Jäniseläimet

Kuva: Päivi Ylikorpi

Jänisten poikasten kuuluu olla koko päivä yksin luonnossa. Emo imettää ne vain kerran päivässä pimeän laskeuduttua, joten emoa ei kannata jäädä odottelemaan. Poikasiin ei myöskään kannata kiinnittää mitään huomiota, vaan poistua välittömästi paikalta.

Suomessa esiintyy kolme jäniseläimiin kuuluvaa eläinlajia: rusakko, metsäjänis ja villikani. Rusakko on metsäjänistä kookkaampi ja vahvempi. Se viihtyy avarilla mailla, joilta kuitenkin löytyy sopivia pensaikkoja piiloutumista varten. Metsäjänis suosii nimensä mukaisesti asuinalueenaan metsää.

Villikanikanta on saanut alkunsa 1980-luvulla heitteille jätetyistä ja omistajiltaan karanneista lemmikkikaneista. Villikaneista, joita citykaneiksikin toisinaan kutsutaan, suurin osa elää Helsingissä, mutta niitä tavataan myös muutamissa muissa kaupungeissa.

Jänikset ja kanit eroavat merkittävästi elintavoiltaan. Kanit kaivavat laajoja ja sokkeloisia luolastoja, jotka tarjoavat niille suojaa saalistajia ja kylmää vastaan. Luoliin kanit synnyttävät myös karvattomat, sokeat poikasensa, jotka lähtevät liikkumaan pesäluolan ulkopuolelle vasta noin kolmen viikon iässä.

Jänikset eivät kaiva käytäviä tai luolia. Niiden poikasilla on syntyessään silmät auki, niitä lämmittää karvapeite ja ne pystyvät liikkumaan itse.

Jäniseläimet ovat tehokkaita lisääntymään, ja niiden kannat ovat suurimmillaan aktiivisimman lisääntymiskauden jälkeen loppukesällä ja syksyllä. Jäniseläimet ovat tärkeää saalista lukuisille petoeläimille, niin linnuille kuin nisäkkäillekin. Petojen lisäksi niitä uhkaavat esimerkiksi taudit, loiset, metsästys ja liikenne. Vain noin joka viides jäniksen- tai kaninpoikanen selviytyy hengissä ensimmäisestä elinvuodestaan.

Jänisten poikasiin ei saa koskea

Rusakoilla ja metsäjäniksillä on erikoinen tapa huolehtia poikasistaan: poikaset ovat oman onnensa nojassa lähes kaiken ajan. Ne piileskelevät paikoillaan suojaväritykseensä luottaen, eivätkä yleensä liikahdakaan, vaikka jokin eläin tai ihminen tulisi aivan lähelle.

Lyhyen aikaa syntymänsä jälkeen poikaset saattavat kyyhöttää ryhmänä, mutta pian ne hajaantuvat tai emo siirtää kunkin omaan piilopaikkaansa. Tämä lisää sen todennäköisyyttä, että jos jokin peto löytää yhden poikasista, kaikki eivät menehdy. Poikaset alkavat syödä itse kasviravintoa ensimmäisistä elinpäivistään alkaen.

Jänisemo käy imettämässä poikasiaan vain kerran vuorokaudessa, hämärän jo laskeuduttua. Sen vuoksi Ihmiset pääsevät harvoin todistamaan tätä tapahtumaa. Moni erehtyykin luulemaan luonnossa tapaamaansa avuttoman näköistä jäniksenpoikasta orvoksi tai hylätyksi. Näin ei kuitenkaan ole.

Jos ihminen ottaa jäniksenpoikasen kasvatettavakseen, on erittäin todennäköistä, että poikanen menehtyy. Poikasella on herkkä suolisto, ja ravinnon muutos oman emon maidosta maidonvastikkeeseen aiheuttaa usein eläimen menehtymiseen johtavan tulehdustilan. On paljon mahdollista, että vankeuden ja käsittelyn aiheuttama stressi lisäävät suoliston toiminnan häiriintymisen todennäköisyyttä entisestään.

Koska mahdollisuudet poikasen hengissä selviytymiseen ihmisen hoivassa on hyvin pieni, kannattaa sellainenkin poikanen, johon esimerkiksi lapset ovat koskeneet, palauttaa löytöpaikalle aina kun se on mahdollista. Kaupunkiympäristössä elävät luonnoneläimet ovat tottuneet monenlaisiin ihmisiin liittyviin ärsykkeisiin, myös hajuihin, eikä emo välttämättä hylkää poikastaan siihen tarttuneen hajun vuoksi, vaikka näin usein luullaan.

Jos poikanen on ollut pois luonnosta jo pitkään, kannattaa kysyä neuvoa luonnonvaraisia eläimiä hoitavalta taholta. Poikasta ei tule yrittää hoitaa itse, eikä sille saa antaa tavallista maitoa tms.

Luonnossa tavattu jäniksenpoikanen kannattaa aina jättää välittömästi rauhaan. Jos ihmiset kiinnittävät poikaseen huomiota ja jäävät vaikka katselemaan sitä pitkäksi aikaa, taivaalla partioivat varislinnut havaitsevat poikkeavan tilanteen ja voivat löytää poikasen ihmistä tarkkailemalla.

Jäniseläinten aiheuttamien kasvivahinkojen torjunta

Jäniseläinten hampaat ovat talttamaiset, ja ne katkaisevat esimerkiksi oksia helposti. Kesäisin jänisten pääravintoa ovat ruohovartiset kasvit, mutta talvisin puiden oksat, kuori ja silmut ovat niille tärkeää ravintoa. Tästä syystä kaupunkiympäristössä viihtyviin rusakkoihin ja villikaneihin ei useinkaan suhtauduta suopeasti.

Kohteissa, joissa on erityisen arvokasta kasvillisuutta, rusakko- ja kanipopulaatioita on pyritty harventamaan erilaisin pyyntimenetelmin. Niillä voidaan kuitenkin vähentää jäniseläinten määrää vain hetkellisesti, ja erittäin tehokkaina lisääntyjinä nämä lajit kasvattavat kantansa pian entiseen kokoonsa.

Metsästyksen ja erilaisten pyyntimenetelmien sijaan olisikin järkevää panostaa vahinkojen ennaltaehkäisyyn suojaamalla kasvit tai tärkeät alueet verkkojen avulla sekä estää kanien pääsy esimerkiksi rakennusten alle.

Jäniseläinten aiheuttamia kasvituhoja voi välttää suojaamalla kasvit, pensaat ja puut jänisverkolla. Etenkin nuoret kasvit ja puiden taimet on syytä suojata huolellisesti. Suojaverkon tulee olla ainakin 1,2 metriä korkea, sillä talvella lumipeite voi olla paksu ja kani päästä sen avulla jyrsimään kasvia matalamman suojan yläpuolelta. Verkkoa voidaan laittaa myös maanpinnan suuntaisesti estämään juurien kaivaminen esiin.

Etenkin tiheän kanikannan alueella on myös järkevää valita puutarhaan kasveja, jotka eivät ole jäniseläinten mieleen. Kaniinit jättävät useimmiten rauhaan muun muassa pihlaja-angervot, herukat ja villiviinit sekä koivut ja lehmukset. Tarkempia ohjeita kaninpitävän verkotuksen tekemisestä sekä kasvivalinnoista löydät Helsingin kaupungin rakennusviraston julkaisusta Kanit Helsingissä.

Milloin jäniseläin tarvitsee apua?

Jäniseläimet ovat onneksi harvoin ihmisen avun tarpeessa. Sekä aikuisten että poikasten hoitaminen menestyksekkäästi on lähes mahdotonta.

Jos jäniseläin on loukkaantunut esimerkiksi liikenteessä, voi ihmisen apu olla tarpeen. Tällöin tulee huolehtia siitä, että eläin toimitetaan viipymättä lopetettavaksi tai sen kärsimykset päätetään löytöpaikalla. Kiinniottaminen ja kuljetus aiheuttavat jäniseläimille voimakasta stressiä, jopa sydänkohtauksen, joten kaikkea turhaa käsittelyä tulee välttää.