Eläinsuojelujärjestöt: Kissakriisin ratkaisemiseksi tarvitaan pikaisia muutoksia lainsäädäntöön
4.10.2020
Suomessa hylätään vuosittain vähintään 20 000 kissaa. Ongelman taustalla on populaatiokissaongelma, jonka hoitaminen jää tavallisesti vapaaehtoisvoimin toimivien eläinsuojelujärjestöjen harteille. Monet kunnat ovat pesseet kätensä populaatiokissojen auttamisesta, mikä vaikeuttaa ongelman ratkaisemista. Eläinsuojelujärjestöjä huolestuttaa populaatiokissaongelman jatkuva paheneminen, mikäli lainsäädäntöä ei saada muutettua. SEY Suomen eläinsuojelu, Helsingin eläinsuojeluyhdistys HESY ja Rekku Rescue ry käynnistivät vetoomuksen, jonka tavoitteena on Suomen kissaongelmaan puuttuminen lainsäädännön avulla.
Kissanomistajien vastuuta halutaan lisätä
Kissakriisi-vetoomuksessa vaaditaan, että kissojen tunnistusmerkintä ja rekisteröinti säädetään pakolliseksi ja että leikkaamattomien kissojen vapaana ulkoilu sekä kissojen rajoittamaton lisäännyttäminen kielletään lailla. Kampanja kestää lokakuun loppuun saakka.
– Kissojen tilanne on ollut kestämätön jo vuosikymmeniä. Kissakriisin ratkaisemiseksi tarvitaan paitsi tietoisuuden lisäämistä ja konkreettista kissojen auttamistyötä, myös poliittista tahtoa ja muutoksia kissoja koskevaan lainsäädäntöön. On korkea aika ratkaista kissakriisi. Toivomme, että mahdollisimman moni tulee mukaan vaatimaan parannusta kissojen tilanteeseen ja allekirjoittaa vetoomuksen, sanoo SEYn toiminnanjohtaja (vs.) Maria Lindqvist.
Kissakriisin aiheuttaa leikkaamattomien kissojen ulkoileminen ilman valvontaa ja kissojen hallitsematon lisääntyminen. Luonnossa elävät villiintyneet, sisäsiittoisuudesta ja taudeista kärsivät kissapopulaatiot syntyvät paitsi hylättyjen kissojen, myös leikkaamattomien, vapaana kulkevien kotikissojen jälkeläisistä.
– Vetoomuksessa vaadimme, että kaikki vapaana ulkoilevat ja muut kuin siitokseen suunnitellusti käytettävät kissat leikkautetaan, ja esimerkiksi löytöeläintaloista kissat luovutetaan vain leikattuna. Lisäksi haluamme, että lemmikkieläinten rajoittamaton lisäännyttäminen säädetään lainvastaiseksi, kertoo Helsingin eläinsuojeluyhdistys HESYn puheenjohtaja Nina Immonen.
Kissakriisin ratkaiseminen edellyttää pikaista lakimuutosta
Kissavetoomus laitettiin liikkeelle nyt, koska järjestöt haluavat myös kissat mukaan valmisteilla olevaan asetukseen, jossa säädetään pakollisesta tunnistusmerkinnästä ja omistajatietojen rekisteröinnistä koirien osalta. Kissat ollaan jättämässä asetuksesta pois. Näin siitä huolimatta, että kissa on Suomen yleisin löytöeläin ja sen kotiin palautumisen ennuste on huono.
– Kissan heikosta arvosta kertoo esimerkiksi se, että löytöeläinten talteenottopaikkoihin päätyy vuosittain noin 10 000 kissaa, joista takaisin kotiin haetaan vain neljännes. Löytökoirista kotiin pääsee yli 90 prosenttia. Tunnistusmerkinnän ja omistajatietojen rekisteröinnin säätäminen pakolliseksi auttaisi löytökissoja pääsemään takaisin kotiin ja lisäisi omistajan vastuuta kissasta, kertoo Rekku Rescuen puheenjohtaja Sadri Wirzenius.
– Kissoilla ei ole varaa odottaa seuraavaa kierrosta, vaan niiden pakollisesta tunnistusmerkinnästä on säädettävä samassa aikataulussa koirien kanssa, summaa Wirzenius.
Lisätiedot:
-Vetoomuksesta vastaavat SEY Suomen eläinsuojelu, Helsingin eläinsuojeluyhdistys HESY ja Rekku Rescue ry.
-Vetoomuskampanja päättyy 31.10.2020.
-Eläinsuojelujärjestöt luovuttavat Kissakriisi-vetoomuksen maa- ja metsätalousministerille.
-Tutustu vetoomukseen osoitteessa sey.fi/kissakriisi.
Haastattelut:
Maria Lindqvist
Toiminnanjohtaja (vs.)
SEY Suomen eläinsuojelu
050 371 2740
maria.lindqvist@sey.fi
Sadri Wirzenius
Puheenjohtaja
Rekku Rescue ry
0400 438 090
sadri@rekkurescue.com
Nina Immonen
Puheenjohtaja
Helsingin eläinsuojeluyhdistys HESY
040 506 3883
nina.immonen@hesy.fi