Kuka hoitaa loukkaantuneet ja orvot luonnoneläimet? – luonnonvaraisten eläinten auttamisvastuu määriteltävä uudessa eläinsuojelulaissa

21.3.2017


Kuva: Anne Ruuska

TIEDOTE 21.3.2017

Eläinsuojelulakia ollaan uudistamassa tänä vuonna. SEY Suomen Eläinsuojeluyhdistysten liiton tavoitteena on, että lakia korjataan parempaan suuntaan myös luonnonvaraisten eläinten osalta. Valtion ja kuntien tulisi SEYn mielestä ottaa aikaisempaa enemmän vastuuta myös luonnoneläinten hoidosta.

Nykyisessä eläinsuojelulaissa säädetään, että sairasta tai loukkaantunutta luonnonvaraista eläintä on pyrittävä auttamaan. Laki ei kuitenkaan määrittele, mitä auttamaan pyrkiminen on, tai miten apua pitäisi yrittää antaa.

– Luonnonvaraisten eläinten hoito ja apu on järjestetty eri tavoin maan eri puolilla – tai sitä ei ole järjestetty ollenkaan. Kohtuullisen hyvä tilanne on esimerkiksi Turussa ja Helsingissä, mutta hyvin monilla paikkakunnilla apu on olematonta, kertoo SEYn toiminnanjohtaja, eläinlääkäri Kati Pulli.

– SEYn tavoitteena on, että kaikille alueille saataisiin nimetty vastuutaho, jonka puoleen kansalainen voi kääntyä loukkaantuneen tai hädässä olevan luonnoneläimen kohdatessaan.

Lain uudistuksen yhteydessä SEY haluaa myös tarkennuksen siihen, mitä käytännössä tarkoittaa pyrkimys loukkaantuneen luonnonvaraisen eläimen auttamiseen.

– Mitäänsanomattomat ympäripyöreydet, kuten nykyisessä laissa, eivät auta eläimiä eivätkä ihmisiä, jotka pyrkivät hädissään saamaan asiantuntevaa apua kärsivälle eläimelle, sanoo Pulli.

Auttaminen lähes kokonaan vapaaehtoisten varassa

Loukkaantuneiden luonnonvaraisten eläinten hoito on tällä hetkellä lähes kokonaan vapaaehtoisten varassa.

Lukuisat SEYn vapaaehtoiset eläinsuojeluneuvojat eri puolilla maata auttavat loukkaantuneita eläimiä ja emostaan riippuvaisia orpopoikasia. Suuri osa työstä on kansalaisten neuvontaa. Tyypillisiä apua tarvitsevia eläimiä ovat linnut, rusakot, siilit ja oravat, mutta yhteydenottoja tulee lähes kaikista eläinlajeista.

– SEY saa kansalaisilta vuosittain tuhansia yhteydenottoja luonnoneläimiin liittyen. Erityisesti kesäisin neuvoja saattaa saada kymmeniä luonnoneläimiin liittyviä puheluita yhden päivän aikana. Tyypillistä on, että ihmisillä on suuri halu auttaa, mutta keinot ja apu ovat vähissä, Pulli kertoo.

Vapaaehtoisilla on usein laaja toiminta-alue, jossa eläimiä autetaan omalla ajalla ja omien resurssien rajoissa. Myös apua tarvitsevien eläinten kuljetuksesta ja hoidosta koituvat kustannukset lankeavat suurimmalta osin vapaaehtoisille toimijoille.

SEYn tavoitteena on, että jatkossa kaikilla eläinlääkäreillä olisi velvollisuus auttaa luonnonvaraisia eläimiä resurssiensa mukaan, mutta vähintään lopettamalla kärsivä eläin silloin kun se on eläimen kannalta paras vaihtoehto.

– Tällöin olisi lisäksi määriteltävä se kunnan tai valtion taho, josta eläinlääkäri voisi hakea korvauksen työstään, eli ensiavusta tai lopettamisesta, mikäli se on eläimen kannalta armollisin ratkaisu, sanoo Pulli.

Luonnoneläimet unohdetaan keskusteluissa

Kun yhteiskunnassa käydään keskustelua eläinten suojelusta ja oikeuksista, ovat ihmisen omistuksessa olevat tuotanto- ja lemmikkieläimet yleensä keskiössä.

– Luonnonvaraiset eläimet ovat joutuneet varsin unohdettuun asemaan eläinkeskustelussa. Usein ajatellaan, että kun eläin ei ole ihmisen omistuksessa, niiden ongelmatkaan eivät kuulu meille. Vastuumme luonnoneläimistä liittyy siihen, että me ihmiset vaikutamme omilla elintavoillamme ja käyttäytymisellämme haitallisesti luonnoneläimiin ja niiden elinympäristöihin. Eniten luonnoneläimille haittaa aiheutuu liikenteestä, rakentamisesta ja ympäristön roskaamisesta, sanoo Pulli.

 

Luonnonvaraisiin eläimiin erikoistuneet SEYn vapaaehtoiset eläinsuojeluneuvojat: http://www.sey.fi/seytoimii/luonnonvaraiset-elaimet/kysy-neuvoa-luonnonvaraisista-elaimista

SEYn luonnonvaraisia eläimiä koskevat eläinsuojelulakitavoitteet: http://www.elainsuojelulaki.fi/seyn-tavoitteet/luonnonvaraiset-elaimet/

Lisätietoa:

http://www.elaintenystava.fi/artikkelit/meilt%C3%A4/175-vesittaako-hallitus-hyvan-elainsuojelulain

SEYn eläinsuojelulain uudistukseen liittyvä sivusto: elainsuojelulaki.fi

SEYn päätavoitteet eläinsuojelulakiin:

1.       Eläinten on saatava toteuttaa lajityypillistä käyttäytymistään. Liikkumista rajoittavat parsinavetat ja emakkohäkit on kiellettävä. Samasta syystä turkistarhaus on lakkautettava kokonaan.

2.       Kivuliaat toimenpiteet ilman asianmukaista kivunlievitystä ja kivun hoitoa on kiellettävä. Näitä toimenpiteitä ovat nupoutus eli sarvenalkujen polttaminen vasikoilla ja kastrointi porsailla, lampailla ja poroilla.

3.       Viranomaisille on määrättävä velvollisuus kieltää jalostus, joka aiheuttaa eläimille rakenteellisia tai muita terveysongelmia.

4.       Eläintuotantotiloilla ja teurastamoilla on otettava käyttöön kansalaisille avoin, säännöllinen ja tehokas valvonta.

5.       Koirien ja kissojen tunnistusmerkintä ja rekisteröinti tulee säätää pakolliseksi.

6.       Luonnonvaraisten eläinten käyttö sirkuksissa ja delfinaarioissa on kiellettävä.

Haastattelut:

Kati Pulli
Toiminnanjohtaja
050 371 2740
kati.pulli@sey.fi

Jaa sivu
Skip to content