Uskalla auttaa – SEY kouluttaa uusia eläinsuojeluneuvojia seuraavan kerran v. 2021

22.7.2014

Vuoden 2018 ennätyksellisen suositun valtakunnallisen neuvojahaun tuloksena ja kahden keväisen neuvojaksi perehdyttävän koulutusviikonlopun jäljiltä liiton neuvojaverkosto täydentyi parillakymmenellä uudella neuvojalla.

Seuraavan kerran uusia eläinsuojeluneuvojia koulutetaan vuonna 2021.

Tule tekemään merkityksellistä ja vaativaa vapaaehtoistyötä eläinten hyväksi Suomen suurimmassa eläinsuojelujärjestössä. SEYn eläinsuojeluneuvoja on helposti lähestyttävä auttaja, kun epäilee eläimen olevan hädässä.

Eläinsuojeluneuvojat antavat neuvoja eläinten pidosta, ja suurin osa myös tekee saamiensa ilmoitusten perusteella eläinsuojeluneuvontakäyntejä eläinten pitopaikkoihin. Vapaaehtoinen neuvojatoiminta on keskeinen keino puuttua jo ilmenneisiin ongelmiin eläinsuojeluviranomaisten tukena ja apuna, mutta ennen kaikkea se on tärkeää ennaltaehkäisevää eläinsuojelutyötä.

Eläinsuojeluneuvojat auttavat niin seuraeläimiä, luonnoneläimiä kuin tuotantoeläimiäkin.

Vuonna 2017 liiton noin 75 vapaaehtoista eläinsuojeluneuvojaa eri puolilla maata teki käyntejä yhteensä noin 1 100 eläintenpitopaikkaan ja antoi neuvoja eläinongelmissa noin 9 000 kertaa.

Edellytämme             

– eläimiä ja ihmisiä kunnioittavaa työotetta
– soveltuvaa koulutusta, työkokemusta tai harrastuneisuutta
– vahvaa tietopohjaa eläimistä ja eläinten hyvinvoinnin vaatimuksista
– kykyä tulla toimeen erilaisten ihmisten kanssa sekä toimia rakentavasti erilaisissa ryhmissä
– kykyä toimia itsenäisesti ja luotettavasti
– 25–65 vuoden ikää
– neuvontatyön tekemistä joko antamalla puhelinneuvontaa ja/tai tekemällä neuvontakäyntejä.

Arvostamme lisäksi

– mahdollisuutta aloittaa neuvojana toimiminen heti perehdyttävän koulutuksen jälkeen
– kiinnostusta ja/tai kokemusta luonnonvaraisten eläinten auttamisesta
– kiinnostusta ennaltaehkäisevään eläinsuojelutyöhön, kuten kouluvierailut ja muu valistustyö
– tietoa ja kokemusta eläinsuojelutoiminnasta
– kokemusta järjestö- ja vapaaehtoistoiminnasta.

Tarjoamme

– ainutlaatuisen ja mielekkään vapaaehtoistyön valtakunnallisella eläinsuojelun näköalapaikalla
– asiantuntijaosaamista ja tukea
– vahvan verkoston ja mukavat työkaverit
– kilometrikorvaukset eläinsuojeluneuvontakäynneistä
– suojavarusteita ja työvälineitä

– säännöllistä, maksutonta täydennyskoulutusta
– tapaturma- ja vastuuvakuutuksen.

Lisätietoja tehtävästä antaa neuvojatoiminnan koordinaattori Heidi Harmaala
heidi.harmaala@sey.fi tai p. 050 430 2703.

Jaa sivu
Skip to content