Eläinjärjestöjen puoluekyselyssä täydet pisteet saivat vihreät, vasemmistoliitto, eläinoikeuspuolue ja feministinen puolue

3.3.2021

SEY Suomen eläinsuojelu ja Animalia ovat kuntavaalien alla selvittäneet puolueiden kantoja eläinten hyvinvoinnin edistämiseen. Eläinsuojelumyönteisimmiksi puolueiksi nousivat vihreät, vasemmistoliitto, eläinoikeuspuolue ja feministinen puolue.

Järjestöjen tekemään puoluekyselyyn vastasi yhteensä 11 puoluetta: kaikki eduskuntapuolueet ja kaksi puoluetta eduskunnan ulkopuolelta.

Puoluekyselyn väittämissä selvitettiin puolueiden kantaa Suomen populaatiokissaongelman hoitamiseen, löytöeläintoiminnan laadun varmistamiseen, eläinsuojeluvalvonnan ja erityisesti valvontaeläinlääkärin resurssien lisäämiseen sekä julkisten ruokailujen lihankulutuksen pienentämiseen. Lisäksi väitteissä selvitetään puolueiden kantaa eläinsuojelutoimijoiden yhteistyöelimen perustamiseen. Puolueet pisteytettiin vastausten mukaan asteikolla 0–5.

Neljä parhaiten pärjännyttä puoluetta saivat täydet 5 pistettä. Eniten eri mieltä kaikkien väittämien kanssa oli keskusta, jonka pistemäärä oli 2.

– Kuntavaalit ovat myös eläinvaalit. Kuntapäättäjillä on käsissään avaimet parantaa merkittävästi eläinten hyvinvointia. On rohkaisevaa, että kaikilla eduskuntapuolueilla on eläinpoliittiset linjauksensa myös kuntatasolla. Tämä kertoo eläinten hyvinvoinnin kasvaneesta painoarvosta yhteiskunnassamme, sanoo SEYn toiminnanjohtaja vs. Maria Lindqvist

Lihan kulutuksen puolittaminen jakoi mielipiteitä eniten

Julkisen ruokailun lihan kulutuksen puolittaminen vuoteen 2026 mennessä nousi runsaasti mielipiteitä jakavaksi teemaksi. Täysin samaa mieltä julkisen lihankulutuksen puolittamisessa olivat vihreät, vasemmistoliitto, eläinoikeuspuolue ja feministinen puolue. Osittain samaa mieltä oli sosiaalidemokraatit. Täysin eri mieltä väittämän kanssa oli keskusta. Osittain eri mieltä väittämän kanssa olivat perussuomalaiset, kokoomus, ruotsalainen kansanpuolue, kristillisdemokraatit ja liike nyt.

– Kunnilla ja siten kuntapäättäjillä on iso rooli ilmastokriisin hillitsemisessä. Eläinperäisen ravinnon tuottaminen aiheuttaa 60–70 prosenttia ruoan ilmastopäästöistä. Sen lisäksi, että lihankulutuksen vähentäminen parantaa eläinten asemaa, joukkoruokailujen muuttaminen kasvispainotteisemmiksi vähentää kuntien ilmastopäästöjä, sanoo Animalian toiminnanjohtaja Heidi Kivekäs.

Eläinsuojeluvalvontaa halutaan lisätä ja kissaongelmaan puuttua

Puolueista kaikki muut paitsi keskusta olivat täysin tai osittain sitä mieltä siitä, että kuntien tulisi ottaa enemmän vastuuta populaatiokissaongelman hoitamisesta. Keskusta oli väittämästä osittain eri mieltä.

– Vuosikymmeniä jatkunut populaatiokissaongelma on kiistatta Suomen räikein lemmikkieläimiä koskeva eläinsuojeluongelma, mutta poliittinen tahtotila asian ratkaisemiseksi on jäänyt myös kuntatasolla heikoksi. Kissakriisin hoitaminen tapahtuu edelleen pääasiassa vapaaehtoisvoimin yksityisten lahjoitusten avulla. Kuntien on korkea aika kantaa vastuunsa kissakriisin hoitamisesta, Lindqvist kertoo. 

Eläinsuojelutyön yhteistyöelimen perustamista puolsivat kokoomus, vihreät, vasemmistoliitto, liike nyt, eläinoikeuspuolue ja feministinen puolue. Eläinsuojeluvalvonnan resurssien lisäämisen suhteen täysin samaa mieltä tai osittain samaa mieltä olivat kaikki kyselyyn vastanneet puolueet.

– Eläinsuojeluvalvonnan lisääminen on yksi suomalaisten suurimmista huolenaiheista eläinsuojelussa. Viime viikolla ilmi tullut suojelukoirien väkivaltainen kohtelu osoittaa, että huoli ei ole turha. Valvontaeläinlääkäreitä ei riitä tekemään kaikkia tarvittavia eläinsuojelutarkastuksia. Eläinten hyvinvoinnin kannalta on ensiarvoisen tärkeää, että valvontaeläinlääkäreiden määrää lisätään ja että saadaan myös päivystäviä valvontaeläinlääkäreitä. Toivon, että puolueiden halukkuus lisätä eläinsuojeluvalvonnan resursseja näkyy pian kuntien päätöksenteossa, sanoo Kivekäs.

Osana kuntavaalityötä järjestöt ovat avaamassa myös Eläinpoliittisen vaalikoneen, joka on tällä hetkellä auki ehdokkaille. Vaalikone aukeaa äänestäjille 10.3.

Tutustu puoluekyselyn tuloksiin

Haastattelut

Maria Lindqvist        
toiminnanjohtaja (vs.)
SEY Suomen eläinsuojelu
050 371 2740
maria.lindqvist(at)sey.fi

Heidi Kivekäs
toiminnanjohtaja
Animalia
050 384 5072
heidi.kivekas(at)animalia.fi

Jaa sivu
Skip to content