Eläinsuojelu- ja ympäristöjärjestöt luovuttivat presidenttiparille jouluisen kasviskorin

18.8.2014

 

Kymmenen suomalaista eläinsuojelu- ja ympäristöjärjestöä luovutti presidenttiparille jouluisen kasviskorin tänään 18.12. SEYn toiminnanjohtaja, eläinlääkäri Kati Pulli piti presidenttiparille tervehdyspuheen.

Presidenttiparille annetulla kasviskorilla kannustetaan eettiseen joulunviettoon

Kymmenen eläinsuojelu- ja ympäristöjärjestöä luovutti kotimaisista luomujuureksista ja -kasviksista sekä seitan-kinkusta kootun herkkukorin Suomen tasavallan presidentti Sauli Niinistölle ja rouva Jenni Haukiolle tänään Mäntyniemessä. Kasviskori luovutettiin heille nyt toista kertaa. Samalla järjestöt toivottivat presidenttiparille hyvää joulua ja terveyttä uudelle vuodelle.

– Kasviskorilla ja seitan-kinkulla haluamme korostaa joulun perinnettä hyvän tahdon juhlana, jota voi viettää myös aiheuttamatta eläimille kärsimystä. Eläinten hyvinvoinnin ongelmat suomalaisilla tuotantotiloilla huolestuttavat monia kansalaisia. Luomutuotetun kasvisruoan valitseminen lautaselle on siksi konkreettinen keino, jolla voi edistää eläinten asemaa ja arvostusta ja säästää samalla luonnonvaroja ja ympäristöä, sanoo Helsingin eläinsuojeluyhdistys HESYn puheenjohtaja Hannele Luukkainen.

– Hyvä joululahja kaikille Suomen tuotantoeläimille on koostaa tänä jouluna mahdollisimman kasvisvoittoinen joulupöytä, ehdottaa myös Eläinsuojeluliitto Animalian toiminnanjohtaja Salla Tuomivaara.

Kotimaisista, luomutuotetuista raaka-aineista valmistettu kasvisruoka kuormittaa ympäristöä huomattavasti vähemmän kuin liharuoka. Ihmisen aiheuttamista ilmastovaikutuksista ruoan osuus on neljäsosa, ja monet luonnonvarojen riittävyydestä huolestuneet tutkijat ja järjestöt kehottavat länsimaiden asukkaita puolittamaan lihankulutuksensa ja siirtymään kasvipainotteiseen ruokavalioon. Merkittävien ilmastovaikutusten lisäksi maatalouteen kuluu huomattavasti enemmän vesivaroja ja maapinta-alaa kuin mihinkään muuhun ihmistoimintaan.

– Ilmastonmuutoksen eteneminen asettaa ihmiskunnan ennennäkemättömän haasteen eteen. Valtaosa jo löydetyistä fossiilivarannoista on jätettävä maahan, jotta vakavimmat seuraukset voidaan torjua. Meidän on tultava paljon fiksummiksi energiankäytössämme, ja ruoantuotanto on osa luonnonvarojen suojelua, sanoo Greenpeacen vastaava ohjelmajohtaja Sini Harkki.

– Maapallon kantokyky on rajallinen ja ylittyy joka vuosi, siksi kasvisruoan suosiminen on entistä tärkeämpää. Kasvisruoan tuottamiseen kuluu huomattavasti vähemmän vettä ja maa-alaa kuin liharuoan tuottamiseen.

Kasvisruoan ilmastovaikutukset ovat myös huomattavasti eläintuotteita pienemmät. Kasvispitoista ruokavaliota suosimalla voidaan edistää ruoan tasaisempaa jakautumista kaikkien maapallon asukkaiden kesken, sillä samalla peltoalan tuotoksella voidaan ruokkia joko yksi lihansyöjä tai vaihtoehtoisesti puolikymmentä kasvissyöjää, selventää Luonto-Liiton vastaava toiminnanjohtaja Sami Säynevirta.

Kotimaisia kasvikunnan tuotteita suosimalla tuetaan myös suomalaisia viljelijöitä. Maanviljely on Suomessa peruselinkeino, jolla turvataan omavaraisuuttamme, ja luomuviljely ympäristöteko, jonka avulla suomalainen luonto on mahdollista säilyttää puhtaana ja monimuotoisena.

Kasvisruoan on lukuisissa tutkimuksissa todettu olevan terveellistä. Monipuolisesti koostetusta kasvisruoasta saa kaikki välttämättömät proteiinit, hiilihydraatit, rasvat ja kuidut sekä muut terveellisen ruoan ainesosat, kuten vitamiinit, hiven- ja kivennäisaineet.

Kasviskorin sisällyttäminen joulupöytään on presidenttiparilta esimerkillinen teko, jolla he osoittavat välittävänsä terveydestään, ympäristöstä ja tuotantoeläimistä ja josta kaikki suomalaiset voisivat ottaa mallia.

– On tärkeää saada suunnannäyttäjiä. Siksi on ollut ilahduttavaa huomata Suomen presidenttiparin osallistuvan eläinten ja ympäristön hyvinvointia käsittelevään arvokeskusteluun. Erittäin positiivinen esimerkki tästä on ollut syksyllä julkaistu rouva Jenni Haukion kirjoittama kolumni eläinten tuntemiskyvystä, sanoo SEY Suomen Eläinsuojeluyhdistysten liiton toiminnanjohtaja Kati Pulli.

– Juurekset, perunat ja kasvikset sekä niistä valmistetut ruoat ovat jo pitkään kuuluneet perinteiseen suomalaiseen joulupöytään. Vehnägluteenista valmistettu seitan puolestaan on paitsi eläin- ja luontoystävällinen myös erittäin proteiinipitoinen vaihtoehto tavalliselle kinkulle, esittelee kasviskori-idean äiti Päivi Hagner.

Allekirjoittaneet järjestöt tekevät työtä edistääkseen eläinten- ja ympäristönsuojelua sekä kasvissyöntiä sen merkittävien positiivisten vaikutusten takia. Luomukasviskorin ja seitan-kinkun Suomen tasavallan presidentille luovuttivat Eläinsuojeluliitto Animalia, Greenpeace, Helsingin eläinsuojeluyhdistys, Luonto-Liitto, Maan ystävät, Natur och Miljö, SEY Suomen eläinsuojeluyhdistysten liitto, Suomen luonnonsuojeluliitto, Vegaaniliitto ja WWF Suomi.
SEYn toiminnanjohtajan Kati Pullin puhe presidenttiparille on luettavissa tämän tiedotteen liitteenä.

Lisätietoja:
Eläinsuojeluliitto Animalia, toiminnanjohtaja Salla tuomivaara, puh. 050 384 5072
Greenpeace, ohjelmajohtaja Sini Harkki, puh. 050 582 1107
Helsingin eläinsuojeluyhdistys HESY, puheenjohtaja Hannele Luukkainen, puh. 040 547 777
Luonto-Liitto, vastaava toiminnanjohtaja Sami Säynevirta, puh. 040 560 7303
Maan ystävät, varapuheenjohtaja Anni Kiviranta, puh. 050 432 3500
Natur och Miljö, toiminnanjohtaja Bernt Nordman, puh. 045 270 0313
SEY Suomen Eläinsuojeluyhdistysten liitto, toiminnanjohtaja Kati Pulli, puh. 050 371 2740
Suomen luonnonsuojeluliitto, toiminnanjohtaja Eero Yrjö-Koskinen, puh. 050 347 8778
Vegaaniliitto, puheenjohtaja Marianne Chanth, puh. 044 532 2861
WWF Suomi, pääsihteeri Liisa Rohweder, puh. 040 840 7461

Seitan-kinkun resepti:
4 dl vehnägluteenijauhoja
1 dl gramjauhoja eli kikhernejauhoja
1 dl soijajauhoja (tai yhteensä 2 dl kikhernejauhoja)
1 rkl kasvisliemijauhetta
0,5 tl suolaa
1 tl garam masala -jauhetta
2 tl mietoa savupaprikajauhetta
0,5 tl inkiväärijauhetta
1 tl valkosipulijauhetta
0,5 dl soijakastiketta
0,5 dl öljyä
2,5 dl vettä

Marinadi:

2 rkl öljyä
1 rkl soijakastiketta
1 rkl tomaattipyrettä
1 rkl (omena)viinietikkaa
0,5 dl vettä
Sinappikuorrutukseen vahvaa sinappia, korppujauhoja ja kokonaisia neilikoita
1. Sekoita kuivat aineet keskenään hyvin. Sekoita soijakastike ja öljy veteen ja lisää jauhoihin.
2. Sekoita tasaiseksi ja vaivaa muutama minuutti. Muotoile paistiksi.
3. Sekoita marinadin ainekset. Pyöritä seitankinkku marinadissa ja jätä maustumaan vähintään muutamaksi tunniksi, mieluiten yön yli kylmässä. Kääntele kinkkua muutaman kerran maustumisen aikana.
4. Kääri paisti folioon ja laita syvälle uunipellille. Laita pellille muutaman sentin verran vettä ja paista 175 asteessa noin 1 h 15 min uunin keskitasolla.
5. Ota seitanpaisti pois foliosta, sivele paistin pinta sinapilla ja ripottele päälle korppujauhoja ja pistele kokonaisia neilikoita pinnalle. Nosta paisti kuivalle pellille ja paista vielä 10 minuuttia tai
kunnes pinta on ruskistunut. Anna paistin jäähtyä hetki ennen tarjoilua, parhaimmillaan se on kylmänä seuraavana päivänä.
Ohje kirjasta: Inna Somersalo: Yllin kyllin -herkkuja isolle ja pienelle joukolle, Multikustannus 2008

 

Jaa sivu
Skip to content