Kissanpennun luovutusikä on 12 viikkoa – SEY julkaisi ohjeet luovutusikäisen kissanpennun tunnistamiseksi
4.6.2015
TIEDOTE 5.6.2015
Kodittomien kissojen auttaminen on eläinsuojelijoiden perustyötä Suomessa. Kesän edetessä eläinsuojeluyhdistysten kotihoitopaikat ja löytöeläintalot täyttyvät kotia etsivistä kissoista ja kissanpennuista. Kissoja kaupitellaan tyypillisesti myös lehtien palstoilla ja tuttavien kesken puskaradion kautta. SEY muistuttaa, että kissanpennun luovutusikä on perustelluista syistä 12 viikkoa.
– Liian varhainen luovutusikä lisää käyttäytymishäiriöiden todennäköisyyttä, mikä puolestaan lisää todennäköisyyttä sille, että kissa päätyy kodinvaihtajaksi tai jopa heitteille jätetyksi tai lopetettavaksi. Ongelmallisesti käyttäytyvälle kissalle on aina haastavaa löytää uutta kotia ja se stressaantuu muutoksista keskivertokissaa enemmän, sanoo SEYn toiminnanjohtaja, eläinlääkäri Kati Pulli.
SEY on julkaissut ohjeet luovutusikäisen kissanpennun tunnistamiseksi yhteistyössä eläintenhoidon kouluttaja, tietokirjailija Päivi Ylikorven kanssa.
– Liian varhain emosta ja sisaruksista erotetulla pennulla on suurentunut riski stressiherkkyyteen, aggressiivisuuteen, arkuuteen, pitkittyneeseen imemiskäyttäytymiseen ja virtsamerkkailuun aikuisiällä. Nämä ovat samoja ominaisuuksia, joita kissanomistajat pitävät kissoissa kaikkein ikävimpinä, kertoo Ylikorpi.
– Sosiaalisen käyttäytymisen oppimisen kannalta ensimmäiset elinkuukaudet ovat hyvin tärkeitä. Silloin opitaan niin sujuva viestintä lajitovereiden kanssa kuin esimerkiksi sopiva voimankäyttökin. Näitä asioita kissan on myöhemmissä elämänvaiheissa vaikeaa tai mahdotonta oppia, Ylikorpi jatkaa.
Mistä sitten tietää, minkä ikäisiä esimerkiksi naapurin navettakissan pennut ovat, jos niiden syntymäaika ei ole tiedossa?
– Nyrkkisääntönä on, että luovutusikäisenä pentu ei ole enää pörröinen tai hutera, vaan näyttää jo aikuisen kissan pienoismallilta, joka hyppii ja kiipeilee ketterästi korkeisiinkin paikkoihin. Se painaa noin yhden kilon, eli maitopurkin verran, kertoo Ylikorpi.
Liian varhain emostaan erotetut kissat näkyvät eläinsuojelun arjessa. Vaille tarvittavia sosiaalisia taitoja jääneet kissat päätyvät terveitä ja tasapainoisia kissoja tyypillisemmin kodittomiksi ja lisäävät näin myös eläinsuojeluyhdistysten työtaakkaa.
Lisätiedot:
Ohjeet luovutusikäisen kissanpennun tunnistamiseen: kissatieto.fi/kissaa-hankkimassa/luovutusikaisen-kissanpennun-tunnistaminen
Kati Pulli
toiminnanjohtaja
kati.pulli@sey.fi
GSM 050 371 2740
Päivi Ylikorpi
kouluttaja, tietokirjailija
paivi.ylikorpi@amiedu.fi
GSM 0400 431 925
SEY Suomen Eläinsuojeluyhdistysten liitto on vuodesta 1901 eläinsuojelutyötä tehnyt Suomen suurin eläinsuojelujärjestö ja eläinsuojelun asiantuntija. SEYn toimialaan kuuluvat kaikki eläimet ja liiton toiminta kattaa koko maan. Suurin osa SEYn 42 jäsenyhdistyksestä hoitaa ja etsii koteja hylätyille ja kodittomille lemmikkieläimille.