Kansalaisaloite turkistarhauksen lakkauttamiseksi kerännyt yli puolet allekirjoituksista

18.8.2014

TIEDOTE 16.7.2012

Eläinsuojeluliitto Animalia, Luonto-Liitto, Oikeutta eläimille sekä SEY Suomen
eläinsuojeluyhdistysten liitto käynnistivät toukokuun puolivälissä valtakunnallisen
kansalaisaloitekampanjan. Järjestöjen tavoitteena on kerätä vähintään 50 000
allekirjoitusta kansalaisaloitteeseen turkistarhauksen lakkauttamiseksi, ja saada aloite
eduskuntakäsittelyyn ensimmäisenä suomalaisena kansalaisaloitteena.

Järjestöt ovat tyytyväisiä kampanjan etenemiseen. Ensimmäisen kahden kuukauden
aikana järjestöt yhdessä satojen aktiivisten suomalaisten kanssa ovat keränneet jo yli
puolet vaadittavista allekirjoituksista.

”Olemme riemuissamme siitä, että allekirjoitusten kerääminen kansalaisaloitteeseen on
sujunut niin hyvin. Yli 25 000 kerättyä allekirjoitusta vajaan kahden kuukauden aikana
kertoo siitä, että tavoitteellamme turkistarhauksen lakkauttamiseksi on suomalaisten laaja
tuki”, riemuitsee eläinsuojeluliitto Animalian toiminnanjohtaja Kati Pulli.

”Turkistarhaus pilaa ympäristön ja aiheuttaa eläimille turhaa kärsimystä. Ihminen ei turkista
tarvitse. Monen muun maan tapaan Suomessa on aika valmistautua turkistarhauksen
kieltämiseen. Onneksi tarhaajille on löydettävissä parempia elinkeinoja siirtymäajalla”,
kommentoi Luonto-Liiton pääsihteeri Leo Stranius.

Myös muualla Euroopassa turkistarhaus on vastatuulessa: viikko sitten Hollannin
parlamentti äänesti minkkitarhauskiellon puolesta. Hollanti on yksi maailman suurimmista
minkkien tarhausta harjoittavista maista.

”Hollannin päätös muistuttaa, että eläinten suojelusta ja etiikasta käytävä keskustelu on
monissa muissa maissa Suomea edistyneempää. Turkistarhaus on Hollannissa
taloudellisesti merkittävä elinkeino ja turkiseläimiä tarhataan maassa enemmän kuin
Suomessa. Silti maan parlamentti asettui eläinten puolelle ja päätti, että taloudellisin
seikoin ei voida perustella turkiseläinten pitoa ja sen eläinten hyvinvoinnille aiheuttamaa
haittaa”, muistuttaa Kati Pulli.

LISÄTIEDOT

Kansalaisaloitekampanja turkistarhauksen lakkauttamiseksi käynnistyi 14.5.2012 ja
päättyy 13.11.2012. Kampanjan tavoitteena on kerätä 50 000 allekirjoitusta, jolloin aloite
tulee eduskuntakäsittelyyn. Allekirjoituksia järjestöt keräävät muun muassa kaduilla sekä
erilaisissatapahtumissa. Mukana kampanjassa on satoja vapaaehtoisia ympäri Suomen.
Kampanjan verkkosivut: www.turkistarhatonsuomi.fi

Kati Pulli, toiminnanjohtaja, Animalia
kati.pulli@animalia.fi
Puh. 050 384 5072

Leo Stranius, pääsihteeri, Luonto-Liitto
leo.stranius@luontoliitto.fi
puh. 040 754 7371

Jaa sivu
Skip to content