Eläintietoa

Kissan luovutusikä

Tiesitkö, että kissanpennun luovutusikä on 14 viikkoa?

Vieläkin on vallalla käsitys, että kissanpennun voi antaa uuteen kotiin jo 8 viikon iässä. Tätä nuorempiakin luovutetaan. Kissanpentu oppii sisäsiistiksi ja syömään kiinteää ruokaa 5-6 viikon iässä, mutta tämä ei vielä tarkoita, että se on valmis lähtemään maailmalle. Pennun tulisi olla emonsa ja sisarustensa kanssa ainakin 14 viikkoiseksi. Tämä koskee sekä rotu- että maatiaiskissaa. Kissat eivät itsenäisinä eläiminä leimaudu ihmiseen kuten koirat, joten niitä ei ole tarpeen erottaa emostaan liian aikaisin. Kissat myös elävät pidempään kuin koirat, joten tämäkin puoltaa sitä miksi kissanpentu tarvitsee emoaan kauemmin kuin koiranpentu.

Pentu tarvitsee ainakin 14 viikkoa emon läheisyyttä ja turvallisuutta, tässä ajassa emo opettaa pennulle ”kissan tavat”. 14 viikon iässä vieroitetut kissanpennut yleensä sopeutuvat ongelmitta uuteen kotiinsa. Ne ovat tuolloin saaneet riittävät eväät maailmalla selviytymiseen.

Kissojen kielen pentu oppii 2-14 viikon välisenä aikana. Sitä, mikä siltä jää oppimatta tuona aikana, se ei enää myöhemminkään pysty oppimaan. Hyvin nuorina vieroitetut kissat eivät yleensä tule toimeen muiden kissojen kanssa, koska niiden sosiaalisten taitojen oppiminen on jäänyt pahasti kesken. Muita ongelmia voivat olla aggressiivisuus, sisäsiisteysongelmat ja lisäksi keskimääräistä enemmän myös muut käyttäytymisongelmat. Liian aikaisin vieroitetut pennut voivat aikuisenakin imeskellä omistajan ihoa ja vaatteita. Ne voivat myös imeskellä tai jopa niellä muita asunnosta löytyviä tekstiilejä; usein villavaatteita. Jos pennut saavat olla pitkään emonsa kanssa, ne ehtivät saada täysimittaisen tilaisuuden oppia emoltaan taitoja, joita tarvitsevat myöhemmin elämässään; kuten kissojen ”kielen” vivahteita.

Eläinsuojelulaissa sanotaan, ettei pentuja saa vieroittaa emostaan liian varhain. Vieroituksen on tapahduttava sellaisena ajankohtana, joka on sekä pentujen että emon hyvinvoinnin kannalta edullisinta. On myös omistajan etu, että kissa saa emoltaan riittävät opit elämää varten. Ajatellen, että hyvin hoidettuna kissa voi elää yli 20-vuotiaaksi, on kaikkien edun mukaista antaa pennun olla emonsa kanssa riittävän pitkään. Muutama viikko on pieni aika ihmisen elämässä, mutta kissanpennulle se voi olla ratkaiseva aika sen loppuelämää ajatellen.

Jaa sivu
Skip to content