Eläinten näkökulma

Piirroskuvassa koira katsoo ihmistä päin

Eläimiä saatetaan välillä aliarvioida tai inhimillistä liikaa. Molemmissa on huonot puolensa. Liika inhimillistäminen voi aiheuttaa väärän kuvan eläimestä ja olla vahingollista eläimen ja ihmisen suhteelle. Esimerkiksi silloin, jos eläin reagoi sille epämukavaan asiaan, joku voi ajatella, että eläin hankaloittaa asioita tahallaan tai kostaa jostain aikaisemmasta.

Ihmisen ja eläimen välisessä kommunikaatiossa sattuu myös usein väärinymmärryksiä. Eläinten tapa viestiä on hyvin erilainen meihin ihmisiin verrattuna. Me ihmiset olemme tottuneet muille esittäytyessä kävelemään ripeästi kohti käsi ojossa sekä katsomaan suoraan silmiin. Tämä nähdään ihmisten keskuudessa kohteliaana, mutta koirasta se voi tuntua kovin epämiellyttävältä tai jopa pelottavalta tavalta. 

Lisäksi eläimen lajityypilliset tarpeet sekä hyvinvointia edistävät asiat eroavat keskenään ihmisten kanssa. Eläimet hyötyvät erilaisista virikkeistä, jotka täyttävät eläimellä luonnostaan olevan käyttäytymistarpeen. Kun virike hyödyntää eläimen lajityypillistä käyttäytymistä, ei eläin todennäköisemmin täytä käyttäytymistarvettaan ihmisen mielestä epämieluisalla tavalla, kuten huonekaluja tuhoamalla. 

Esimerkiksi koiralle lenkkeilyssä ei ole aina tärkeintä nopea tahti tai kuljettu matka, vaan myös haisteleminen. Hevonen taas nauttii yhdessä lauman kanssa ruoan perässä kulkemisesta sekä pitkin päivää syömisestä. Monet jyrsijät taas kaipaavat luonnollisia materiaaleja, joita voi jyrsiä tai hyödyntää pesän rakentamisessa tai tunnelien kaivamisessa.

SEY Nuoret

Jaa sivu
Skip to content