Älä osta koiraa häkistä -kampanja käynnistyy
18.8.2014
Tietämättömyys ruokkii hengenvaarallista pentubisnestä
Älä osta koiraa häkistä -kampanja käynnistyy 8.−9.12.2012
kansainvälisessä Voittaja−Winner 2012 -koiratapahtumassa Messukeskuksessa 8.12.2012. Kampanjan tarkoitus on nostaa yleiseen tietoisuuteen vaarallisen ja eläimille kärsimyksiä tuottavan pentutehtailun vakavat seuraukset.
Tavoite on saada pentutehtailu loppumaan.
Häkkikoirasta painajainen
Moni koiranpennusta haaveileva ei tiedä, että pentutehtailijalta ostetusta söpöstä koiranpennusta voi tulla perheelle painajainen. Pentutehtailija tarjoaa koiranpentuja nopeasti ja halvalla.
Pentutehtaan ahtaassa häkissä kasvaneella koiralla voi kuitenkin olla monenlaisia terveysongelmia ja luonnehäiriöitä. Se voi myös kantaa ihmiselle vaarallisia tartuntatauteja. Alun perin halpa pentu voi lopulta tulla omistajalle kalliiksi.
Tavoitteena lopettaa pimeä bisnes
Älä osta koiraa häkistä -kampanjan tavoite on lopettaa pentutehtailu. Paras keino pysäyttää epäilyttävä eläinbisnes on kieltäytyä tukemasta sitä. Ilman ostajia ei pian ole myyjiäkään.
Kampanja tiedottaa ihmisiä pimeän pennun hankkimiseen liittyvistä riskeistä ja ohjaa koiranostajia toimimaan oikein.
Ihmisiä kannustetaan levittämään tietoa pentutehtailun vaaroista, jotta haitallinen bisnes saadaan loppumaan. Älä osta koiraa häkistä -kampanjan www-sivut avautuvat 5.12.2012 osoitteessa www.halpapentu.fi.
Astu sisään pentutehtaaseen
Älä osta koiraa häkistä -kampanjan messuosastolla M66 kävijät kutsutaan vierailulle pentutehtaan todellisuuteen.
Nähtävänä on myös HAAGA-HELIA ammattikorkeakoulun opiskelijoiden suunnittelemia pentutehtailua vastustavia julisteita. Lisäksi osastolta saa tietoa siitä, miten voi hankkia pennun luotettavasti ja turvallisesti.
Kampanjan järjestäjät ovat Suomen Kennelliitto, SEY Suomen Eläinsuojeluyhdistysten liitto sekä Suomen Eläinlääkäriliitto. Kampanjan suunnittelusta ja toteutuksesta vastaavat HAAGA-HELIA ammattikorkeakoulun mainonnan ja yritysviestinnän opiskelijat.