Emakkosikojen pitämisestä häkeissä on luovuttava

13.5.2016

TIEDOTE 13.5.2016

Suomi on jäänyt merkittävästi jälkeen edelläkävijämaista sikojen hyvinvoinnin parantamisessa. Maamme sikaloissa yleisesti käytettävistä liikkumisen ja sosiaalisen kanssakäymisen estävistä emakkohäkeistä tulee luopua, vaativat SEY Suomen Eläinsuojeluyhdistysten liitto ja Animalia.

– Tavanomaisessa sikalassa emakkosikoja pidetään noin puolet vuodesta kääntymisen ja luontaisen käyttäytymisen estävissä häkeissä. Meneillään oleva eläinsuojelulain uudistus on se hetki, jolloin eläinten paikalleen kytkemisen periaatteista päätetään. Tämä epäeettinen eläinten pitotapa tulee vihdoin lopettaa siirtymäajalla, sanoo vs. toiminnanjohtaja Mai Kivelä Animaliasta.

Emakko viettää ensin tiineytyshäkissä noin neljä viikkoa siemennyksen yhteydessä ja myöhemmin 4–5 viikkoa porsitushäkissä sen imettäessä porsaitaan. Emakoilla on tutkimusten mukaan voimakas tarve rakentaa porsailleen pesä, mutta häkissä se ei ole mahdollista. Häkki myös vaikeuttaa emon ja porsaiden luonnollista kanssakäymistä.

Häkki aiheuttaa sioille vakavia hyvinvointiongelmia. Emakon jalkalihakset heikentyvät liikunnan puutteen takia ja toimettomuudesta seuraa stereotyyppistä käyttäytymistä, kuten häkkirakenteiden pureskelua.

Hyvinvointi kilpailuvaltiksi

– Suomi ei voi kilpailla halpatuotannolla, joka polkee eläinten hyvinvoinnin perustavanlaatuisia vaatimuksia. Lihantuottajat ja teollisuus voisivat tehdä sikojen hyvinvoinnista kilpailuvaltin ja myydä paremmissa olosuhteissa pidettyjen eläinten lihaa korkeammalla hinnalla, painottaa vs. toiminnanjohtaja Maria Lindqvist SEYstä.

– Sekä lainsäätäjän että teollisuuden olisi järkevää ottaa huomioon kuluttajien voimistunut huoli eläinten pito-olosuhteista. Suomalaiset kuluttajat ovat sitä mieltä, että tuotantoeläimiä tulisi suojella nykyistä paremmin, ja ovat valmiit myös maksamaan siitä.

Jo nyt luomulihan kysyntä ylittää maassamme tarjonnan. Emakkohäkeistä luopuminen nostaisi sianlihan hinnan tavanomaisen ja luomutuotetun välille.

Vaihtoehtona häkkiporsitukselle on karsinassa tapahtuva vapaaporsitus. Suomalaisten tutkimusten mukaan emakolla on vapaaporsituksessa paremmat mahdollisuudet toteuttaa pesänrakennuskäyttäytymistään. Tämä myös parantaa sen ominaisuuksia emona. Porsaiden kuolleisuudessa ei ole havaittu merkittäviä eroja häkki- ja vapaaporsimisen välillä.

Tiineytyshäkit on kielletty useissa maissa kuten Tanskassa, Ruotsissa, Norjassa, Isossa-Britanniassa ja Hollannissa. Porsitushäkit on kielletty Ruotsissa, Norjassa, Sveitsissä ja Itävallassa. Näissä maissa on käytössä vapaaporsitus.

SEYn ja Animalian Eläinlaki-kampanjan tavoitteena on saada Suomeen maailman paras eläinsuojelulaki. Kampanjassa kerätään allekirjoituksia vetoomukseen, jossa päättäjiltä vaaditaan korjauksia eläinsuojelulainsäädännön vakavimpiin epäkohtiin. Lisätietoa kampanjasta osoitteessa www.eläinlaki.fi.

Lisätietoja:

Maria Lindqvist
toiminnanjohtaja (vs.)
SEY Suomen Eläinsuojeluyhdistysten liitto
p. 050 371 2740

Mai Kivelä
toiminnanjohtaja (vs.)
Animalia
p. 050 384 5072
mai.kivela@animalia.fi 

Jaa sivu
Skip to content