Tuore neuvoja kertoo

”Olen nyt törmännyt jo kahdessa paikassa tuohon häkitykseen.

Toinen häkitti koiriaan, isoja ja pieniä (nöffi ja mäyriksiä, estrellaa, kelpietä) sekaisin kahdessa pienehkössä häkissä. Tarkastusta tehdessä ketään koirista ei ollut häkissä, MUTTA näin, että siellä oli jotain ryysyjä häkin pohjalla.

Koirista ainakin kaksi olivat hyvinkin arkoja, juuri sellasia joita häkkikoirista tuleekin, eristettynä makuuhuoneeseen kaikista elämästä.

Olen vienyt asiaa eteenpäin.

Toinen on paikkakunnalla arvostettu kasvattaja jolla on iso maatila. Hänellä on vajaan 100 neliön huoneessa kymmenkunta häkkiä, joissa mäyräkoirat elää ja tekee pentuja.Tämänkin asian vein eteenpäin.

Koirat eivät pääse liikkumaan (kukas siellä häkissä sopisi muutenkaan liikkumaan). Koirat on kuitenkin saaneet edes ruokaa. Apeita ja arahkoja nämä mäyriksetkin ovat.”

Jaa sivu
Skip to content