Lemmikkieläimet

>> Palaa takaisin kampanjasivulle


Säädetään löytöeläinten kuljetus talteenottopaikkaan kunnan tai hyvinvointialueen tehtäväksi

Kunnilla on lain mukaan velvollisuus huolehtia löytöeläimistä 15 vuorokauden ajan. Eläinten kuljetusta talteenottopaikkaan ei kuitenkaan ole säädetty minkään tahon vastuulle. Löytöeläinten talteenottopaikkoihin päätyy noin 10 000 lemmikkieläintä vuodessa, joten ongelma on suuri.

Löytäjällä ei välttämättä ole mahdollisuutta lähteä viemään eläintä talteenottopaikkaan, sillä matka kunnan määräämään talteenottopaikkaan voi olla hyvinkin pitkä. Pahimmillaan löydetty eläin joudutaan jättämään irralleen.

Osa kunnista on järjestänyt eläinten kuljetuksen vapaaehtoisesti sopimalla kuljetuksista esimerkiksi talteenottopaikan pitäjän tai paikallisen eläinsuojeluyhdistyksen kanssa. Monessa kunnassa löytöeläinten kuljetus ja siitä koituvat kustannukset ovat kuitenkin vapaaehtoistoimijoiden varassa. Tämä vaarantaa eläinten hyvinvoinnin, kun usein vapaaehtoisia ja varoja ei ole riittävästi.

Löytöeläinten kuljetus tulee säätää eläinten hoidosta vastuussa olevan kunnan tai hyvinvointialueen tehtäväksi. Kulut voidaan periä eläimen omistajalta.

Jaa sivu
Skip to content