Tekniikka kissaa viihdyttämässä

Kuva: Leena Aho

Monet kissat tuntuvat kiinnostuvan television luonto-ohjelmien äänistä ja liikkeestä. Kissoille on saatavilla myös omia nauhoitteita, joilla esiintyvät saaliseläimet saattavat herättää kissan mielenkiinnon. Myös vauhdikkaat urheiluohjelmat ovat toisten kissojen mieleen, ja ne saattavat jopa innostua pyydystämään urheilijaa ruudulta. On syytä kuitenkin olla varovainen, ettei televisioruudun kimppuun loikkaava kissa tiputa vastaanotinta ja aiheuta onnettomuutta.

Nykyaikaisille kissoille on kehitetty myös omat tietokonepelinsä. Tablettitietokoneille on saatavana kissoille suunniteltuja ohjelmia, joissa kissan tehtävänä on metsästää ruudulla vilistävää hahmoa. Kun kissa koskee tassullaan ruutua, kone vinkaisee saaliseläimen tapaan.

Laserpointteri, jolla heijastetaan pieni kirkas valotäplä lattialle, on monille kissoille vastustamaton ärsyke. Se kuitenkin kiihdyttää monia kissoja liikaa ja runsas käyttö voi johtaa jopa stereotyyppiseen käyttäytymiseen. Siksi laserpointteria kannattaa käyttää korkeintaan lyhyesti leikki-innon herättämiseen ja siirtyä heti sen perään konkreettisilla leluilla leikkimiseen. 

Ongelma kaikissa teknisissä kissanviihdytyskeinoissa on myös se, että ne kattavat kissan saalistuskäyttäytymisestä vain osan. Kissa saa hoksata saaliin, vaania sitä ja hyökätä, mutta jää tämän jälkeen tyhjin käpälin odottamaan jatkoa. Teknisen leikkituokion jälkeen onkin hyvä heittää kissalle vielä vaikka leikkihiiri, johon kynnet ja hampaat voi oikeasti upottaa.

Jaa sivu
Skip to content