Kansalaisaloite turkistarhauksen lakkauttamiseksi kerännyt yli 30 000 allekirjoitusta – allekirjoitusmahdollisuus nyt myös The Body Shop -ketjun myymälöissä
18.8.2014
Tiedote 6.8.2012
Eläinsuojeluliitto Animalia, Luonto-Liitto, Oikeutta eläimille sekä SEY
Suomen Eläinsuojeluyhdistysten liitto käynnistivät toukokuun
puolivälissä valtakunnallisen kansalaisaloitekampanjan. Järjestöjen
tavoitteena on kerätä vähintään 50 000 allekirjoitusta
kansalaisaloitteeseen turkistarhauksen lakkauttamiseksi, ja saada
aloite eduskuntakäsittelyyn ensimmäisenä suomalaisena
kansalaisaloitteena.
Kansalaisaloitteen on allekirjoittanut jo noin 31 000 suomalaista.
Järjestöt odottavat allekirjoitustahdin kiihtyvän, sillä tästä päivästä
lähtien aloitteen voi allekirjoittaa kaikissa The Body Shop -ketjun 35
myymälässä ympäri Suomen.
– Eläinten oikeuksien puolustaminen on yksi yrityksemme
keskeisistä eettisistä periaatteista. Eläinsuojelun näkökulmasta
ahtaat häkkiolosuhteet ovat eläinrääkkäystä. Yleinen mielipide on
kääntynyt turkistarhausta vastaan, ja Suomessa alaa koskeva
lainsäädäntö on vanhentunutta, kommentoi Brand &
Communications Manager Pirjo Leppänen yrityksen liittymistä
kampanjaan.
The Body Shopissa ollaan tyytyväisiä siihen, että kampanjaan
liittymällä yritys voi omalta osaltaan tukea tärkeän
eläinsuojeluongelman ratkaisemista.
– Turkikset ovat fiksumpien ihmisten keskuudessa todellakin out;
niiden käyttö edustaa julmuutta, tietämättömyyttä ja
piittaamattomuutta. Tavoitteenamme on turkistarhauksen kielto
Suomessa, Leppänen kertoo.
Kansalaisjärjestöt ovat tyytyväisiä kansalaisaloitekampanjan
saavuttamaan laajaan suosioon. Tavallisten kansalaisten ohella
kampanjaa tukee suuri joukko julkisuudesta tuttuja nimiä, järjestöjä
sekä yrityksiä. Nimillään kampanjaa tukevat mm. Satu
Silvo, Michael Monroe, Rosa Liksom, Rakel Liekki, Pertti Jarla
sekä Joonas Saartamo.
– Palaute kansalaisaloitekampanjasta on ollut erittäin positiivista.
Hienoa, että myös yritykset ovat mukana tukemassa tärkeää
kampanjaa. Sadat vapaaehtoiset ympäri Suomen ovat mukana
tekemässä työtä, jotta saisimme eduskuntaan vahvan viestin siitä,
että turkistarhaus Suomessa on syytä lakkauttaa. Allekirjoituksia on
nyt yli 30 000, ja olemme varmoja siitä, että vaaditut 50 000
allekirjoitusta saadaan kokoon syksyllä, kertoo Luonto-Liiton
pääsihteeri Leo Stranius.
LISÄTIEDOT
Kampanjan verkkosivut: www.turkistarhatonsuomi.fi
Leo Stranius, pääsihteeri, Luonto-Liitto
leo.stranius@luontoliitto.fi
GSM 040 754 7371
Pirjo Leppänen, brand & communications manager, The Body Shop
pirjo.leppanen@thebodyshop.fi
Puh 075 753 2405
www.thebodyshop.fi