Eläinkoti Pesän tilat

Historia
Eläinkoti Pesä on Kaakkois-Suomen Eläinsuojeluyhdistyksen omistama eläinkoti. Eläinkodin tiloja ei ole lahjoitettu yhdistykselle, mutta varat, jotka mahdollistivat tilojen oston, saatiin testamenttilahjoituksella. Testamentin antaja oli yksinäinen naishenkilö, joka oli ammatiltaan karjakko. Luonteeltaan hän oli ujo ja suuremman osan aikaansa hän vietti yksin tai rakastamiensa eläinten kanssa. Vanhuuden tullessa ja voimien ehtyessä hän vielä hoiteli tilalla kanoja. Elämänsä viimeiset vuodet hän vietti sairaalassa Taipalsaarella. Hän oli Kiteellä syntynyt 9-lapsisesta perheestä ja vaikka sisaruksia oli paljon, yhteydenpito heillä oli vähäistä. Kukaan sisaruksista ei asunut Lappeenrannan seudulla ja siksipä hän vanhemmiten lähes erakoitui. Varmaankin ainoa yhteydenpito siihen aikaan olivat kirjeet ja jos ei ollut kirjoittajatyyppi, niin yhteydenpito jäi vähäiseksi.

Kaakkois-Suomen Eläinsuojeluyhdistys r.y. kiittää sydämellisesti testamenttilahjoituksesta. Kiitos, että olet mahdollistanut paremman elämän niin monelle eläimelle. Työsi eläinten hyväksi jatkuu kauttamme yhä edelleen.

Yleistä
Eläinkoti Pesä on alun perin ollut omakotitalo ja sijaitsee taajama-alueella. Omakotitalohistorian takia talossa on useampi ”nurkka” kotia etsiville eläimille. Kotia etsivien tiloissa (entinen olohuone) on kuusi häkkiä. Kissoja voi olla enemmänkin, jos Pesälle saapuu esim. emo pentuineen tai kissat saapuvat samasta taloudesta. Osan häkeistä pystyy puolittamaan, mikäli hätätilanne tulee. Kotia etsivien tiloissa voi yksi häkillinen kissoja jaloitella kerrallaan esim. siivouksen ajan. Ensipesän (entinen makuuhuone) puolella on viisi häkkiä. Ensipesään sijoitetaan uudet kissan siksi aikaa, että ne rokotetaan. Eristysaika kestää vähintään 15vrk. Tarttuvien tautien ehkäisemiseksi tänä aikana kissat eivät jaloittele häkkien ulkopuolella, joten kissojen aktivointi ja niiden kanssa seurustelu on erittäin tärkeää. Kesytyshuone on vanha makuuhuone, johon mahtuu muutama kissa kerralla (samasta taloudesta tulleet tai emo pentuineen). Lisäksi kissoja mahtuu myös vanhaan saunaan, joka on remontoitu helposti pestäväksi ja valoisaksi eristystilaksi. Tämän lisäksi käytössä on pesuhuone, keittiö, kaksi varastohuonetta ja eteinen.

Jokaisella kissalla on häkissään oma raapimapuu sekä piilopaikka. Kaikilla on myös omat siivous- ja hygieniatarvikkeet (harjat) sekä lelut. Uroskissojen nimi ja ikä kirjoitetaan siniselle paperille, naaraiden punaiselle, niin vierailuajoilla ihmiset näkevät heti, minkälaisesta kissasta on kysymys. Kotia etsivien tiloissa voi jaloitella yksi häkillinen kissoja kerrallaan. Samasta taloudesta tulleet kissat voidaan majoittaa samaan häkkiin. Joskus samasta taloudesta tulleet kissat eivät kuitenkaan pienestä tilasta johtuen mahdu enää kahdestaan samaan häkkiin ja ne joudutaan pitämään erillään tappelujen välttämiseksi. Pesän tilat ovat sen verran rajalliset, että toistaiseksi siellä on keskitytty vain kissojen hoitoon, lahjoitusten vastaanottoon, hallituksen kokouksiin ja avoimiin oviin. Pesä on kuitenkin vain yksi yhdistyksen toimintamuodoista, vaikkakin näkyvin ja tärkein.

Eläinkoti Pesän toiminta on päättynyt heinäkuussa 2021.

Jaa sivu