Lidlin pulloautomaateilla voi nyt lahjoittaa eläimille

2.3.2023

TIEDOTE 1.3.2023

Lidlin yli 200 myymälän kaikilla pulloautomaateilla voi lahjoittaa panttirahat hyväntekeväisyyteen. Pulloautomaateilla voi jatkossa lahjoittaa kolmeen eri kohteeseen, joista yksi on eläinten auttaminen SEY Suomen eläinsuojelun kautta.

Lidlin yli 200 myymälästä jokaisesta löytyy vähintään yksi pulloautomaatti. Pulloautomaateille on tuotu nyt kolme lahjoituskohdetta, joista asiakas voi itse valita mieleisen. Kohteeksi valikoituivat SEY ry, Yeesi ry sekä Hope ry.

– Kysyimme sosiaalisessa mediassa asiakkailtamme, mihin he haluaisivat lahjoittaa. Nämä kohteet valikoituivat palautteiden perusteella. On hienoa, että asiakas voi valita itse, minne pullopanttinsa lahjoittaa, ja valita vaikka joka kauppareissulla eri kohteen, sanoo Lidlin vastuullisuuspäällikkö Annu Puurula.

SEY on Suomen suurin eläinsuojelujärjestö ja eläinsuojelun asiantuntija. SEY toimii eläinten puolesta noin 40 jäsenyhdistyksen, 75 eläinsuojeluneuvojan ja 1 000 muun vapaaehtoisen voimin. Pullopanttilahjoituksia käytetään hädässä olevien eläinten auttamiseen, eläinsuojeluneuvontaan, eläinsuojeluongelmista ja -ratkaisuista viestimiseen sekä kampanjointiin, yhteiskunnalliseen eläinsuojelutyöhön, eläintaitojen opettamiseen lapsille ja nuorille sekä jäsenyhdistysten paikallisen eläinsuojelutyön tukemiseen.

– Toimintamme pyörii lähes täysin lahjoitusvaroin, ja hyvin pienikin lahjoitus voi kääntää jonkun eläimen elämän suunnan kohti parempaa. Olemme iloisia siitä, että eläimille voi nyt lahjoittaa helposti pulloautomaatilla, sanoo SEYn toiminnanjohtaja Kati White.

Lahjoitustoiminto toimii niin, että asiakas valitsee pullojen ja tölkkien syöttämisen jälkeen automaatin näytöltä kahdesta vaihtoehdosta: Lahjoitus tai kuitti. Jos asiakas päättää lahjoittaa panttirahat, pääsee hän sen jälkeen valitsemaan lahjoituskohteen. Tämän jälkeen asiakas vahvistaa lahjoituksen ja saa kuitin lahjoituksesta. Kohteet ovat valittavissa 29.2.2024 saakka.

Jaa sivu
Skip to content