EU:n laajuinen kampanja vaatii tiukennuksia eläinkuljetuksiin – Suomesta viedään sikoja Puolaan jopa 32 tuntia kestävillä kuljetuksilla
16.9.2016
Stop the Trucks -kampanja vaatii eläinkuljetusten enimmäiskeston rajoittamista kahdeksaan tuntiin. Lopullisena tavoitteena on elävien eläinten kuljettamisen sijaan lihan kuljettaminen. Suomesta viedään sikoja pitkiä matkoja Puolaan asti.
EU:n sisäisesti ja kolmansiin maihin kuljetetaan vuosittain yli miljardi lintua ja 37 miljoonaa elävää nautaa, sikaa, lammasta, vuohta ja hevoseläintä. Kuljetusmatkat ovat usein pitkiä ja voivat kestää päiviä ja tuhansia kilometrejä. EU:n eläinsuojelujärjestöjen kattojärjestö Eurogroup for Animals kampanjoi pitkiä kuljetuksia vastaan koko Euroopassa.
– Pitkät kuljetusmatkat ovat eläimille hyvin rankkoja. Ne altistavat eläimet muun muassa vakavalle uupumukselle, kuivumiselle, vammoille ja jopa kuolemalle. Pitkät matkat lisäävät myös tautien puhkeamisen riskiä, SEYn toiminnanjohtaja (vs.) Maria Lindqvist sanoo. SEY on Eurogroup for Animalsin jäsen.
– Eläinkuljetusten valvonnassa on paljon puutteita koko Euroopassa. Tarkastuksia tehdään vähän ja vain prosentti niistä tehdään kuljetusten aikana tien päällä. Suomen sisäisiä yli kahdeksan tuntia kestäviä kuljetuksia on tietojemme mukaan varsin vähän ja kuljetuskalusto on pääosin korkeatasoista. Eviran mukaan eläinkuljetussäännösten vastaista toimintaa havaittiin vuonna 2015 noin 10 %:ssa tarkastetuista kuljetuksista. Yli puolet epäkohdista johtui puutteellisista asiakirjoista.
Suomesta viedään kuukausittain jopa 8 000 elävää sikaa Puolaan. Viennin syynä on ylituotanto. Kuljetukset ovat rikkoneet EU:n asettamaa 24 tunnin aikarajaa. Yle tutki kuljetuksia ja niiden kestoa viime keväänä.
– Matkat kestävät tutkimusten mukaan jopa 32 tuntia. Vaadittuja raportteja kuljetusten kestosta tai tauoista ei myöskään ole palautettu Eviraan. EU:n asettama vuorokauden maksimikuljetusaika on jo todella pitkä. On täysin vastuutonta, että kuljetukset rikkovat sitäkin reilusti, Lindqvist sanoo.
– Teurasmatkojen tulisi olla mahdollisimman lyhyitä. Pitkät matkat stressaavat eläimiä, vaikka matkan varrella olisi taukoja. Lastaus ja purku taukojen yhteydessä stressaavat eläimiä lisää.
Stop the Trucks -kampanja kerää nimiä vetoomukseen, jossa EU-maiden ministereitä pyydetään osoittamaan tukensa kampanjan tavoitteille. Stop the Trucks pyrkii saamaan EU:n eläinkuljetuslainsäädäntöön kahdeksan tunnin enimmäisaikarajan kuljetuksille, lajikohtaisia matkarajoituksia sekä tiukemmat ja tarkemmat laatuvaatimukset kuljetukselle, kuten myös paremman koulutuksen eläinten kuljettajille ja käsittelijöille.
Lauantaina 17.9. Hangossa järjestetään yksityishenkilöiden aloitteesta Elämä eläimelle -mielenosoitus, jolla halutaan kiinnittää huomio eläinkuljetusten epäkohtiin. Hangosta muualle Eurooppaan kuljetetaan erityisesti eläviä sikoja. Eläinkuljetusrekoista levinnyt kuva- ja videomateriaali on nostanut vastustusta eläinkuljetuksia ja niiden huonoja oloja kohtaan.
Allekirjoita vetoomus: stopthetrucks.eu
Haastattelut:
Maria Lindqvist
Toiminnanjohtaja (vs.)
P. 040 830 1709
maria.lindqvist@sey.fi