Joka kolmas koululainen saa Eläinten viikolla SEYn maksuttoman koira-aiheisen oppimateriaalin

11.9.2015

    

 TIEDOTE 11.9.

SEY on viettänyt Eläinten viikkoa jo vuodesta 1959. Viikon painopiste on aina ollut lapsissa ja nuorissa. Vuodesta 2009 lähtien SEY on tuottanut oppimateriaalia ja niihin liittyviä nettisivustoja säännöllisesti. Materiaali on noussut instituutioksi: jo lähes joka kolmas peruskoulun oppilas saa tänä vuonna käteensä Eläinten viikon koirateemaisen tieto- ja tehtävävihkosen. Vihkosia on tänä vuonna toimitettu jo noin 140 000 kappaletta.

– Eläinten viikko on yksi SEYn suurimmista kampanjoista jo seitsemättä vuotta. Haluamme joka vuosi nostaa esiin erityisesti yhden aiheen, esimerkiksi tietyn eläinlajin ja sen tarpeet, suurimmat hyvinvoinnin ongelmat sekä hyvän kohtelun. Oppimateriaalin suosio kasvaa huimasti vuodesta toiseen. Olemme hyvin iloisia siitä, miten hyvin opettajat ovat ottaneet materiaalimme vastaan, sanoo SEYn vs. toiminnanjohtaja Maria Lindqvist.

Tänä vuonna SEY on tuottanut koululaisille kaksi tieto- ja tehtäväpakettia. HAUska koiraopas on 5–8-vuotiaille ja Onnellinen koira 3.-luokkalaisille ja sitä vanhemmille suunnattu vihkonen. Lisäksi SEY on tuottanut En ole lelu! -julisteen, jonka tarkoitus on herätellä oppilaita pohtimaan koiraa yksilöllisenä olentona, jolla on omat lajityypilliset tarpeensa. Materiaalin tueksi avataan pian Koiratieto.fi-sivusto, josta löytyy koiratietoa aikuisempaan makuun sekä lisätehtäviä koululaisille.

Ongelmat ihmisen ja koiran yhteiselossa johtuvat usein siitä, että ihminen tulkitsee koiraa omista lähtökohdistaan eikä osaa tarkastella maailmaa koiran näkökulmasta. Usein koira ei pääse toteuttamaan lajityypillisiä käyttäytymistarpeitaan, mikä voi johtaa oireiluun, jonka ihminen mieltää ongelmakäyttäytymiseksi. Erityisesti näihin asioihin SEY pyrkii Eläinten viikon materiaalissaan pureutumaan.

Eläinten viikon materiaali on tilaajalle maksutonta, sillä SEY maksaa myös postituskulut. Kokonaisuudessaan materiaalin kustannukset nousevat mittaviksi, lähes 100 000 euroon. Kuluihin voi halutessaan ottaa osaa esimerkiksi osallistumalla tekstiviestikampanjaan.

– Eläinten viikon kasvava menestys on erinomainen asia ja se luo toivoa tulevaan. Meille on kasvamassa sukupolvia, joille eläinten hyvinvointi ja eläinten yksilölliset tarpeet ovat itsestäänselviä asioita. Tarvitsemme kuitenkin lahjoituksia kulujen kattamiseksi ja materiaalin kehittämiseksi, sanoo Lindqvist.

Voit osallistua keräykseen lähettämällä tekstiviestin KOIRA numeroon 16588. Tekstiviestin hinta on 10 euroa ja tuotot käytetään koirien suojeluun.

Lisätietoja:

Koululaismateriaaleihin voi tutustua ja niitä voi tilata osoitteessa sey.fi/tilauslomake. Eläinten viikkoa vietetään 4.-10.10., ja materiaalitilaukset käyvät nyt kuumina.

SEY Suomen Eläinsuojeluyhdistysten liitto ry:llä on rahankeräyslupa, numero 2020/2013/4665. Lupa on voimassa 27.3.2014-31.12.2015 koko Suomen alueella Ahvenanmaata lukuun ottamatta.

Haastattelut:

Maria Lindqvist
vs. toiminnanjohtaja
P. 050 371 2740
maria.lindqvist@sey.fi

Annukka Seppävuori
vs. viestintäpäällikkö
P. 050 557 2463
annukka.seppavuori@sey.fi

SEY Suomen Eläinsuojeluyhdistysten liitto on vuodesta 1901 eläinsuojelutyötä tehnyt Suomen suurin eläinsuojelujärjestö ja eläinsuojelun asiantuntija. SEYn toimialaan kuuluvat kaikki eläimet ja liiton toiminta kattaa koko maan.

 

Jaa sivu
Skip to content