Eläinsuojelujärjestöjen selvitys: Puolueet erimielisiä eläinsuojelulain uudistamisesta

18.8.2014

 

Eläinten viikko loppuu tänään, mutta Eläinsuojeluliitto Animalia sekä SEY Suomen Eläinsuojeluyhdistysten liitto jatkavat eläimiä koskevan poliittisen päätöksenteon seuraamista uudistetulla elainpolitiikka.fi -verkkosivustolla. Maailman Eläinten päivänä 4.10.2013 avautuneella sivustolla järjestöt muun muassa tarkastelevat suomalaisten puolueiden näkemyksiä eläinpolitiikasta sekä seuraavat kansanedustajien eläinaiheisia valtiopäivätoimia.

Eläinsuojelujärjestöt ovat koonneet sivustolle puolueiden näkemyksiä eläinsuojeluaiheisiin poliittisiin kysymyksiin. Syys-lokakuun vaihteessa puolueille tehdystä kyselystä selviää, että puolueet suhtautuvat eläinsuojelulakiin sekä sen uudistustarpeeseen eri tavoin. Hallitusohjelmaan on kirjattu tavoite eläinsuojelulain uudistamisesta ja maa- ja metsätalousministeriö on asettanut ohjaus- ja työryhmän valmistelemaan eläinsuojelulain kokonaisuudistusta.

– Puolueille lähettämiemme kysymysten perusteella puolueiden ja samalla hallituksen enemmistön mielestä eläinsuojelulain uudistus on tarpeen. Uudistusta pidettiin ainakin jossain määrin tarpeellisena kokoomuksen, sosialidemokraattien, perussuomalaisten, vasemmistoliiton, vihreiden sekä RKP:n vastauksissa. Vain keskustan ja kristillisdemokraattien vastauksissa nykylakia pidettiin riittävänä, kommentoi SEY Suomen Eläinsuojeluyhdistysten liiton toiminnanjohtaja Kati Pulli.

– Se, että hallituspuolueiden enemmistö ilmaisee tahtonsa eläinsuojelulain uudistamiselle, on ilouutinen. Toivottavasti tämä viesti välittyy myös hallituksen käytännön tekoihin, sillä tällä hetkellä ministeriö valmistelee lakiuudistusta hyvin vähillä resursseilla. On aito vaara, että mikäli asiaa ei ryhdytä hallituksessa tosissaan edistämään ja sen käsittely siirtyy, jää koko uudistus seuraavan hallituksen toimesta väliin, Salla Tuomivaara pelkää

Eläinsuojelujärjestöjen mukaan eläinsuojelulakia on uudistettava ja tiukennettava. Järjestöt vaativat muun muassa eläinten lajityypillisten käyttäytymistarpeiden parempaa huomioimista sekä eläimille haittaa tuottavaan jalostukseen puuttumista.

LISÄTIEDOT
Verkkosivusto: http://www.elainpolitiikka.fi
Eläinsuojeluliitto Animalia
Salla Tuomivaara, toiminnanjohtaja
Puh 050 384 5072
salla.tuomivaara@animalia.fi
SEY Suomen Eläinsuojeluyhdistysten liitto
Kati Pulli, toiminnanjohtaja
Puh 050 371 2740
kati.pulli@sey.fi

 

Jaa sivu
Skip to content