SEY ja Animalia: Kaikki naudat tarvitsevat mahdollisuuden laiduntamiseen
27.5.2016
Kuva: Marjo Kokkonen
TIEDOTE 27.5.2016
SEY Suomen Eläinsuojeluyhdistysten liitto ja Animalia vaativat uuteen eläinsuojelulainsäädäntöön laidunnusmahdollisuuden järjestämistä kaikille naudoille. Nykylain mukaan vain noin puolet naudoista pääsee ulkoilemaan, sillä ulkoiluvelvoite koskee vain parressa pidettäviä lypsylehmiä, joiden tulee päästä ulos 60 päivänä kesäkaudella. Ulkoilu voi tapahtua laitumella tai navetan yhteyteen rakennetussa ulkotarhassa.
Noin puolet Suomen lypsylehmistä elää pihatossa ja määrä kasvaa jatkuvasti pihattojen yleistyessä. Pihatossa eläviä lehmiä ja lihakarjaa ulkoilupakko ei koske, vaikka ulkoilusta on tutkitusti monenlaista hyötyä naudalle. Erityisesti laiduntaminen muun muassa parantaa naudan jalkojen terveyttä.
– Laiduntaminen on naudalle mitä lajityypillisintä käyttäytymistä. Se myös edistää naudan terveyttä: naudat, jotka pääsevät laiduntamaan, ovat terveempiä kuin pelkästään sisätiloissa pidettävät naudat. Valtaosa suomalaisista naudoista viettää kuitenkin pääosan elämästään sisätiloissa, joko ympärivuotisesti pihatossa tai talviajan parteen kytkettynä. Huomattava osa naudoista ei pääse ulos lainkaan, sanoo SEYn vs. toiminnanjohtaja Maria Lindqvist.
– Voisimme ottaa oppia Ruotsista, missä sekä parressa pidettävien että pihatossa elävien nautojen tulee päästä laiduntamaan. Laidunnuskauden kesto vaihtelee pohjoisen 60 päivästä etelän 120 päivään.
Parsinavetat kiellettävä
SEY ja Animalia vaativat myös, että uusien parsinavettojen rakentamisen tukeminen lopetetaan ja että parsinavetat kielletään kokonaan siirtymäajalla. Pihatossa naudan elinolot on mahdollista järjestää lajityypillisemmiksi, sillä pihatossa nauta saa liikkua vapaasti ja harjoittaa sosiaalista kanssakäymistä muiden nautojen kanssa. Vaikka siirtymä parsista pihattoihin on edistysaskel nautojen hyvinvoinnille, uhkaavat naudat entistä useammin joutua viettämään koko elämänsä sisätiloissa.
– Pihatossa ovat usein ongelmana kovat, kosteat ja liukkaat lattiat. Naudan jalkaterveyden ja hyvinvoinnin kannalta on erittäin tärkeää, että uuteen eläinsuojelulakiin kirjataan kaikkien nautojen laidunnusvelvoite nyt, kun pihatot yleistyvät. Osalle pihatossa elävistä naudoista ja lihakarjasta on järjestetty laidunnusmahdollisuus tai ulkotarhaan pääsy, mutta nautojen hyvinvointia ei saa jättää tuottajien vapaaehtoisuuden varaan, sanoo Animalian vs. toiminnanjohtaja Mai Kivelä.
Parsinavetoista luopumisen siirtymäajalle voisi määrätä pakollisen talviulkoilun. Talviulkoilu edistää nautojen lihaskuntoa, sorkkaterveyttä, liikunnan tarpeen tyydyttämistä sekä monipuolista kehonhoitoa. Lisäksi se mahdollistaa nautojen sosiaaliset kontaktit. Nauta kestää hyvin jopa paukkupakkasia, kun se on totutettu vähitellen ulkoilmaan.
Lisätiedot:
http://www.elaintieto.fi/media/33974/parsi-pihatto-selvitys-24.9.pdf
Haastattelut:
Annukka Seppävuori
vs. viestintäpäällikkö
SEY Suomen Eläinsuojeluyhdistysten liitto
P. 050 557 2463
annukka.seppavuori@sey.fi
Mai Kivelä
vs. toiminnanjohtaja
Animalia
p. 050 384 5072
mai.kivela@animalia.fi