Eläinten viikolla puhutaan luonnoneläinten hyvästä kohtelusta – ihminen voi omalla toiminnallaan vaikuttaa luonnoneläinten hyvinvointiin
3.10.2017
TIEDOTE 3.10.2017
Suomessa vietetään Eläinten viikkoa 4.–10.10. Eläinten viikko on SEY Suomen Eläinsuojeluyhdistysten liiton vuonna 1959 aloittama eläinten hyvinvoinnin teemaviikko. Tänä vuonna viikon teemana on luonnoneläimet. Teemaviikon avaa maailman Eläinten päivä, jota juhlitaan vuosittain 4. lokakuuta.
SEY haluaa Eläinten viikolla kiinnittää huomiota erityisesti luonnoneläinten hyvään kohteluun. Kun luonnoneläimet ja ihmiset asuvat ja liikkuvat samassa ympäristössä, syntyy erilaisia kohtaamisia. Luonnoneläimiä vahingoittuu jatkuvasti muun muassa liikenteen, roskaamisen ja ihmisen ymmärtämättömyyden seurauksena. Esimerkiksi yksinäisen poikasen vieminen hoitoon voi koitua sille kohtaloksi, sillä monen lajin kohdalla selviytymisennuste ihmisen hoidossa on huono.
– Yksinäisistä poikasista huolestutaan herkästi, vaikka poikasilla ei yleensä ole hätää. Rusakkoemo käy ruokkimassa poikasensa kerran vuorokaudessa hämärän laskeuduttua, ja lopun aikaa poikasen kuuluukin olla yksin. Yksinäisen linnunpoikasenkin vanhemmat ovat yleensä lähellä ja huolehtivat poikasestaan. Jos poikanen on selvästi vaarassa, kuten autotiellä, voi sen siirtää hieman sivumpaan. Jos ei ole varma, onko poikanen avun tarpeessa vai ei, kannattaa kysyä neuvoa asiantuntevalta taholta, kuten SEYn vapaaehtoiselta eläinsuojeluneuvojalta tai Korkeasaaren Villieläinsairaalasta, sanoo SEYn toiminnanjohtaja, eläinlääkäri Kati Pulli.
Harmittomalta vaikuttava roska voi koitua luonnoneläimen kohtaloksi. Eläimet voivat esimerkiksi syödä muovia, joka tukkii niiden suoliston sekä kietoutua muoviroskiin tai erilaisiin siimoihin ja verkkoihin. Vesilinnut voivat niellä rannoille jätettyjä koukkuja tai vieheitä ja lasinsirpaleet voivat aiheuttaa haavoja metsäneläimille.
– Luonnossa liikuttaessa on hyvä pitää mukanaan pientä roskapussia, johon voi tarvittaessa kerätä vaaralliset roskat.
Luonnoneläimet ovat lainsäädännöllisesti heikossa asemassa lemmikkeihin ja tuotantoeläimiin verrattuna. Eläinsuojelulain mukaan sairasta tai loukkaantunutta eläintä tulee pyrkiä auttamaan, mutta loukkaantuneelle luonnoneläimelle voi olla vaikea saada apua, koska vastuu sen hoidosta tai lopetuksesta ei käytännössä kuulu millekään taholle.
– Eläinsuojelulakia uudistetaan parhaillaan. Lakiluonnoksessa tullaan näillä näkymin esittämään virkaeläinlääkäreille korvausta loukkaantuneen luonnoneläimen lopettamisesta aiheutuneista kuluista. Se on edistysaskel, mutta kaukana ongelman ratkaisusta. Helsingissä on toimiva luonnonvaraisten eläinten hoitojärjestelmä. Helsingin pelastuslaitoksen eläinpelastusyksikkö auttaa pulaan joutuneita luonnoneläimiä ja loukkaantuneet luonnoneläimet voi viedä hoitoon Korkeasaaren Villieläinsairaalaan. Vastaava järjestelmä tulisi laajentaa valtakunnalliseksi, sanoo Pulli.
Asennekasvatusta paremman luonnoneläinten kohtelun puolesta
SEY edistää ymmärrystä luonnoneläimistä muun muassa lapsille ja nuorille suunnattujen, maksuttomien Eläinten viikon tieto- ja tehtäväpakettien avulla. Paketteja on tilattu jo 120 000 kappaletta kouluihin ja kerhoihin. Lisää tietoa luonnoneläimistä ja niiden hyvästä kohtelusta löytyy Luonnoneläimet.fi-sivustolta. SEYn luonnoneläinmateriaalin on tuottanut eläintenhoitajien ammatillinen opettaja Päivi Ylikorpi.
SEYn koulutetut, vapaaehtoiset eläinsuojeluneuvojat auttavat luonnoneläimiä vastaamalla huolestuneiden kansalaisten kysymyksiin sekä hoitamalla sairaita ja loukkaantuneita luonnoneläimiä. Eläinsuojeluneuvojien yhteystiedot löytyvät osoitteesta sey.fi.
5.10. kello 17–20.30. SEY järjestää luonnoneläinteemaisen seminaarin Metropolia Ammattikorkeakoulun auditorio Engel P317:ssa osoitteessa Bulevardi 31.
Lisätietoja:
Eläinten päivän kunniaksi SEY järjestää Helsingissä 4.10. kello 9–10.30 eduskunnan Pikkuparlamentin Kansalaisinfossa poliittisen tilaisuuden eläinsuojelulain kipukohdista. Tilaisuudessa jaetaan SEYn Vuoden eläinsuojeluteko 2017 -palkinto. Tervetuloa! facebook.com/ events/1338605102934714/?fref= ts
Seminaari luonnoneläimistä 5.10.: facebook.com/ events/1091399734327700/?fref= ts
SEYn vapaaehtoiset eläinsuojeluneuvojat: sey.fi/yhteystiedot/ neuvojahaku
SEYn luonnoneläimiin erikoistuneet vapaaehtoiset eläinsuojeluneuvojat: sey.fi/ luonnonelainneuvojat
Haastattelut:
Kati Pulli
Toiminnanjohtaja
P. 050 371 2740
kati.pulli@sey.fi
Annukka Seppävuori
Viestintäpäällikkö
P. 050 557 2463
annukka.seppavuori@sey.fi
SEY Suomen Eläinsuojeluyhdistysten liitto on vuodesta 1901 eläinsuojelutyötä tehnyt Suomen suurin eläinsuojelujärjestö ja eläinsuojelun asiantuntija. SEYn toimialaan kuuluvat kaikki eläimet ja liiton toiminta kattaa koko maan.