Kuva: Sonja Nurmi-Tuominen
Mikäli kahden kissan välille muodostuu ystävyyssuhde, voi se lisätä kissan hyvinvointia paljonkin. Kissat pitävät seuraa toisilleen myös silloin, kun omistaja on poissa kotoa, ja monet ystävykset toteuttavat riehakkaita leikkituokioita keskenään. Jos kissat kuitenkin viettävät aikaa mieluiten eri tiloissa tai jopa aktiivisesti välttelevät toisiaan, ei lajitoverin läsnäolo lisää niiden hyvinvointia. Toisiinsa vihamielisesti tai pelokkaasti suhtautuvia kissoja ei tietenkään pidä majoittaa saman katon alla.
Kissojen yhteiselo onnistuu varmimmin silloin, kun hankitaan samaan aikaan kaksi pentua samasta pentueesta tai yhdessä koko elämänsä viettäneet, läheisissä väleissä olevat sisaruskissat. Toisilleen vieraiden aikuisten yksilöiden välisen suhteen kannalta on hyvin tärkeää tehdä tutustuttaminen hitaasti ja suunnitelmallisesti, ja lopputulema on aina epävarmempi.
Lue myös: Yksi vai kaksi kissaa?