Allekirjoita vetoomus

Avoimet vetoomukset


Turkiseläin kerällä verkkopohjaisen häkin nurkassa ja katsoo kameraa kohti

Allekirjoita vetoomuksemme turkiseläinten puolesta. Hallitus käsittelee pian turkiseläinten kohtelua. Nyt on oikea hetki toimia.


Sulkeutuneet


Vetoomuksemme kalojen puolesta allekirjoitti yli 6 000 kalojen ystävää, ja se luovutettiin maa- ja metsätalousministeriölle 4.9.2020. Jatkamme työtämme, jotta Suomeen saataisiin kansallinen tavoiteohjelma kalojen hyvinvoinnin edistämiseksi.



Kuvassa kana lentää sinisellä taivaalla. Lisäksi teksti KIITOS!, sekä SEYn ja End the Cage Age -kampanjan logot.

End the Cage Age -eurooppalainen kansalaisaloite saavutti 1,6 miljoonaa allekirjoitusta määräajassa, ja on tällä hetkellä Euroopan komission käsiteltävänä.



Yksikään eläin ei ole häkkieläin. Kuvassa sika, kana sekä minkki katsovat häkin kaltereiden läpi kameraan. Kuvassa lisäksi SEYn logo.

Vetoomuksemme tuotantoeläinten häkkikasvatuksen lopettamiseksi saavutti kahdessa viikossa yli 15 000 allekirjoitusta. Vetoomus on luovutettu maa- ja metsätalousministeriölle 2.12.2019.



Sinua saattaa kiinnostaa myös

Lähes 140 000 vaatii parempaa eläinlakia

Animalian ja SEYn Eläinlaki-vetoomus keräsi 139 000 allekirjoitusta. Vetoomuksessa vaaditaan muun muassa parsinavetoiden, emakkohäkkien ja turkistarhauksen kieltämistä.

Lue lisää

Euroopanlaajuinen kansalaisaloite tuotantoeläinten häkkikasvatuksen lopettamiseksi saavutti 1,5 miljoonaa allekirjoitusta

End the Cage Age -kansalaisaloite tuotantoeläinten häkkikasvatuksen lopettamiseksi on kerännyt vaaditut vähintään miljoona allekirjoitusta.

Lue lisää

SEY vaatii toimenpiteitä kalojen hyvinvoinnin edistämiseksi

SEY on avannut kalojen hyvinvointitavoitteidensa tueksi vetoomuksen, jossa pyydetään maa- ja metsätalousministeriötä luomaan toimintaohjelma, joka linjaa yksityiskohtaiset askeleet kalojen hyvinvoinnin edistämiseksi.

Lue lisää
Jaa sivu