Luonnonvaraiset eläimet

Rakentamisen ja liikenteen lisääntymisen johdosta ihmiset ja luonnonvaraiset eläimet kohtaavat yhä useammin. Ihmisten asuinalueet ovat vallanneet eläinten asuttamia alueita, jolloin eläimiä saattaa liikkua hyvinkin lähellä ihmistä. Ihminen sietää usein luonnoneläinten lähellä olon siihen asti, kunnes hänelle koituu eläimistä harmia; jopa pengotusta roska-astiasta eläin voi joutua maksamaan hengellään.
Ihmisen tilanpuutteen takia eläimet joutuvat enemmän ja enemmän ahdinkoon. Meidän olisi hyvä katsoa peiliin ja pyrkiä auttamaan luonnonvaraisia eläimiä elämään ihmisen rinnalla. Jokainen ihminen voi vaikuttaa omalla panostuksellaan Suomen luonnonvaraisten eläinten olojen parantamiseksi (ks. esim.Ympäristö ja eläin).
Ilmaston muutoksesta johtuvan luonnon tasapainon järkkymisen vuoksi useimmat villieläimet ovat kovilla. On kohtuutonta, jos ihminen vielä entisestään vaikeuttaa eläinten elämää sekä selviytymistä ankarissa oloissa.
Unohdamme, että luonnonvaraisista eläimistä on myös meille ihmisille paljonkin hyötyä. Varislinnut hoitavat jätteiden ja raatojen käsittelyn tehokkaasti. Siilit puolestaan popsivat pensaiden etanat ja muut tuhohyönteiset. Pörriäiset – mehiläiset, ampiaiset ym. – mahdollistavat kukkapenkkiemme ja omenapuidemme kukkaloiston. Pikkulinnut auttavat taistelemaan hyttysparvia vastaan. Lista on loputon. Jokaista eläinlajia tarvitaan ekologisen tasapainon säilyttämiseksi.
Sivistystämme mitataan sillä, miten kohtelemme lapsia, vanhuksia ja vammaisia. Sivistyksestä kertoo myös se, miten eläimiä maassamme kohdellaan. Valtio, joka huolehtii eläinten hyvinvoinnista, kasvattaa asenteita muidenkin huolta tarvitsevien kuin eläinten eduksi. Kun pyrimme kunnioittamaan luonnonvaraisten eläinten olemassaoloa, voimme paitsi olla hyvänä esimerkkinä kansainvälisesti, myös iloita ainutlaatuisesta, monimuotoisesta luonnosta ympärillämme.