Helsingissä marssittiin lauantaina eläinten puolesta
17.2.2018
TIEDOTE 17.2.2018
Eläinasiajärjestöjen mielenosoitus sai ihmiset liikkeelle koleasta säästä huolimatta.
Parempaa eläinsuojelua vaatinut mielenosoitus matkasi lauantaina Rautatientorilta Kansalaistorille, jossa noin tuhat ihmistä vaati lausuntokierroksella olevaa lakia eläinten hyvinvoinnista palautettavaksi valmisteluun.
Luonnos uudeksi laiksi lähetettiin lausuntokierrokselle maa- ja metsätalousministeriöstä ennen joulua, ja sen on tarkoitus korvata Suomen nykyinen eläinsuojelulaki.
Mielenosoituksen järjestäjät Animalia, Helsingin eläinsuojeluyhdistys HESY, Oikeutta eläimille ja SEY Suomen Eläinsuojeluyhdistysten liitto kritisoivat ministeriön luonnosta kovin sanoin.
– Uudesta eläinsuojelulaista on jäämässä pois lähes kaikki keskeisimmät ja tärkeimmät uudistukset, järjestöt kritisoivat yhteisessä julkilausumassaan.
Eläinasiajärjestöjen mukaan laki sallisi kohtuuttomissa määrin erilaisia kipua ja epämukavuutta aiheuttavia käytäntöjä.
– Eläinten pitkäaikaisen paikalleen kytkemisen kieltäminen, jatkuvan vedensaannin takaaminen eläimille niiden pysyvissä pitopaikoissa, koirien ja kissojen tunnistusmerkinnän ja rekisteröinnin säätäminen pakollisiksi ja turkistarhauksen kieltäminen ovat keskeisiä asioita, jotka lakiin täytyy ehdottomasti saada.
Myös mielenosoituksessa puhuneiden kansanedustajien puheissa otettiin vahvasti kantaa eläinsuojelun puolesta.
– Suomi haluaa pärjätä olympialaisissa: olla maailmassa kolmen kärjessä. Eläinten hyvinvoinnin kannalta Suomen pitäisi olla tulevaisuudessa kultamitalisti, kansanedustaja Ritva “Kike” Elomaa (ps.) kannusti.
Moni kansanedustaja myös kritisoi luonnosta uudeksi eläinsuojelulaiksi.
– Tällä lailla eläimiä saa kohdella sellaisilla tavoilla, jotka muualla ovat kiellettyjä. Se ei missään nimessä ole eläinten etu, kansanedustaja Emma Kari (vihr.) totesi.
Mielenosoitus sai tukea myös ulkomailta. Virolainen eläinsuojelujärjestö Loomus järjesti perjantaina Suomen suurlähetystöllä Virossa tukimielenosoituksen. Myös Ruotsin suurin eläinoikeusjärjestö Djurens Rätt sekä kansainvälinen Eurogroup for Animals kannustivat Suomea kannanotoillaan kunnianhimoisemman eläinsuojelulain säätämiseen.
Eläinsuojelulain kokonaisuudistukseen liittyvät kysymykset:
Kati Pulli
SEYn toiminnanjohtaja
p. 050 371 2740
kati.pulli@sey.fi
Heidi Kivekäs
Animalian toiminnanjohtaja
p. 050 384 5072
heidi.kivekas@animalia.fi
Hannele Luukkainen
HESYn puheenjohtaja
p. 040 547 7770
hannele.luukkainen@clarinet.fi
Linda Nyholm
Oikeutta eläimille -järjestön kampanjapäällikkö
p. 044 757 0958
linda.nyholm@oikeuttaelaimille.fi
Mielenosoitukseen liittyvät kysymykset:
Veikka Lahtinen
Animalian kampanjavastaava
p. 040 590 5575
veikka.lahtinen@animalia.fi
Jarkko Minkovitsch
SEYn verkkotiedottaja
p. 040 850 1716
jarkko.minkovitsch@sey.fi