIA TEKEMÄLLÄ
Luonnonvaraisten eläinten hoito on laissa määriteltyä ja luvanvaraista toimintaa. Käytännössä suuri osa työstä tehdään kuitenkin vapaaehtoisvoimin.
”Lakipykälät täytyy tuntea ja niiden mukaan toimia. Varsinaista koulutusta ei kuitenkaan ole, vaan osaaminen karttuu tekemällä, kokeneempia kuuntelemalla ja rohkeasti neuvoja kysymällä.”
Pohjois-Savossa luonnonvaraisten hoitotoimintaa koordinoi SEY Suomen eläinsuojelun vapaaehtoinen eläinsuojeluneuvoja Minna Pellinen, jonka kanssa käydään asiat huolellisesti läpi ennen eläintehtäville lähtöä.
”Käymme aina etukäteen läpi toimintatavat, tarvittavat varusteet ja eläimen käyttäytymiseen liittyvät asiat. Se tuo paljon varmuutta.”
Sannan ensimmäiset omat hoidokit eivät olleet sieltä helpoimmasta tai tavanomaisimmasta päästä.
”Sukelsin heti syvään päätyyn, sillä ensimmäiset hoidokkini olivat pienet ketunpennut. En kuitenkaan kokenut epävarmuutta, koska sain tarkat ja asiantuntevat ohjeet.”
TIIMITYÖ TUO TURVAA
Sanna tekee vapaaehtoistyötä yhdessä ystävänsä Tia Pennasen kanssa, jonka pidempi kokemus luonnonvaraisten eläinten hoidosta on ollut arvokas tuki.
”Tian kokemus auttoi varsinkin alussa paljon. On hienoa, että voi yhdessä pohtia eteen tulevia tilanteita. Tia on lisäksi todellinen kävelevä tietopankki, joka ottaa asioista selvää ja jakaa tietoa eteenpäin. Meillä on siinä mielessä hyvä työnjako.”
Tukea saa myös muilta vapaaehtoisilta.
”Meillä on hyvä porukka, jossa voi aina kysyä neuvoja. Ja Minna on toiminnan koordinoijana aina tukena.”
”Facebookissa meillä toimii Luonnoneläinten apu Pohjois-Savo -ryhmä, joka kannattaa ottaa seurantaan, jos matalan kynnyksen auttaminen kiinnostaa. Siellä voimme pyytää yleisöltä apua esim. havainnoimiseen liittyen.”
HARRASTUS, JOSSA TUNTEJA EI LASKETA
Luonnonvaraisten eläinten auttaminen vaatii joustavuutta. Eläintehtäviä voi tulla mihin vuorokaudenaikaan tahansa, ja ajokilometrejä kertyy runsaasti.
”Itse olen ottanut vastaan tehtäviä vuorokaudenajasta riippumatta. Joskus on lähdetty liikkeelle jo aamuyöllä. Jokainen vapaaehtoinen päättää kuitenkin itse, milloin pystyy tehtäviä ottamaan vastaan – ei tarvitse päivystää ympäri vuorokauden.”
Etätyö helpottaa Sannan arkea, ja kotipihan autotalliin on rakennettu toimivat tilat eläinten hoitoa varten.
”On kuitenkin tärkeää muistaa, että tämä on vapaaehtoistyötä. Kaikki tehdään omalla ajalla, joten omat rajat ja resurssit pitää tunnistaa.”
KOKO PERHE MUKANA
Vapaaehtoistyö on tullut luontevaksi osaksi koko perheen arkea.
”Lapset ovat oppineet valtavasti luonnosta ja eläimistä. He osaavat jo auttaa esimerkiksi ruokkimisessa. Tämä kasvattaa ymmärrystä ja kunnioitusta luontoa kohtaan. Myös aviomieheni on iloinen siitä, että olen löytänyt harrastuksen, joka on minulle aidosti tärkeä ja merkityksellinen.”
MONIPUOLISIA KOHTAAMISIA LUONNON KANSSA
Vuoden aikana vastaan on tullut hyvin erilaisia eläimiä.
”Huuhkajat ja haukat ovat ehkä erikoisimpia hoidokkeja. Tällaisiin eläimiin ei tavallisesti pääse tutustumaan näin läheltä. Niiden käsittelyssä täytyy tietää tarkkaan, mitä tekee, ja myös oma suojautuminen on tärkeää.”
Kuluvan vuoden aikana Sanna ja Tia ovat hoitaneet kirjanpitonsa mukaan 53 eri eläinlajia, yhteensä yli 160 eläintä ja lintua. Kaikista hoidettavista pidetään lakisääteistä kirjanpitoa.
JOKAINEN TEHTÄVÄ ON ERILAINEN
Eläinten kiinniottotehtävät ja niiden kesto vaihtelevat paljon.
”Paikalle mennään yleensä silloin, kun eläin on jo loukkaantunut tai muuten hädässä. Silloin kiinniottokin onnistuu usein helpommin. Joskus tarvitaan myös ulkopuolista apua, esimerkiksi palokuntaa, jos omat välineet eivät riitä. Lisäksi aikaa kuluu paljon siirtymisiin – autolla ajoa tulee todella paljon.”
HELPPOHOITOSIA JA HAASTAVIA HOIDOKKEJA
Sannan mukaan esimerkiksi oravat ja aikuiset siilit ovat melko helppohoitoisia, vaikka ne ovatkin sotkuisia.
”Siilin ja oravan maitopoikaset sen sijaan tarvitsevat ruokintaa parin tunnin välein.”
”Haastavimpia ovat petolinnut. Niiden käsittely vaatii erityistä huolellisuutta, ja usein tarvitaan kaksi hoitajaa, koska omat kädet eivät yksinkertaisesti riitä.”
TYÖN PARHAAT JA RASKAIMMAT HETKET
Palkitsevinta on nähdä eläimen toipuvan ja palaavan takaisin luontoon.
”Se on ehdottomasti tämän työn hienoin hetki. Toki mukana on aina myös pieni haikeus ja ajatus siitä, pärjääkö eläin luonnossa. Siihen täytyy kuitenkin luottaa – luonnoneläimen paikka on luonnossa.”
Vaikeimpia ovat tilanteet, joissa eläin on pahoin loukkaantunut.
”En vielä itse pysty tekemään hätälopetusta, vaikka toimintatavat tiedänkin. Tällaisissa tapauksissa eläin toimitetaan Eläinsairaala Savon Murre, jossa lopetus hoidetaan asianmukaisesti. Yhteistyö heidän kanssaan toimii erinomaisesti.”
LUONNONELÄIN KUULUU LUONTOON
Luonnonvaraisten eläinten hoidossa tärkein periaate on, että eläimiä käsitellään mahdollisimman vähän.
”Ne eivät ole lemmikkejä. Tarkoitus ei ole kesyttää niitä tai tehdä niistä helpommin hoidettavia, vaan auttaa ne takaisin luontoon mahdollisimman hyväkuntoisina.”
Myöskään vieraslajeja (esim. minkkjä tai supikoiria) vapaaehtoiset eivät saa hoitaa. Tällaiset eläimet toimitetaan aina Pohjois-Savon alueelta Eläinsairaala Savon Murreen.
MITÄ MUKAAN LÄHTEMINEN VAATII?
Sannan mielestä kiinnostuneen kannattaa lähteä rohkeasti kokeilemaan.
”Ei voi tietää, sopiiko tämä itselle ennen kuin kokeilee. Kiinniottoihin ja kuljetuksiin kaivataan jatkuvasti lisää vapaaehtoisia, ja niiden kautta pääsee hyvin tutustumaan toimintaan.”
Varsinaiseen hoitotyöhön tarvitaan kuitenkin Ruokaviraston myöntämä lupa.
”Mitään ei tarvitse osata etukäteen. Maalaisjärki, eläinrakkaus ja kyky heittäytyä ovat hyviä lähtökohtia. Sitoutumista kuitenkin tarvitaan, sillä hoidettava eläin voi olla vastuulla viikkoja tai jopa kuukausia.”
TILAT, HYGIENIA JA TURVALLISUUS
Sannan mukaan rauhallinen tila on tärkein edellytys eläinten hoidolle.
”Itselläni on ihanteellinen tilanne, kun käytössä on oma piha ja autotalli. Kaikki eläimet eivät kuitenkaan tarvitse suuria tiloja – esimerkiksi tervapääskyille riittää hyvin pieni tila.”
Luonnoneläinten kanssa työskennellessä hyvä hygienia on välttämätöntä, sillä niiden bakteerikanta on erilainen. Myös vakuutusten tulee olla kunnossa, sillä loukkaantuneet eläimet voivat puolustautua puremalla tai raapimalla.
VAPAAEHTOISTYÖTÄ SYDÄMELLÄ
Lopuksi Sanna muistuttaa, että luonnonvaraisten eläinten auttaminen perustuu täysin vapaaehtoisuuteen.
”Teemme tätä vapaa-ajallamme, perheen ja työn ohella. Emme siksi aina pääse heti paikalle, emmekä voi olla jatkuvasti tavoitettavissa. Siksi tarkat sijaintitiedot ja mahdollisimman hyvät havainnot apua tarvitsevasta eläimestä ovat todella tärkeitä, mikäli ilmoittaja ei itse pysty tilanteessa tekemään mitään. Autamme aina resurssiemme mukaan ja annamme mielellämme myös neuvoja.”
Ja kaikille toiminnasta kiinnostuneille Sannalla on vielä yksi viesti:
”Rohkeasti vaan mukaan, jos luonnonvaraisten eläinten auttaminen vähänkään kiinnostaa! Tämä työ antaa enemmän kuin moni voisi kuvitellakaan.”
Eläinten asialla – sydämellä
Mitä tarvitaan, että yksi ihminen jaksaa tehdä vapaaehtoista eläinsuojelutyötä yli 40 vuoden ajan?
”Halua olla aina heikomman puolella”, vastaa Savon Eläinsuojelun hallituksen jäsen, pitkän uran eläinten hyvinvoinnin parissa tehnyt Tauno Kähkönen.
Kähkösen työ eläinsuojelun kentällä on ollut sekä pitkä, että monipuolinen. Kokemusta on kertynyt niin valtakunnalliselta, kuin paikalliselta tasolta.
”Eläinsuojelukentällä eletään aina ajassa, ja toiminta muotoutuu sen mukaan. Menneisyyden ja nykyisyyden vertaaminen on oikeastaan turhaa”, hän toteaa.
VAPAAEHTOISTOIMINTAAN TYÖURAN KAUTTA
Kähkösen tie eläinsuojelun pariin alkoi työstä.
”Olin ammatiltani terveystarkastaja, ja se toi minut eläinsuojelun piiriin. Terveystarkastajana toimin virallisena eläinsuojeluvalvojana omalla alueellani. Vapaaehtoistoimintaan ajauduin, kun eläinsuojelu alkoi kiinnostaa laajemminkin.”
Varsinainen vapaaehtoistyö alkoi syksyllä 1985, kun Kähkönen ryhtyi Suomen Eläinsuojelu SEYn (silloinen Suomen Eläinsuojeluyhdistys) vapaaehtoiseksi eläinsuojeluvalvojaksi. ”Kuopiossa toiminut SEYn oma valvoja Kari Leimu vinkkasi minusta SEYn päässä. Hän näki minussa ihmisen, joka saattaisi olla kiinnostunut tulemaan mukaan toimintaan.”
Vuonna 1993 Kähköstä esitettiin SEYn hallituksen jäseneksi. ” Sain olla SEYn hallituksessa yhtäjaksoisesti 25 vuoden ajan ja toimin myös erilaisten valiokuntien ja työryhmien puheenjohtajana. SEYn hallituksen varapuheenjohtajana toimin muutaman vuoden Ilkka Koiviston puheenjohtajakaudella hänen pyynnöstään. Koen, että vahvin panokseni on ollut juuri SEYn puolella.”
LUONNONVARAISTEN ELÄINTEN HOITO ESIIN
Kähkönen on ollut mukana myös tuomassa luonnonvaraisten eläinten hoitoa näkyvämmäksi.
”Toimin Suoma Viialan säätiön hallinnossa toistakymmentä vuotta. Kun säätiön sääntöjä muutettiin niin, että myös luonnonvaraisten eläinten hoitoa voitiin tukea, ajatus luonnonvaraisten hoidosta siirtyi vahvemmin myös SEYn puolelle.”
”KÄSKYN KAUTTA” PAIKALLISYHDISTYKSEEN
Paikallisyhdistyksen toimintaan Kähkönen liittyi hieman myöhemmin – pilke silmäkulmassa.
”Silloinen Savon Eläinsuojelun puheenjohtaja lähetti hauskan ilmoituksen: ’Olet nyt paikallisyhdistyksen jäsen, jäsenmaksusi on maksettu – tulehan kokoukseen!’ Siitä se alkoi. Varapuheenjohtajan ja puheenjohtajan pestit ovat tulleet tutuiksi, ja hallituksessa olen ollut mukana koko ajan.”
PAIKALLISTA NÄKYVYYTTÄ JA AKTIIVISTA KENTTÄTYÖTÄ
Paikallistoiminta oli vilkasta etenkin alussa. ”Kenttätyö muotoutui SEYn avustuksella niin, että pääsimme mukaan maatalousnäyttelyihin ja markkinatapahtumiin. Meitä oli 5–6 hengen aktiiviporukka, ja kiersimme tapahtumissa ympäri maakuntaa. Jos menimme oman toimialueen ulkopuolelle, teimme yhteistyötä paikallisten eläinsuojeluyhdistysten kanssa. Tätä jatkui varmaan yli 10 vuotta.”
”Tapahtumiin lähdettiin niin, että autoni ja kattoboksi olivat täynnä tavaraa. Innostuneita osallistujia riitti – välillä jopa kinasteltiin siitä, kuka pääsee edustamaan yhdistystä”, Kähkönen naurahtaa.
PITKÄ PERSPEKTIIVI PAIKALLISYHDISTYKSEN HISTORIAAN
Kähkösen muistoihin mahtuu monenlaisia vaiheita. ”Muistan erään kokouksen, jossa pohdittiin koko yhdistyksen alasajoa, koska kiinnostusta tehdä mitään tuntui olevan liian vähän. Kokouksen lopuksi meillä olikin jo suunnitelmat Karttulan ja Nilsiän yhdistysesittelyihin – ja siitä ponnistettiin taas uuteen nousuun.”
MUUTTUVAT AJAT JA ASENTEET
Miten ihmisten suhtautuminen eläinsuojeluun on muuttunut?
”Aiemmin ihmiset halusivat pysyä anonyymeinä. Tapahtumissa taputettiin olalle ja todettiin, että hienoa työtä teette – mutta kun kysyi jäsenyydestä, vastaus oli ’ei kiitos’. Silti toimintaa tuettiin esim. arpoja ostamalla tai lahjoitusten kautta.”
”Eläinsuojelutyö keskittyi ennen enemmän tuotantoeläimiin ja harrastehevosiin. Vanhoillisempaa ajattelua oli erityisesti tuotantoeläinten kohdalla. Muutokset tulivat nuorempien sukupolvien myötä. Lainsäädäntökin oli erilaista – asioihin ei voinut puuttua, jos eläimiä pidettiin lain rajoissa.”
Kaikkea on koettu. ”Ääripäitä on aina ollut. Joskus on tullut katsottua revolverin piippuunkin…”
Silti Kähkösen mukaan oikea asenne auttoi: ”Vaikka paikka saattoi olla vaikea, tiesi tekevänsä oikein.”
ROOLIT, VAIKEIMMAT HETKET JA JAKSAMINEN
Mikä rooli on ollut mieluisin? Mikä rankinta? Ja mikä on kantanut läpi vuosikymmenten?
”Ehkä mieleisin on ollut varapuheenjohtajan rooli. Siinä pääsee asian ytimeen, mutta vastuu on pienempi kuin puheenjohtajalla”, Kähkönen naurahtaa hyväntahtoisesti.
”Vastenmielisintä oli aika, kun olin yli 10 vuotta eläinkoelautakunnassa. Toimin Kuopion jaostossa eläinsuojelun ja eettisen toiminnan asiantuntijana. Koe-eläimiin liittyvistä toimenpiteistä päättäminen oli raskasta, koska ihminen asetettiin aina etusijalle. Oli ajateltava, että yhteiskunta vain toimi niin.”
Mikä on auttanut jaksamaan?
”Se, että olen kokenut eläinsuojelutyön niin tarpeelliseksi.”
VAPAAEHTOISTYÖN AJANKÄYTTÖ
Mistä aika kaikkeen tähän on löytynyt?
”Perjantaista sunnuntai-iltaan”, Kähkönen nauraa. ”Kai sitä aikaa sitten oli? Jostain löytyi aikaa myös tyttären ja minun yhteiselle hevosharrastukselle. Harrastehevonen käytiin hoitamassa aina koulun jälkeen. Tämän hevosen lisäksi meillä ei ole ollut muita lemmikkejä, yhtä koiraa lukuun ottamatta. Vaimoa en ole näihin hommiin värvännyt, mutta tytär on ollut jonkin verran mukana.”
Nykyään ajan löytäminen vapaaehtoistyölle on haastavaa. ”Ihmisillä on paljon menoja, ja työelämä on muuttunut.”
MOTIVAATIO RATKAISEE
Mitä Kähkönen kehottaisi pohtimaan, jos vapaaehtoistyö eläinten parissa kiinnostaa?
”Kannattaa miettiä, mikä oma motivaatio on. Onko se eläinten suojelu, eläinten hyvinvointi vai joku muu? Jos motivaatio ei liity eläinten hyvinvointiin, toiminta ei kanna pitkälle. Näitä töitä pitää haluta tehdä sydämellään, ja täytyy olla halu olla heikomman puolella. Ja mikä olisi heikommassa asemassa kuin eläin, joka on täysin ihmisen armoilla?”
YHDISTYKSEN TULEVAISUUS
Mihin suuntaan Kähkönen toivoisi Savon Eläinsuojelun kehittyvän?
”Katson innostuneesti nykyistä meininkiä – ote on todella hyvä”, hän sanoo. ”Toivoisin kuitenkin, että yhdistys näkyisi enemmän suuren yleisön keskuudessa, esimerkiksi tapahtumien kautta. Niissä pääsee suoraan vuorovaikutukseen ihmisten kanssa, ja sieltä nousevat ne asiat, joihin voidaan mahdollisuuksien mukaan puuttua.”
”Nuorten huomioiminen on myös tärkeää. Kouluvierailut ovat hyvä keino. Lapsille ja nuorille pitäisi tarjota yhteisöllistä toimintaa, jossa mielipiteitä vaihdetaan ilman, että kukaan on oikeassa tai väärässä. Eläinsuojeluasioita voidaan nostaa esiin pehmeästi ja ikäryhmälle sopivalla tavalla.”
****************************************************
SAVON ELÄINSUOJELUN KIITOS
Tämän julkaisun myötä Savon Eläinsuojelu ry:n nykyinen hallitus haluaa esittää lämpimän kiitoksen Tauno Kähköselle hänen pitkästä ja ansiokkaasta työstään eläinsuojelun ja paikallisyhdistyksen hyväksi.
Kiitämme myös kaikkia aikaisempia yhdistysaktiiveja heidän panoksestaan.
Työ eläinten auttamiseksi jatkuu – nyt ja tulevaisuudessa.
Minna Pellinen, SEYn vapaaehtoinen eläinsuojeluneuvoja ja luonnonvaraisten hoitaja
Oli monen eläimen onni, että eräs syksy johdatti Minna Pellisen pohtimaan mitä hän haluaisi isona tehdä. Lopputulos oli, että eläimet tulisivat olemaan osa hänen tulevaisuuttaan tavalla tai toisella.
Jo samana päivänä hänen silmiinsä osui ilmoitus, jossa kerrottiin haun eläinsuojeluneuvojan tehtäviin olevan auki. Kiinnostus heräsi välittömästi, vaikka Pellinen ei ollut tiennyt eläinsuojeluneuvojan roolia olevan olemassakaan.
Pellinen haki SEY Suomen eläinsuojelu n järjestämään koulutukseen, tuli valituksi ja valmistui puoli vuotta myöhemmin eläinsuojeluneuvojaksi.
MITÄ ELÄINSUOJELUNEUVOJA TEKEE?
Eläinsuojeluneuvoja on vapaaehtoinen, tehtäväänsä koulutettu, vaitiolovelvollinen kansalainen, joka toimii Suomen Eläinsuojelu ry:n alaisuudessa omalla vastuualueellaan. Minna Pellisen aluetta on Pohjois-Savo, n. 100 km säteellä Siilinjärveltä suuntaansa.
Eläinsuojeluneuvojaan voi ottaa yhteyttä kaikissa eläimiin liittyvissä asioissa, Pellinen toteaa. Hän kokee, että ihmiset ovat tänä päivänä suhteellisen hyvin tietoisia eläinsuojeluneuvojien työstä, vaikka myöntääkin, että useimmiten asiaan tutustutaan tarkemmin vasta, kun neuvojan avulle on konkreettista tarvetta.
PALKATONTA TYÖTÄ ELÄINTEN HYVÄKSI KELLOON KATSOMATTA
Eläinsuojeluneuvojan työstä ei makseta palkkaa. Työtä tehdään rakkaudesta eläimiin, vapaaehtoispohjalta, työtunteja laskematta. Muun elämän ja palkkatyön ohella.
Tämän vuoksi yhteydenottoihin ei välttämättä pystytä vastaamaan välittömästi eikä liikkeelle lähtö jokaiseen avunpyyntöön ole mahdollista pikaisella aikataululla. Pellisen mukaan kuitenkin suureen osaan avunpyynnöistä pystyy antamaan neuvoja ja ohjeita puhelimitse.
YHTEYDENOTTO ON MERKKI HALUSTA HOITAA ASIOITA
Eläinsuojeluneuvojat antavat neuvoja ja tukea myös silloin, kun ihmiset kohtaavat vaikeuksia omassa eläintenpidossaan. Yhteydenottoa ei tarvitse hävetä. Se on ennemminkin merkki siitä, että ihmisellä on vielä halua hoitaa velvollisuutensa lemmikkiään kohtaan.
Vaikka lemmikkieläimen ottamista tulee harkita tarkoin, Pellisen mukaan on ymmärrettävää, että elämäntilanne voi muuttua ilman, että omistaja on siihen varautunut. Näin voi käydä esim. äkillisen sairastumisen myötä. Eläinsuojeluneuvoja auttaa ilman syyllistämistä, kyselyitä tai maksuja.
Pellinen muistuttaa kuitenkin, että tietyissä tapauksissa lopullinen päätös eläimen hyvinvoinnista jää omistajalle. Myös luopuminen kuuluu lemmikinomistajan velvollisuuksiin silloin, kun muuta ei ole enää tehtävissä.
ELÄINSUOJELUNEUVOJA EI OLE VIRANOMAINEN
Eläinsuojeluneuvoja auttaa, neuvoo ja ohjaa, mutta ei ole eläinsuojeluviranomainen. Näin ollen eläinsuojeluneuvoja ei voi tehdä päätöksiä esim. eläinten huostaanotosta.
Mikäli epäilee eläimen kaltoinkohtelua, on asiasta ilmoitettava eläinsuojeluviranomaiselle, jollaisia ovat poliisi ja virkaeläinlääkärit. Pellinen toivoisikin, että ihmiset osaisivat etsiä apua jo ennen kuin tilanne eskaloituu niin, että viranomaispuuttumista tarvitaan.
LUONNONVARAISTEN ELÄINTEN HOITO
Pelliselle luonnonvaraisten eläinten hoito tuli eläinsuojeluneuvojan roolin rinnalle kuin itsestään noin kahdeksan vuotta sitten, koska asialle oli alueella selkeä tarve.
Tiloja luonnonvaraisten eläinten pitoon alkoi ilmestyä omalle tontille pikkuhiljaa, kun tarvittiin väliaikaisia sijoituspaikkoja esim. linnuille ennen niiden siirtymistä jatkohoitoon eteenpäin.
Ensimmäisenä vuotena Pellinen arvioi eläimiä olleen nelisenkymmentä. Viime vuosina Pellisen kautta on kulkenut noin parisataa eläintä vuodessa. Puhelinneuvonnan kautta autetut eläimet eivät ole näissä tilastoissa mukana.
LUONNONAVARAISTEN HOIDON OPPII TEKEMÄLLÄ JA TIETOA ETSIMÄLLÄ
Luonnonvaraisten eläinten hoitoon Pellinen ei ole saanut erikseen koulutusta. Pellinen toteaa, että sitä ei edes ole, koska jokainen tapaus on erilainen ja jokainen eläin yksilö.
Eläinten lajilaajuuden takia kirjallisuudesta löytyy ainoastaan yleisellä tasoalla olevaa tietoa. Uuden autettavan lajin osuessa kohdalle tieto täytyy vain kaivaa esille, Pellinen toteaa.
Luonnollisesti luonnonvaraisten eläinten hoitajat auttavat toinen toistaan jakamalla tietoa ja hyviksi koettuja toimintamalleja. Myös esim. lintujen rengastajilta Pellinen kertoo saavansa arvokasta, lajikohtaista tietoa mitä muualta ei löydy.
ONNISTUMISET AUTTAVAT JAKSAMAAN
Tieto siitä, että on voinut antaa eläimelle toisen mahdollisuuden jatkaa elämäänsä, auttaa Pellistä jaksamaan omassa työssään. Onnistumiset tasapainottavat niitä kertoja, kun mitään ei ole tehtävissä.
”Jokaisella eläimellä on vain yksi elämä. Esimerkiksi talitiainen voi elää yli kymmenvuotiaaksi. Pienikin apu silloin kuin eläin sitä tarvitsee mahdollistaa elämän jatkumisen vielä ehkä vuosiksi eteenpäin.”
KUKA VOI HOITAA LUONNONVARAISIA ELÄIMIÄ?
Luonnonvaraisten hoitajaksi voi periaatteessa ryhtyä kuka tahansa, kunhan tekee asiasta aluehallintovirastoon tarvittavan ilmoituksen. Apukäsiä luonnonvaraispuolella kaivataan, mutta työ vaatii sitoutumista ja aikaa.
Eläinten hoitoon tarvittavat tilat täytyy myös löytyä itseltä, koska alueella ei ole olemassa yleistä hoitopaikkaa, vaikka sellaiselle tarvetta olisikin.
Pellisen mukaan tällaiseen paikkaan olisi helpompi saada vapaaehtoisia apuun, sillä harva haluaa vieraita ihmisiä omaan kotiinsa.
MONENLAISTA APUA TARVITAAN
Mikäli varsinaiseen hoitotyöhön ei ole aikaa eikä resursseja, voi apua antaa myös muulla tavoin. Eläinten kunnon tarkistus, kiinniotto sekä niiden kuljettaminen hoitoon näyttelee suurta ja aikaa vievää roolia luonnonvaraisten hoitoprosessissa.
Välimatkojen ollessa pitkiä olisi esim. kuljetusapu erittäin tervetullutta. Toisinaan käyn Kuopiossa mutkan ja jo kotiin palatessa olisi tarve lähteä takaisin, Pellinen kertoo.
Mikäli halua ja aikaa auttamiseen löytyy, voi Pelliseen ottaa rohkeasti yhteyttä. Alkuun pääsee, kunhan on intoa ja halua auttaa, opastusta ja neuvoja annetaan kyllä. Asiaan sitoutuneista ihmisistä olisi valtavasti apua, toteaa Pellinen
Mikäli olet kiinnostunut luonnonvaraisten hoitorinkiin liittymisestä Minnaan voi olla yhteydessä puhelimitse 040 163 3660. Mikäli hän ei pääse heti vastaamaan puheluusi, jätäthän viestin.