Helsingissä osoitetaan mieltä paremman eläinsuojelulain puolesta
15.2.2018
TIEDOTE 13.2.2017
Eläinjärjestöjen mielenosoituksen juontaa Ina Mikkola, lavalle nousee duo Eva & Manu.
Eläinsuojelulain kokonaisuudistus etenee kovaa vauhtia. Luonnos uudeksi laiksi lähetettiin lausuntokierrokselle maa- ja metsätalousministeriöstä ennen joulua.
Eläinten asiaa ajavat järjestöt Animalia, Helsingin eläinsuojeluyhdistys HESY, Oikeutta eläimille ja SEY Suomen Eläinsuojeluyhdistysten liitto järjestävät tulevana lauantaina eläinsuojelulain kokonaisuudistusta kritisoivan mielenosoituksen. Mielenosoituksen lavaohjelman juontaa toimittaja Ina Mikkola, ja tilaisuudessa esiintyy ranskalais-suomalainen pop-folkduo Eva & Manu.
Järjestöjen mukaan uudesta eläinsuojelulaista uhkaavat jäädä pois lähes kaikki keskeisimmät uudistukset.
– Kaikkien eläinten pitkäaikaisen paikalleen kytkemisen kieltäminen sekä jatkuva vedensaanti eläinten pysyvissä pitopaikoissa ovat sellaisia keskeisiä uudistuksia, jotka lakiin pitää ehdottomasti saada. Niillä on niin olennainen vaikutus eläinten hyvinvointiin. Lisäksi lailla tulee ottaa askeleita siihen suuntaan, että sekä koirien ja kissojen tunnistusmerkinnästä ja rekisteröinnistä tulisi Suomessa pakollisia, SEYn toiminnanjohtaja, eläinlääkäri Kati Pulli linjaa.
Lakiluonnoksen olennaisin ongelma on se, että lain määräykset on laadittu eläinten käyttötarkoituksen, ei eläinten lajityypillisten tarpeiden mukaan.
– Siksi esimerkiksi kettua koskevat kahdet eri määräykset, joiden käyttö riippuu siitä, pidetäänkö sitä turkistarhassa vai eläintarhassa. Kettuhan on älykäs koiraeläin, joka tarvitsee tilaa liikkua. Silti turkistarhoilla kettuja saa pitää 0,8 neliön kokoisissa verkkopohjaisissa häkeissä. Eläintarhassa sitä vastoin samalle eläimelle tulee tarjota vähintään 600 neliömetrin maapohjainen tarha, sanoo HESYn puheenjohtaja Hannele Luukkainen.
Eläinsuojelulaki uudistettiin viimeksi yli 20 vuotta sitten
Eläinsuojelulain kokonaisuudistus on historiallinen hanke, joka käynnistettiin jo vuonna 2010. Voimaan astuttuaan uusi laki tulee määrittämään suomalaisen eläinsuojelun tasoa vuosikymmeniksi eteenpäin.
– Ihmisten suhde eläintuotantoon on muuttunut voimakkaasti viimeisten kymmenen vuoden aikana mutta tämä muutos ei heijastu eläinsuojelulain uudistukseen. On häpeällistä, että turkistarhaus saa jatkua entisellään ja, että porsitushäkit ja parsinavetat ovat edelleen sallittuja. Suomen on korkea aika ottaa konkreettisia askeleita eläinten olojen parantamiseksi, kertoo Linda Nyholm Oikeutta eläimille -järjestöstä.
Maa- ja metsätalousministeriö on kuullut lainvalmistelussa useita eläinten hyvinvointiin perehtyneitä asiantuntijatahoja, mutta eläinasiajärjestöjen mukaan se ei näy riittävästi ehdotuksessa uudeksi eläinsuojelulaiksi.
– Pääministeri Sipilä on puhunut tutkimustiedon tärkeydestä poliittisessa päätöksenteossa. Vetoammekin hallitukseen, että se ottaisi eläinlakia säätäessään huomioon uusimman tutkimustiedon eläinten hyvinvoinnin tarpeista. Tällaisenaan laki olisi tutkimustiedon valossa vanhentunut jo voimaan tullessaan. Tilanne on täysin kestämätön senkin takia, että nyt valmisteilla oleva laki saattaa olla voimassa vielä 2040-luvulla, kommentoi Animalian vs. toiminnanjohtaja Heidi Kivekäs.
Suomen eläinsuojelulain kokonaisuudistus on herättänyt huomiota myös ulkomailla. Virolainen eläinoikeusjärjestö Loomus sekä Ruotsin suurin eläinoikeusjärjestö Djurens Rätt aikovat järjestää Suomen mielenosoitusta tukevaa toimintaa kotimaissaan. Myös belgialainen Eurogroup for Animals suunnittelee tempausta Brysseliin. Suomessa mielenosoituksen tukijoiksi on ilmoittautunut laaja joukko järjestöjä, kuten Greenpeace Suomi, Maan ystävät, Luonto-liitto ja Viipurin koirat.
– Suomalainen turkistarhaus ei ole pelkästään suomalainen vaan myös kansainvälinen ongelma. Esimerkiksi Viron ainoa suuri turkistarha on suomalaisomistuksessa. Suomalainen turkistarhauskielto helpottaisi turkistarhauksen vastaista työtä niin Virossa kuin Kiinassakin, kommentoi Kadri Taperson Viron Loomus-järjestöstä.
Aikataulu:
Eläinten ääni -mielenosoitus kokoontuu Helsingin Rautatientorilla lauantaina 17. helmikuuta klo 12.00. Mielenosoituskulkue matkaa Eduskuntatalon edustalle, jossa kuullaan musiikkia sekä kansanedustajien ja järjestöjen kommentteja lakiuudistukseen. Lisätietoja tapahtumasta: https://www.facebook.com/events/2263451427013675/
Lisätiedot mielenosoituksesta:
Veikka Lahtinen
Animalian kampanjavastaava
p. 040 590 5575
veikka.lahtinen@animalia.fi
Eläinsuojelulain kokonaisuudistukseen liittyvät kysymykset:
Heidi Kivekäs
Animalian toiminnanjohtaja
p. 050 384 5072
heidi.kivekas@animalia.fi
Hannele Luukkainen
HESYn puheenjohtaja
p. 040 547 7770
hannele.luukkainen@clarinet.fi
Linda Nyholm
Oikeutta eläimille -järjestön kampanjapäällikkö
p. 044 757 0958
Kati Pulli
SEYn toiminnanjohtaja
p. 050 371 2740
kati.pulli@sey.fi