Eläinten viikon 2018 materiaali tilattavissa

19.8.2014

ELÄINTEN VIIKKO 4. – 10.10.2018

Tänä vuonna SEYn Eläinten viikon teemana on vastuullinen lemmikin omistajuus ja hankinta. Eläinten viikolla pohditaan, minkälaisen elämän minä pystyn tarjoamaan lemmikille. Mitä kaikkea on otettava huomioon ennen kuin on valmis hankkimaan eläimen ja hoitamaan sitä hyvin? Mistä lemmikin voi hankkia vastuullisesti? Entä mitä vaihtoehtoja eläinrakkaalla ihmisellä on lemmikin omistamisen sijaan? SEY haluaa muistuttaa Eläinten viikolla lemmikkien hyvästä kohtelusta ja eläinsuojelun tärkeydestä lasten ja nuorten arjessa. Vuorovaikutuksessa eläinten kanssa tarvitaan tunteen lisäksi tietoa.

Maksuton Hyvä elämä lemmikille -tieto- ja tehtäväpaketti soveltuu lähes kaikenikäisille.

Oppimateriaalin leipäteksti on suunnattu ensisijaisesti alakouluikäisille. Pienemmille lapsille on tehty tekstin lomaan selkotekstilaatikot. Selkotekstilaatikko tiivistää kunkin teeman pariin lauseeseen. 

Aineisto soveltuu käytettäväksi esimerkiksi ympäristötiedon, biologian, uskonnon/ETn, äidinkielen ja kuvaamataidon opetukseen. Kouluopetuksen lisäksi materiaalia voidaan hyödyntää muun muassa luonto- ja eläinkerhoissa, partiossa ja 4H-toiminnassa. Vihkosia on saatavana suomen kielellä.

Voit lukea pdf-version Hyvä elämä lemmikille -vihkosesta täältä.

 

SEY on painattanut lisäksi maksuttomia Eläinten viikon julisteita. Juliste on kokoa A3. Se on kaksipuolinen siten, että toisella puolella teksti on suomeksi ja toisella ruotsiksi. Julisteita voidaan toimittaa muutama kappale opetusryhmää kohti.

Tilauksia voi tehdä myös osoitteesta sey@sey.fi tai p. 0207 528 420 (ma-pe klo 10-15).

Tilaa materiaalit tästä. 

P.S. SEYlle koituvat postikulut Eläinten viikon materiaaleista ovat mittavat. Mikäli koulussanne on useampia materiaaleista kiinnostuneita opettajia, pyydämme kouluja tekemään yhteistilauksia, mikäli siitä ei aiheudu liikaa vaivaa.

Jaa sivu
Skip to content