Sairastuminen

Kuva: Alan Johnson/Unsplash

Eläinlääkäri auttaa pieniäkin lemmikkejä

Pikkulemmikkien sairauksia on vuosikymmenten mittaan opittu hoitamaan yhä paremmin. Jyrsijöille ja kaneille on Suomessakin nykyään jo omia asiantuntijaeläinlääkäreitä, joilla on laajat tiedot näiden eläinten vaivoista ja niiden hoidosta. Pienenkin lemmikin sairastuessa eläintä on siis mahdollista auttaa.

Jo eläimen hankinnan yhteydessä on hyvä selvittää, missä on lähin sellainen eläinlääkäri, joka on myös eksoottisten lemmikkien asiantuntija. Tietoja oman asuinpaikkakunnan lähellä olevista hyvistä eläinlääkäreistä voi kysyä muun muassa lemmikkiyhdistyksistä.

Eläintä hankittaessa on hyvä myös varautua siihen, että eläinlääkärikustannukset voivat nousta paljon korkeammiksi kuin eläimen ostohinta. Hyvä eläimenomistaja ei silti jätä lemmikkiään hoitamatta, vaikka lääkärireissuihin uppoaisikin rahaa. Nykyisin on mahdollista ottaa hoitokuluvakuutus myös kanille tai jyrsijälle.

Pikkulemmikkien sairauksien havaitseminen vaatii vielä tarkempaa silmää kuin esimerkiksi koirien tai kissojen sairauden huomaaminen. Koska kaikki pikkulemmikkilajit ovat luonnossa saaliseläimiä, niillä on vaistomainen taipumus yrittää pitää kaikki sairauden oireet piilossa. Petoeläimet pyrkivät yleensä valitsemaan juuri ne saaliseläimet, jotka vaikuttavat jollain tavalla heikoilta. Eläinlääkärille kannattaa siis soittaa heti, kun eläin tuntuu jotenkin oudolta. Jos tilanne on päässyt niin pitkälle, että eläin kyyhöttää paikallaan turkki pörhössä, se on jo hyvin sairas. Yleisesti voidaan sanoa, että ulospäin näkyvät oireet ovat usein merkki jo edenneemmästä sairaustilasta.

Yleisimpiä sairauksia

Hengitystieinfektiot ovat pikkulemmikkien yleisimpien sairauksien joukossa. Kuten ihmisilläkin, varsinaisena aiheuttajana on virus tai bakteeri, joka on hyväkuntoisella ja hyvässä ympäristössä elävällä eläimellä oireeton. Sairastumisen laukaisee usein ympäristön aiheuttama rasitus, kuten liian viileä tai kuuma lämpötila, vetoisuus, tupakansavu, hajusteet, pölyävät kuivikkeet tai vääränlainen ravinto. Oireina ovat niiskutus, silmien tai sierainten vuotaminen tai vaikeutunut hengitys. Etenkin luppakorvaiset kanit saavat myös korvatulehduksia, jolloin tyypillistä on korvien rapsuttelu, pään ravistaminen tai kulkeminen pää kallellaan. Nämä voivat myös olla oireita jostakin muusta.

Toinen pienten lemmikkien yleinen ongelma ovat suolisto-oireet. Niiden syynä on usein vääränlainen ruokinta ja ympäristö, ja ne voivat olla eläimelle hyvin kivuliaita ja kohtalokkaita. On kuitenkin myös huomioitava, että esimerkiksi kanilla maha-suolikanavan staasi on usein merkki muusta, kipua aiheuttavasta tilasta. Kipu on nimittäin merkittävä suoliston lamaaja.

Tassunpohjatulehdukset, ihotulehdukset, ulkoloiset ja silmäongelmat ovat myös yleisiä. Esimerkiksi lähes kaikilla sisäkaneilla on jonkinasteisia muutoksia tassunpohjissa. Tassut ja etenkin kantapäät olisi hyvä tarkistaa aina kynsienleikkuun yhteydessä. Ulkoloisia esiintyy yleensä silloin, kun eläimellä on jokin muu sairaus taustalla. Näitä voivat olla hammasongelmat ja esimerkiksi selkärangan sairaudet. Heinänkorret ovat teräviä ja ne saattavat joskus tehdä haavan silmään.

Joillakin lajeilla on omia erityisongelmiaan. Marsut voivat sairastua C-vitamiinin puutokseen, jos sitä ei ole erikseen lisätty niiden ravintoon. Degut sairastuvat usein sokeritautiin tai harmaakaihiin, jos niiden ruokinta ei ole kohdallaan. Kesyrotat polveutuvat koe-eläiminä käytetyistä rotista, joilla on perinnöllinen alttius saada kasvaimia, etenkin nisäkasvaimia. Yleensä kasvaimet ovat hyvänlaatuisia, eli ne eivät ole syöpäkasvaimia. Monessa tapauksessa kasvaimet kasvavat kuitenkin niin suuriksi, että ne haittaavat liikkumista.

Eksoottisiin lemmikkeihin perehtyneet eläinlääkärit pystyvät nykyään leikkaamaan myös rottien kasvaimia, joten kasvaimen vaivaama rotta on syytä viedä eläinlääkärin tutkittavaksi jo varhaisessa vaiheessa.

Joskus eläin käyttäytyy oudosti, mutta oire ei liity sairauteen. Albiinojen eli valkoisten, punasilmäisten eläinten näkee joskus huojuttavan päätään tai koko ylävartaloaan hitaasti puolelta toiselle. Kyse on siitä, että albiinoilla on huonompi näkö kuin normaalisilmäisillä eläimillä, ja pään liikuttaminen puolelta toiselle auttaa niitä jonkin verran katseen kohdistamisessa.

Jaa sivu
Skip to content