Koirien puolesta – Eläinten viikon keräys

1.10.2015

 

”Minua ei olisi haitannut, vaikka sillä olisi ollut pidempi kuono, pienempi poimu tai suoremmat jalat, jos sillä tavoin olisin saanut muutaman vuoden lisää yhteistä aikaa.”

Tänään 3.10. pyörähtää käyntiin Eläinten viikon ulkomainoskampanja, jonka pääviestinä on ”Ylijalostus tappaa”. Mainoksiin voi törmätä pääkaupunkiseudulla metroissa, ratikoissa ja bussipysäkeillä. Kampanjamme keulakuvana on mopsinpentu ”Musse”, jonka kohtalo toimii surullisena esimerkkinä äärimmäisyyksiin viedystä jalostuksesta: Musse jouduttiin lopettamaan vain kahdeksankuisena, koska se ei pystynyt ahtaiden hengitysteidensä vuoksi hengittämään. Mussen tarina on tosi, mutta koiran rotu ja nimi on kampanjassa muutettu tunnistamisen ehkäisemiseksi. Oikea Musse oli vastaavan tyyppistä, lyhytkuonoista rotua.

Alun sitaattiin kiteytyy SEYn Eläinten viikon keräyksen sanoma. Se on suora lainaus niistä surullisista tarinoista, joita tavalliset koiranomistajat ovat lähettäneet minulle tänä syksynä. Juuri tästä on kampanjassamme kyse: tavalliset koiranomistajat eivät halua lemmikeilleen liioiteltuja ulkonäköpiirteitä, vaan terveitä ja hyväluonteisia koiria, jotka viihtyvät omistajansa ilona useita vuosia. Voit lukea lisää tarinoita Eläinten viikon sivuilta.

Kampanjamme viesti ei ole, että mopsi olisi erityisen huono koirarotu. Sen sijaan kyseenalaistamme tiettyjen piirteiden, kuten äärimmäisen lyhyen kuonon, jalostamisen koirille. Terveyttä heikentävien piirteiden jalostaminen tulee uudessa eläinsuojelulaissa kieltää, jotta yhtään Mussen kaltaista tragediaa ei enää syntyisi.

Nyt pyydämme tavallisten koiranystävien tukea kampanjallemme. Osallistu ja näytä tukesi eläinystävällisemmälle koiranjalostukselle! Lähetä viesti KOIRA10 numeroon 16588. Viestin hinta on 10 euroa. Tai tee haluamasi suuruinen lahjoitus.

Voit seurata keräyksen etenemistä eläintenviikko.fi –sivuilla olevan täyttyvän rahatonkan avulla. Voit myös liittyä keräyksen Facebook-tapahtumaan sekä käyttää sosiaalisessa mediassa hashtagia #koirienpuolesta ja kertoa lahjoituksestasi ystävillesi.

Kiitos avustasi! Jotta yksikään koira ei kokisi Mussen kohtaloa.

 

Aura Yliselä

SEYn varainhankkija

Jaa sivu
Skip to content