Missä sinun kanasi on? – Eläinten viikko 4.-10.10.

18.8.2014

SEY Suomen Eläinsuojeluyhdistysten liiton tiedote 3.10.2012
VAPAA JULKAISTAVAKSI

MISSÄ SINUN KANASI ON? – ELÄINTEN VIIKKO 4.-10.10.2012

Tänä vuonna SEYn Eläinten viikon teemana on kana. Kana on pajulinnun ja peipon jälkeen Suomen kolmanneksi yleisin lintu. Munijakanoja ja lihakanoja eli broilereita on maassamme tälläkin hetkellä yli 10 miljoonaa, mutta vain harva on päässyt näkemään kanoja modernissa tuotantokanalassa. Munijakanoilla ja broilereilla on hyvinvointiongelmia, jotka huolestuttavat myös kuluttajia. SEYn tavoitteena on Eläinten viikolla lisätä tietoa kanoista ja kanaloista. Tärkeässä roolissa ovat tänäkin vuonna lapset ja nuoret. Monipuolista kanatietoa koululaisille, kuluttajille, kotikanalaa suunnitteleville ja kaikille kanoista kiinnostuneille löytyy uudelta www.kanatieto.fi -sivustolta.

Suomessa kanoja kasvatetaan enemmän kuin muissa Pohjoismaissa. Broilerinlihan kulutus kasvaa jatkuvasti, vaikka ihmiset ovat tutkimusten mukaan erityisen huolissaan niiden kasvatusolosuhteista. Myös kananmunien kulutus on viime vuosina kääntynyt kasvuun. Harrastekanalat yleistyvät edelleen, mutta Suomen kolmanneksi yleisintä lintua pääsee näkemään tavanomaisissa tuotanto-olosuhteissa vain harvoin. SEY kysyy Eläinten viikolla, miten nuo miljoonat linnut todellisuudessa elävät? Millainen eläin kana on ja mitä se tarvitsee viihtyäkseen hyvin?

”Harva suomalainen on päässyt näkemään kanoja tyypillisissä tuotanto-olosuhteissa. Usein käsitykset ruoaksi ja munantuottajiksi kasvatettavien kanojen olosuhteista kumpuavat vanhentuneista mielikuvista ja markkinointiväen luovuudesta. Haluamme kanatieto.fi -sivuston avulla oikaista näitä virheellisiä käsityksiä ja samalla tarjota helposti lähestyttävää tietoa kanoista ja kanojen pidosta niin lapsille kuin aikuisillekin”, kertoo SEYn toiminnanjohtaja Helinä Ylisirniö.

Kotikanalat lisääntyvät, ja kanaloita perustetaan kotipihoille ja parvekkeille. ”Lisääntynyt kiinnostus harrastekanaloita kohtaan ei ole pelkästään positiivinen asia: liian monissa tapauksissa kanala on perustettu innostuksen vallassa, mutta hatarin tiedoin. Kanatieto.fi -sivuilta löytyy tietoa siitä, mitä edellytyksiä hyvän kotikanalan on täytettävä”, Ylisirniö jatkaa.

SEY on tehnyt Eläinten viikkoa varten myös kana-aiheisen materiaalipaketin kaikkien Suomen alakouluikäisten käyttöön. SEYn Eläinten viikon koulumateriaali on tänäkin vuonna ollut menestys. Jo yli 50 000 koululaiselle on lähetetty Tervetuloa kanalaan! -tieto- ja tehtäväpaketti. Tervetuloa kanalaan! –vihkosia saa edelleen tilata maksutta osoitteesta kanatieto.fi.

”Haluamme laajentaa eläinaiheista keskustelua ja kyseenalaistaa totunnaista ajatteluamme tutuista eläinlajeista. Perustuvatko käsityksemme eläimistä todellisuuteen vai uskomuksiin? Olemme SEYssä tuottaneet maksutonta Eläinten viikon oppimateriaalia kouluille jo yli 20 vuoden ajan. Kanatietosivustomme täydentää kokonaisuutta ja tarjoaa kiinnostavaa tietoa kanoista kaikille kiinnostuneille. Uskomme, että tänäkin vuonna ihmisten tietämys kanoista ja tuotantoeläimistä ylipäänsä lisääntyy huimasti”, päättää Ylisirniö.

Lisätietoja:
toiminnanjohtaja Helinä Ylisirniö p. 050 371 2740 sähköposti: helina.ylisirnio@sey.fi
viestintäpäällikkö Maria Blomster p. 050 557 2463 sähköposti: maria.blomster@sey.fi

www.kanatieto.fi
http://www.sey.fi/elainten_viikko/2012_missa_sinun_kanasi_on

 

SEY Suomen Eläinsuojeluyhdistysten liitto on vuodesta 1901 eläinsuojelutyötä tehnyt Suomen suurin eläinsuojelujärjestö ja eläinsuojelun asiantuntija. SEYn toimialaan kuuluvat kaikki eläinlajit ja liiton toiminta kattaa koko maan. SEYn paikallisyhdistykset järjestävät eläinten viikon tapahtumia eri puolilla maata. Ks. http://www.sey.fi/ajankohtaista

Eläinten viikko on vuosittain 4.-10. lokakuuta vietettävä teemaviikko, jonka ensimmäinen päivä on samalla Kansainvälinen eläinten päivä ja eläinten suojeluspyhimyksen Franciscus Assisilaisen muistopäivä. Suomessa Eläinten viikkoa on vietetty vuodesta 1959 alkaen. SEY on tuottanut Eläinten viikolle vuodesta 1990 ilmaisen aineistopaketin, jota voi tilata opetustarkoituksiin.

Jaa sivu
Skip to content