Kissamainen sisustus

Kuva: Sonja Nurmi-Tuominen


Kotia sisustettaessa on syytä ottaa huomioon myös perheen kissajäsenet. On monia sisustusratkaisuja, joiden avulla kissan elämän voi tehdä mukavaksi.


Jokainen kissa tarvitsee kunnollisen raapimispuun. Kun kissa raapii pystysuoraa pintaa, se tekee samalla muutamaakin asiaa: se jättää hajumerkkejä tassujen välissä sijaitsevista hajurauhasista, jättää merkiksi näkyvät kynnenjäljet ja irrottaa kynsistään uloimman kuoren, mikä paljastaa uuden terävän kynnenkärjen.

Kynsiminen on lajityypillinen käyttäytymistarve, eikä kissaa siksi voi opettaa olemaan kynsimättä. Sen sijaan kissan voi opettaa raapimaan toivottua kohdetta. Hyvä raapimapuu on riittävän tukeva ja korkea, sillä kissa haluaa venyttäytyä kynsiessään koko pituuteensa ja varata koko painonsa raavittavan pinnan varaan. Useimmat eläintarvikeliikkeissä myytävät tolpat ovat liian matalia ja heppoisia. Raapimapuun voi toki rakentaa myös itse tolpasta ja sisalköydestä tai kokolattiamatonpalasta. Kissalle voi myös antaa vanhan nojatuolin raavittavaksi. Pahviset raapimisalustat sopivat lisävirikkeeksi, mutta ei korvaamaan raapimapuita.

Raapimapuun tarvitsee olla niin korkea, että kissa voi venyttäytyä sitä vasten koko pituuteensa.

Useimmat kissat nauttivat ympäristön tarkkailemisesta ikkunan läpi. Mielekkääseen kissasisustukseen kuuluukin hyvien tähystyspaikkojen rakentaminen ikkunoille. Ikkunalaudoilta tai ikkunan eteen sijoitetuilta tasoilta kissa voi seurata mukavasti maailman tapahtumia, mikä pitää osaltaan tylsyyttä loitolla.

Kissat arvostavat korkeita tähystyspaikkoja. Korkealle pääseminen lisää myös kissan turvallisuudentunnetta. Hyvään ja tukevaan kiipeilypuuhun kannattaa siis satsata, mutta muitakin kiipeilymahdollisuuksia on tarpeen rakentaa esimerkiksi seinille kiinnitetyistä tasoista tai hyllyistä.

Koska kissa on luonnossa isompien petojen saaliseläin, se nukkuu mielellään omassa piilossaan. Kissat ovat mestareita keksimään piilopaikkoja, mutta varsinkin jos kissoja on kotona useita, on omistajan syytä varmistaa, että kaikille riittää rauhallisia paikkoja torkkumiseen. Useissa kaupoissa myytävissä kissanpesissä on ongelmana se, että niissä on vain yksi poistumistie. Herkkä kissa saattaa kokea olevansa tällaisessa pesässä ansassa, eikä se siksi välttämättä ole suosittu nukkumapaikka. Makuupaikat kannattaa sijoittaa lattiatasoa korkeammalle ja lämpimiin, rauhallisiin paikkoihin.

Sivun muut kuvat paitsi pääkuva: Jenni Pasanen

Jaa sivu
Skip to content