Usein kysyttyä SEYn eläinsuojeluneuvojan Facebook-päivityksestä 7.10.2018 suomalaisesta pentutehtaasta
8.10.2018
Mistä on kysymys?
SEYn vapaaehtoinen eläinsuojeluneuvoja Minna Pellinen julkaisi sunnuntaina 7.10.2018 Facebook-päivityksen, jonka kuvana oli rivi mustia jätesäkkejä. Päivityksen tekstissä Pellinen kertoo, että säkeissä on pentutehtaasta peräisin olevien emojen ja urosten ruumiita ja että kuolleita koiria on yhteenä 18. Pellinen kuvaa pentutehtaan olosuhteita järkyttäviksi ja hänen mukaansa suurin osa pentutehtaan koirista on hengissä ja ne tulevat saamaan uudet, huolehtivat kodit.
Pellisen alkuperäinen päivitys.
Onko tapaus aito?
Pellisen päivityksessä kerrotaan aidosta, Suomessa tapahtuneesta koirien huostaanotosta.
Millä paikkakunnalla koirankasvattaja on toiminut? Minkärotuisia koirat olivat? Onko kyseessä Suomen Kennelliiton jäsenkasvattaja?
Koska tapaus on vielä kesken, ei aiheesta ole mahdollista kertoa julkisuudessa yksityiskohtia. Asiasta tiedotetaan, kun mahdollinen oikeuskäsittely on saanut päätöksensä.
Ovatko pentutehtaat Suomessa yleisiä?
Pentutehtaista ei ole kerätty tilastoja, mutta SEYn tietoon vastaavia tapauksia tulee säännöllisesti. Pentutehtaita on siis myös Suomessa.
Onko SEYn eläinsuojeluneuvoja vastuussa koirien huostaanottamisesta?
SEYn eläinsuojeluneuvojat eivät ole viranomaisia, joten heillä ei ole valtuuksia ottaa eläimiä huostaan. Huostaanotosta vastaa aina viranomainen. SEYn eläinsuojeluneuvoja on ollut tapauksessa viranomaisen apuna.
Rikkooko SEYn eläinsuojeluneuvojan julkaisu jotakin lakia?
SEYn eläinsuojeluneuvojan päivityksessä ei ole mukana mitään sellaisia tietoja, joista koirankasvattajan voisi tunnistaa. SEYn näkemyksen mukaan eläinsuojeluneuvoja on toiminut laillisesti.
SEYn sisäisiä ohjeita keskeneräisten asioiden julkistamisesta eläinsuojeluneuvoja ei kuitenkaan ole noudattanut. SEYn eläinsuojeluneuvojan eettisissä ohjeissa ohjeistetaan neuvojia seuraavasti: ”SEYn neuvoja ei paljasta tiedoksi saamiaan asioita ilman eläinsuojeluviranomaisen kehotusta tai tuomioistuinkäsittelyä.” (Lähde: SEYn eläinsuojeluneuvojan eettiset ohjeet) Kyseessä olevassa tapauksessa eläinsuojeluviranomainen ei ole kehottanut neuvojaa julkaisemaan tiedoksi saatuja asioita sosiaalisessa mediassa eikä tapausta ole käsitelty tuomioistuimessa. Myös SEYn sisäisessä sosiaalisen median ohjeessa painotetaan, että keskeneräisistä neuvojatoimintaan liittyvistä asioista ei tule tehdä julkaisuja.
SEY tulee lisäämään eläinsuojeluneuvojiensa koulutusta ja sisäistä tiedotusta, jotta jokainen neuvoja toimii jatkossa ohjeen mukaan.
Mitä pentutehtailu on?
Pentutehtailija tavoittelee mahdollisimman suurta voittoa teettämällä pentuja usein, paljon ja hoitokuluista tinkien.
Lue lisää pentutehtailusta:
halpakoira.fi
eläintenviikko.fi/pentutehtailu
Miten voin varmistua siitä, että en tue pentutehtailua?
Tärkeintä on käyttää aikaa ja nähdä vaivaa sen eteen, että tarkistaa pentueen taustat ja suhtautua erityisen kriittisesti myynti-ilmoituksiin, jotka julkaistaan verkon kauppapaikoissa. Vastuullisilla kasvattajilla on miltei poikkeuksetta oma verkkosivu, jossa hän kertoo avoimesti kasvatustoiminnastaan. SEY on kampanjoinut toistuvasti pentutehtailua vastaan. Lue lisää pentutehtailusta ja siitä, miten tunnistaa vastuullinen kasvattaja.